Saksan keihästähti kiskaisi Kuortaneella maailmantilaston toiseksi, vaikka joutui ”vähentämään tehoja” - Urheilu | HS.fi
Urheilu|Yleisurheilu

Saksan keihästähti kiskaisi Kuortaneella maailmantilaston toiseksi, vaikka joutui ”vähentämään tehoja”

Johannes Vetter sai keihään myös yli 90 metrin, mutta hän astui heiton yli.

Johannes Vetter ylsi lauantaisella heitollaan kauden maailmantilaston toiseksi.

Julkaistu: 1.8. 18:39, Päivitetty 1.8. 20:36

Saksan Johannes Vetter kiskaisi miesten keihään maailmanlistan kakkoseksi Kuortaneen gp-kisoissa.

Kolmen vuoden takainen maailmanmestari heitti viimeisellään voittoon tuloksella 86,94, vaikka joutui kisan edetessä varomaan pohjettaan.

”Minulla oli hieman ongelmia vasemman pohkeeni kanssa ja se tuntui vain kireämmältä ja kireämmältä. Siksi jouduin vähentämään tehoja”, saksalainen kommentoi.

”Tämä riitti voittoon ja olen siitä todella iloinen.”

Vetter puhkaisi 90 metrin rajan jo toisellaan, mutta heitto todettiin yleisön kohahduksen jälkeen yliastutuksi. Saksalaisen mukaan saapuminen Kuortaneelle sujui ongelmitta.

”Lensin Frankfurtista Helsinkiin ja Helsingistä Vaasaan. Se oli aika simppeliä”, Vetter kertasi.

Kisan kakkoseksi sijoittui Ruotsin Kim Amb tuloksella 85,68. Amb johti kisaa viimeiselle heittokierrokselle asti.

Latvian Gatis Cakss oli kolmas tuloksella 82,92. Lassi Etelätalo oli neljäs kauden parhaallaan 79,32.

Aiemmin lauantaina Lahden Ahkeran Jenni Kangas paransi vajaalla kahdella metrillä kauden parastaan, kun yleisurheilun gp-kilpailu Kuortaneella lämmiteltiin käyntiin naisten keihäänheitolla.

Kankaan neljännen kierroksen heitto kantoi lukemiin 57,52. Hänen edellinen kauden parhaansa oli 55,60. Kangas sijoittui keihäskilvassa parhaana suomalaisena neljänneksi.

Kilpailun tulostaso pysyi maltillisena, kun vain kaksi naista heitti yli 60-metrisen kaaren. Kilpailun voitti Latvian Lina Muze tuloksella 62,75. Joensuun Katajan Heidi Nokelainen sai vain yhden tuloksen taululle (49,82).

Yleisurheilu|Daniel Ståhlin suomen kielen taito sulatti epäluuloiset tullimiehet: kolme ruotsalaista saapui kisaamaan Suomeen

Yleisurheilu|Ruotsin keihästoivo Kim Amb nousi ennätyksellään maailmantilaston kakkossijalle

Yleisurheilu|Annimari Korte odottaa Kuortaneen kisasta pika-aitojen Suomen ennätystä

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Urheilu