Toiveissa mikrotorkut kesken kisan - Urheilu | HS.fi

Kati Ahokkaan pisimmät harjoitukset kestävät 8–10 tuntia.­

Toiveissa mikrotorkut kesken kisan

Kati Ahokas naureskeli teininä liikunnan harrastajille. Nyt hän on identiteettikriisin kokenut ultrajuoksija, joka kilpailee lauantaina virtuaalisesti yli 20 maan edustajia vastaan.

16.10. 2:00 | Päivitetty 16.10. 17:35

Helsinkiläinen ultrajuoksija Kati Ahokas uskoo tietävänsä, miltä tuntuu nukahtaa pystyyn – kesken kilpailun.

Sellaiseen tilanteeseen hän on joutunut pari kertaa, muun muassa 160 kilometrin mittaisessa Ylläs–Pallas-polkujuoksussa Lapissa.

” Silmät pyörivät päässä ja läpsin itseäni poskelle, että pysyisin hereillä. Minulla oli kuulokkeet korvissa ja kannoin kädessä pientä mp3-soitinta. Hätkähdin sitä, kun korvissa nykäisi sen takia, että soitin oli pudonnut kädestä. Luultavasti otin sellaiset mikrotorkut seisaaltani”, Ahokas kertoo HS:lle.

Lauantaina iltapäivällä Ahokas aloittaa Espoossa kilpailun, jonka aikana hän suorastaan toivoo voivansa nukahtaa, vaikka aikaa torkkuihin on vain muutama minuutti.

Ahokas, 42, kuvailee olevansa itähelsinkiläinen varastoduunari, joka on kokenut pienen identiteettikriisin.

Hän on ollut hämmentynyt siitä, miten hänestä on tullut aikuisella iällä ultrajuoksija.

Oman kertomansa mukaan Ahokas oli joskus nuorena kapinallinen, jota liikunta ei kiinnostanut pätkääkään. Nyt hän kuvaa itseään ”ärsyttävän reippaaksi” ulkoilmaihmiseksi.

”Tämä oli jossain vaiheessa yllättävän vaikea asia. Oli hämmentävää, että olen yhtäkkiä ihminen, joka treenaa säännöllisesti urheilua ja tähtää kisoihin, menee aikaisin nukkumaan ja kaikkea muuta tällaista omituista. Mutta kyllä siihen ajatukseen on tottunut”, Ahokas sanoo äänessään pientä ironiaa.

Miten tässä näin pääsi käymään?

 ”Ei tullut mieleenkään, että osallistuisin johonkin juoksutapahtumaan.”

Kati Ahokas harjoittelee yleensä kotimaisemissaan Itä-Helsingissä, mutta pisimmät polkujuoksulenkit hän tekee Keskuspuistossa.­

Lapsena ja nuorena Ahokas ei harrastanut urheilua. Liikunta rajoittui suunnilleen arkipyöräilyyn.

”Teininä minua vähän huvitti ja nauratti ihmiset, jotka harrastivat liikuntaa. Jotenkin oli sellaista vastustusta, koska liikunta ei tuntunut yhtään omalta asialta. Sitä kesti tosi pitkään.”

Ensimmäisen askeleen nykyistä juoksuharrastusta kohti Ahokas otti noin seitsemän vuotta sitten. Silloin hän meni suunnistuskurssille, koska viihtyi luonnossa.

Itse suunnistaminen ei ottanut enemmälti kipinää. Osittain siksi, että kulkeminen kuntorasteille oli hankalaa ilman omaa autoa.

Sen sijaan suunnistukseen liittyvä juokseminen alkoi viehättää.

Ensimmäisinä vuosina sen jälkeen Ahokkaan juokseminen oli hyvin satunnaista ja kesiin painottuvaa. Hän saattoi juosta kerran viikossa tai harvemminkin.

”Ei tullut mieleenkään, että osallistuisin johonkin juoksutapahtumaan.”

Hänen pisimmät lenkkinsä olivat 20 kilometrin luokkaa eli suunnilleen puolimaratonin mittaisia, mutta ajatus maratonin juoksemisesta tuntui vieraalta.

 ”Aikaisemmin minulla ei ollut juoksevia kavereita, joten se sosiaalisuuskin toi intoa.”

Kati Ahokas toivoo pääsevänsä lauantaina alkavassa kilpailussa pidemmälle kuin kesäkuussa, jolloin hänen tuloksensa oli 32 tasatunnein alkanutta kierrosta.­

Tilanne muuttui vuonna 2017, kun Ahokas huomasi Vegaanijuoksijat-nimisen Facebook-ryhmän. Selvisi, että tulossa oli ensimmäistä kertaa järjestettävä pieni ja kotoisan oloinen juoksutapahtuma Saarten kymppi.

”Ajattelin, että nyt tai ei koskaan. Ehkä tuonne uskaltaisin mennä”, sanoo Ahokas, joka on itsekin vegaani ja nykyään yksi tapahtuman järjestäjistä.

