Lääkärit huolestuivat puolimaratonista saasteiden ja koronavirusongelmien keskellä: ”Minulla ei ole sanoja kuvailemaan ahdistustani” - Urheilu | HS.fi

Lääkärit huolestuivat puolimaratonista saasteiden ja koronavirusongelmien keskellä: ”Minulla ei ole sanoja kuvailemaan ahdistustani”

Puolimaratonille on osallistumassa 49 juoksijaa.

Delhin ilmanlaatu on erittäin huono. Kuvassa Delhin liikennettä marraskuun puolivälissä.­

27.11.2020 10:21

Lääkärit ovat ilmaisseet huolensa viikonloppuna Intian Delhissä juostavasta puolimaratonista, jolle osallistuu useita huippujuoksijoita. Uutistoimisto AFP kertoo, että lääkärit pitävät juoksemista terveysriskinä Delhin saasteiden ja koronaviruspandemian takia.

Delhissä sunnuntaina juostavaan kilpailuun osallistuu 49 huipputason juoksijaa, esimerkiksi naisten maratonin maailmanennätysjuoksija Brigid Kosgei ja etiopialainen miesten sarjan hallitseva voittaja Andamlak Belihu. Harrastajat kilpailevat tänä vuonna erillään varsinaisesta kilpailusta kisajärjestäjien applikaation avulla.

Järjestäjät ovat luvanneet, että turvajärjestelyt ovat korkealla tasolla. Huolia aiheuttaa se, että New Delhissä on raportoitu yli puoli miljoonaa koronavirustartuntaa ja ilmanlaatu on huonompi kuin missään muussa maailman pääkaupungissa. Ilmanlaatu vaihtelee epäterveellisen ja vaarallisen välillä.

”Minulla ei ole sanoja kuvailemaan ahdistustani, jos ihmiset aikovat yhä juosta, vaikka tämä tuplariski on tiedossa”, sanoi keuhkotauteihin erikoistuneen säätiön perustajajäsen Arvind Kumar AFP:lle.

Intialaisen lääketieteellisen tutkimusjärjestön johtaja Randeep Guleria puolestaan on sitä mieltä, että ihannetilanteessa kilpailua ei juostaisi.

”Korkean ilmansaastetason takia ulkona harjoitteleminen tässä säässä voi joskus johtaa piilevien keuhko-ongelmien pahenemiseen. Huippujuoksijallakin ilmansaasteet voivat vaikuttaa keuhkoihin”, Guleria sanoi.

Delhissä saasteiden määrä on talvella suuri, sillä lähiseuduilla poltetaan sänkipeltoja, kun maaperää valmistetaan tuleville kasvukausille. Lisäksi saasteita aiheuttavat autot ja teollisuus.

Koronavirus on AFP:n mukaan iskenyt Intiaan toiseksi kovimmin heti Yhdysvaltojen jälkeen. Koko maassa on tähän mennessä ollut noin 9,3 miljoonaa tapausta. Delhissä harkitaan parhaillaan ulkonaliikkumiskieltoa, joka olisi voimassa yöllä.

Suurin osa urheilusta on ollut tauolla myös Intiassa. Krikettisarja muutti Arabiemiraatteihin jatkamaan pelaamista ja maan jalkapallon pääsarjaaa on pelattu kuplassa, joka rakennettiin Goalle.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat