Pertti Karppisen ”budjetoitu” olympiavoitto muuttui epävarmaksi, kun hän erehtyi lisäämään jääpaloja mehuunsa Moskovan kisoissa - Urheilu | HS.fi

Pertti Karppisen ”budjetoitu” olympiavoitto muuttui epävarmaksi, kun hän erehtyi lisäämään jääpaloja mehuunsa Moskovan kisoissa

Pertti Karppinen hallitsi lajiaan kolmissa kesäolympialaisissa suvereenisti. Suomalainen soutuvaltias johti olympiavoittajien rynnistystä Vuoden urheilija -äänestyksessä 1980,

Soudun kolminkertainen olympiavoittaja Pertti Karppinen auttaa nykyään tytärtään, kilpasoutaja Eeva Karppista lihashuollossa ja valmentautumisessa.­

27.12.2020 13:42

Vuoden suomalainen urheilija valitaan tammikuussa. Koronavuonna urheiluanti on jäänyt laihaksi, joten valinnoissa ei välky kirkkain kimallus.

Jos haikailee suomalaisen urheilun suuruuden aikoja, on syytä peruuttaa 1900-luvulle. Yksi laadukkaista vuosikerroista on 1980.

Neljäkymmentä vuotta sitten Vuoden urheilija -äänestyksessä Moskovan olympiakisojen purjehduksen ja jousiammunnan voittajat Esko Rechardt ja Tomi Poikolainen joutuivat tyytymään sijoihin viisi ja kuusi. Jouko Törmäsen mäkihypyn olympiakulta Lake Placidissä riitti kakkossijaan.

Vuoden urheilija -tittelin uusi edelliseltä vuodelta soutaja Pertti Karppinen, joka 1980 voitti Moskovassa miesten yksikön olympiakultaa.

Moskovan mitaleja on länsimaiden olympiaboikotin takia hieman väheksytty, mutta Karppisen kulta kiiltää 40 vuoden jälkeen kirkkaana. Lajinsa valtias ylsi olympiatriplaan, kun hän voitti kolmannen kultansa Los Angelesin kesäkisoissa 1984.

Karppisen kultasoutua Moskovassa 1980 ymmärtääkseen on tunnettava historiaa. Hän oli saavutuksillaan hankkiutunut Moskovassa yksikkökilpailun ennakkosuosikiksi, toisin kuin olympiadi aiemmin Montrealissa 1976.

Montrealissa 2 000 metrin olympiakulta oli korvamerkitty Peter-Michael Kolbelle. Länsisaksalainen oli voittanut edellisvuonna maailmanmestaruuden Nottinghamissa.

Karppinenkaan ei tullut olympialaisiin puskista.

”Soudin MM-neloseksi. Otin palomiehen ammatista virkavapaata ja panostin Montrealiin”, Karppinen muistelee.

Olympiavälieriin ja niistä finaaliin päästäkseen hän joutui alkuerien jälkeen hakemaan vauhtia keräilyeristä.

”Tiesin olevani hyvässä kunnossa, mutta loppukilpailussa olin altavastaaja. Kolbe lähti matkaan rajusti, enkä pitkään aikaan nähnyt häntä.”

Kun takana oli 1 500 metriä, Kolbe johti toiseksi kirinyttä Karppista lähes viidellä sekunnilla. Maalissa osat vaihtuivat – tosin Karppiselle riitti 2,5 sekunnin voittomarginaali pimentämään Kolben taivas.

Moskovassa Karppisen olympiakulta oli etukäteen budjetoitu Suomen mitalisaldoon. Varma muuttui Krylatskojen soutualtaan ulkopuolella epävarmaksi.

”Oli varoitettu, ettei sikäläistä vettä pidä juoda, jos haluaa välttää vatsataudin. Satuin heittämään automaatista jäitä Trip-mehun sekaan. Loppukilpailua edeltävänä päivänä pakki oli sekaisin”, Karppinen kertoo.

Tukala tilanne lutviutui minipaastolla sängyssä maaten ja jaffaa juoden.

”Vatsa ei finaalipäivänä vaivannut. Tuli silti erilainen kisa kuin minulla yleensä.”

Loppukiriinsä luottava Karppinen joutui Krylatskojen tuulten takia reivaamaan taktiikkaansa.