Juuri tuolle viikonlopulle Ahokas oli suunnitellut kesän ainoaa pitkää lenkkiä. Niinpä hän kysyi järjestäjiltä, voiko juosta kympin tuplana. Sekin sopi.

”Se innosti eteenpäin, kun huomasin, että tapahtumissa voi olla kivaa ja siellä oli mukavia ihmisiä. Aikaisemmin minulla ei ollut juoksevia kavereita, joten se sosiaalisuuskin toi intoa.”

Siitä alkoi eräänlainen ajautuminen kohti yhä pidempiä matkoja. Kisan järjestelyissä oli mukana silloin jo polkujuoksijana mainetta hankkinut entinen nuorten maajoukkueitten ja liigatason jalkapalloilija Juuso Simpanen, joka kannusti Ahokasta kokeilemaan maratonia.

Samana syksynä Ahokas lähti Vantaan maratonille testattuaan ensin, miten sujuu 30 kilometrin lenkki. Maraton taittui aikaan 3.59 ja risat.

Sitten Ahokas kuuli yhteislenkeillä Kuusamon Karhunkierros-polkujuoksutapahtumasta, joka olisi keväällä. Sinne hän ilmoittautui ”muiden vanavedessä” aluksi 55 kilometrin matkalle, mutta myöhemmin korotti matkakseen 80 kilometriä.

”Sen sitten läpäisin, vaikka ei mennyt mitenkään superhyvin. Oli kuitenkin tosi mahtava fiilis, kun pääsi maaliin. Kisan jälkeen aloin miettiä, että olisi hienoa, jos pystyisi joskus juoksemaan sen pitkän matkan eli 160 kilometriä.”

Ajatus jäi muhimaan, mutta omaa harjoitteluaan Ahokas alkoi pitää liian junnaavana. Siksi hän syksyllä kysyi Juuso Simpasta valmentajakseen.

”Juuso totesi, että kyllä minut saadaan siihen kuntoon, että pääsen 160 km:n matkalta maaliin.”

Vuonna 2019 Ahokas juoksi 160 kilometrin mittaiset Karhunkierroksen ja Ylläs-Pallas-kisan sekä 130 kilometrin Vaarojen maratonin.

 ”Kai sitä on jotenkin osunut hyvät geenit kohdalleen.”

Kati Ahokkaan mielestä on hienoa, että hän ja muut suomalaiset pääsevät viikonloppuna kilpailemaan virtuaalisesti muun muassa Meksikon joukkueeseen kuuluvia Tarahumara-heimon juoksijoita vastaan.­

Nyt Ahokas laskee osallistuneensa noin kymmenen ultramatkan kisaan. Viime helmikuussa hän sijoittui naisten sarjassa toiseksi parhaana suomalaisena neljänneksi Espoossa hallissa järjestetyssä 24 tunnin juoksussa. Tulokseksi hän sai 204,5 kilometriä.

Ahokas harjoittelee keskimäärin kuutena päivän viikossa. Hän työskentelee osa-aikaisesti lääkintäalan varastossa, joten harjoitteluun jää aikaa. Pisimmät yksittäiset harjoitukset ovat 8–10 tunnin mittaisia.

Lenkille hän pääsee kotioveltaan Myllypurosta, mutta pisimmät polkujuoksuharjoitukset hän tekee Keskuspuistossa.

Ohjelmaan kuuluu myös lihaskuntoharjoittelua, joka koronaviruspandemian aikana on ollut pääasiassa kahvakuulan kanssa häärimistä kotona.

”Se on vähän sellaista pakkopullaa, mutta kyllä sitäkin pitää yrittää tehdä.”

Ahokas ei oikein tiedä itsekään, miksi hän on ajautunut tähän tilanteeseen ja pärjää ultramatkoilla.

”Kai sitä on jotenkin osunut hyvät geenit kohdalleen. Selkeästi näkee, että kroppani soveltuu tällaiseen. En ole nopea ja lihasta keräävä ihminen, vaan sellainen, joka jaksaa mennä pitkään rauhallista tahtia. Se sopii minun fysiikalleni, ja siitä myös tykkään.”

Viime kesäkuussa Ahokas osallistui ensimmäisen kerran hieman erilaiseen kestävyyshaasteeseen.

Kyse oli Nuuksio Backyard Ultra -nimisestä tapahtumasta, jota pidetään ennen kaikkea sitkeyskilpailuna.

Tässä kilpailumuodossa startataan tunnin välein 6,7 kilometrin lenkille. Jos sen juoksee esimerkiksi 50 minuutissa, jää kymmenen minuuttia aikaa huoltoon ja lepoon ennen seuraavaa starttia.

Kyseessä on niin sanotusti last man standing -henkinen pudotuskilpailu. Voittaja on se, joka juoksee yhden kierroksen enemmän kuin muut.

Ahokas sijoittui kisassa toiseksi jaksettuaan 32 kierrosta. 33. lenkin täyttyminen jäi pienestä kiinni. Voiton vei Juha Jumisko, joka kolmisen viikkoa aiemmin oli tehnyt harvinaisen maailmanennätyksen kiipeämällä vuorokaudessa 16 054 vertikaalimetriä laskettelurinteessä Tampereella.

”Nuuksion kisa oli kokemuksena tosi kiva ja erilainen. Siinä ei ole mitään syytä kiriä toisen edelle kierroksen aikana. Siellä oli muutama tuttu mukana. Pystyi juttelemaan sellaisten tyyppien kanssa, joista normaalisti ei näe kisoissa muuta kuin selän lähtöviivalla.”

Ahokkaalle jäi tunnin aikana keskimäärin kahdeksan minuuttia lepoaikaa.

 ”Ja sitten on se vakiojuttu eli vihreitä kuulia.”

Lauantaina Espoon Siikajärvellä Ahokas on mukana samanlaisessa kisassa. Tällä kertaa kyseessä on virtuaalinen MM-kilpailu, jossa yli 20 maan joukkueet kilpailevat korona-ajan malliin keskenään mutta omissa maissaan.

Kesäkuun lopulla oli helle, joten silloin oli tauon aikana tärkeää syömisen ja juomisen lisäksi yrittää viilentää kroppaa. Nyt tauon aikana joutuu Ahokkaan mukaan vetämään lämmintä päälle.

Kesällä Ahokas pysyi tauoilla istuma-asennossa eikä mennyt pitkälleen.

”Nyt olen kysellyt vinkkiä kokeneemmilta. Pitää koettaa sitäkin, että menee välillä pitkälleen. Siinä kroppa saa enemmän lepoa, ja on mahdollista vähän nukahtaa. Pienet mikrounet voivat kuulemma hyvin auttaa jaksamaan. Toivottavasti onnistun torkahtamaan jossain välissä, vaikka kroppa käy aika kovilla kierroksilla”, Ahokas sanoo.

Kisan aikana Ahokas aikoo tankata muun muassa vettä, urheilujuomaa, geelejä, mustikkasoppaa, riisipuuroa sekä mahdollisesti donitseja.

”Ja sitten on se vakiojuttu eli vihreitä kuulia.”

Ahokas sanoo odottavansa erityisesti joukkuekisaa.

”Että joukkueena pusketaan mahdollisimman pitkälle. Toivon, että saisin tehtyä oman ennätyksen eli pääsisin pidemmälle kuin kesällä. On tosi hieno ajatus, että pääsee juoksemaan tosi kovia tyyppejä vastaan, vaikka ei olla fyysisesti samassa paikassa.”

Suomen joukkue kilpailee muun muassa Tarahumara-heimon juoksijoita vastaan

Espoolainen ultrajuoksija Mikael Heerman on yksi harvoista suomalaisista, jotka ovat osallistuneet raastavaan The Barkley Marathons-kilpailuun Yhdysvaltojen Tennesseessä.

Juuri tuo kisa on Nuuksio Backyard Ultra -kisan ja nyt vuorossa olevan MM-kisan esikuva.

Siksi ei ole sattumaa, että Heerman ja hänen vaimonsa Sari Heerman vastaavat Suomen kisojen järjestelyistä.

Lauantaina kello 15 alkava MM-kisa järjestetään pariskunnan kodin ympäristössä Siikajärvellä, aidosti takapihalla. Kun kisan säännöt eivät määrittele reitin vaativuutta, kilpailunjohtaja Mikael Heerman on valinnut mahdollisimman helpon tiellä juostavan reitin.

Heerman on kutsunut Suomen joukkueeseen aikaisempien meriittien perusteella 15 juoksijaa, kolme naista ja 12 miestä. Joukkuekilpailussa jokaisen juoksemat matkat lasketaan yhteen.

Heermanin mukaan valintakriteereinä on ollut potentiaali juosta yli 30 tuntia sekä kokemus pidemmistä kuin 100 mailin (noin 160 km) ultrajuoksuista.

Mukana ovat Kati Ahokkaan lisäksi muun muassa kesäkuussa pidetyn Nuuksio Backyard Ultran voittaja Juha Jumisko, saman kisan vuoden 2019 voittaja ja 24 tunnin juoksun Suomen ennätyksen (254 km) haltija Jari Soikkeli sekä elokuussa käydyn hurjan erämaasuunnistuksen voittaja Juha Lehtonen.

Joukkuekilpailussa on mukana yli 20 maata.

”Maailmalla tämäntyyppiset kilpailut ovat kestäneet parhaimmillaan lähes kolme vuorokautta, mikä tarkoittaa noin 450:tä kilometriä. Mielenkiintoista on seurata, miten Meksikon joukkue pärjää, koska mukana on Tarahumara-heimon juoksijoita, jotka tunnetaan äärimmäisestä kestävyydestään”, Heerman sanoo.

Kisassa juostavan reitin pituus (6,7 km) tulee siitä, että vuorokaudessa kertyy amerikkalaisen laskutavan mukaan tasaluku 100 mailia.

Luitko jo nämä?

Osaston uusimmat

Luetuimmat - Urheilu