”Sain arvonnassa kuutosradan, joka oli siitä huono, että myötätuuli suosi viimeisillä 500 metrillä sisäratoja. Norjalaisvalmentaja neuvoi minua hankkimaan alussa etumatkan, joka pitäisi loppuun saakka”, Karppinen kuvailee.

Sisärataedusta nauttivat arvan avustuksella Neuvostoliiton Vasili Jakusha ja DDR:n Peter Kersten. Samat kansallisuudet erottuivat soutustadionin katsomosta, kun finaalia kunnioittivat arvovallallaan presidentti Urho Kekkonen, Neuvostoliiton pääministeri Aleksei Kosygin ja DDR:n eli itäisen Saksan puoluejohtaja Erich Honecker.

Kekkonen pääsi tuulettamaan voittoa, sillä parimetrinen Karppinen karkasi alkurutistuksellaan muilta.

”Finaalin loppu oli helppoa, varmistelua”, Karppinen kuvailee.

Kekkonen jakoi kisakylässä Karppiselle Taistelijan maljan, viimeisissä olympiakisoissaan.

”Hän oli jo heikommassa kunnossa kuin parhaina päivinään.”

Pertti Karppinen esitteli Moskovan olympialaisissa vuonna 1980 kultamitaliaan ja Taistelijan maljaa, jonka hän sai tasavallan presidentti Urho Kekkoselta.­

Soutuvene on vaihtunut moottoriveneeseen

Pertti Karppinen on 67-vuotiaana jo nostanut airot vedestä, mutta soutusuvun perinteitä jatkaa ensi vuoden Tokion olympialaisista kisapaikkaa tavoitteleva tytär Eeva Karppinen. Isä Karppinen tukee tyttärensä uraa lihashuollossa ja vähän valmennuksessakin.

Soudussa kilpauransa jo lopettaneen Juho-poikansa kanssa Pertti Karppinen ylsi kaksikoissa vielä 2009 SM-pronssille, 56-vuotiaana.

”Innostuin soudusta aikoinaan vanhempien veljieni Martin ja Erkan opastamana 1960-luvulla ja menin rantaan. Jos nykyään menen rantaan, kuljen vesillä moottoriveneellä”, Karppinen leukailee.

Hän ei pidä mahdottomana, etteikö suomalainen voisi pärjätä soudussa kansainvälisellä tasolla, jos ei yksikössä, niin kaksikkoluokassa. Sanna Sten ja Minna Nieminen ylsivät Pekingissä 2008 kevyessä pariairokaksikossa olympiahopealle.

”Pienestä maasta pitäisi löytää ne lahjakkuudet”, Karppinen pohtii.

Soutu-uransa menestysvuosina Karppinen työskenteli palomiehenä ja myöhemmin palomestarina työnantajallaan Neste Oy:llä Naantalissa.

Hän kouluttautui 1990-luvun alun kotimaisen laman laineissa urheiluhierojaksi ja on samalla ammattitiellä edelleen, eläköitymisestään huolimatta: hän työskentelee 3–4 päivänä viikossa.

”Vaihdoin hierojan ammattiin kokeilumielessä, ja kokeilusta tuli pitkä. Yksityisyrittäjyys sopii minulle”, vaikka korona-aikana yrittäjä joutuu koville. Pitää tehdä ekstrahommia.

Pertti Karppinen

67-vuotias

Soudun arvokisavoittaja, osa-aikainen urheiluhieroja.

Asuu Raisiossa

Perheessä vaimo ja kaksi aikuista lasta, joista kumpikin kilpasoutajia.

On kestävyysjuoksija Paavo Nurmen ja hiihtäjä Veikko Hakulisen ohella ainoa suomalaisurheilija, joka on voittanut kultamitalin kolmissa peräkkäisissä olympiakisoissa.

Saavutuksia: yksikköluokan kolme olympiakultaa 1976, 1980 ja 1984, seitsemäs 1988 ja kymmenes 1992. Yksikön maailmanmestaruudet 1979 ja 1985, MM-hopeaa 1977 ja 1986, MM-pronssia 1987. Pariairokaksikon MM-hopeaa veljensä Reima Karppisen kanssa 1981.

Tunnustuksia: Vuoden urheilija 1979 ja 1980, Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun suuri ansioristi 2015, valtion ylimääräinen urheilijaeläke 2015.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat