Jääkiekon Mestis-seurat äärimmäisen kriittisessä tilassa: ”Meillä on 500 työpaikkaa katkolla tammikuun aikana, jos emme pääse pelaamaan” - Urheilu | HS.fi

Jääkiekon Mestis-seurat äärimmäisen kriittisessä tilassa: ”Meillä on 500 työpaikkaa katkolla tammikuun aikana, jos emme pääse pelaamaan”

Mestistä on pelattu viimeksi marraskuun lopussa. Nyt sarja on pysähdyksissä toistaiseksi, koska tiukat koronarajoitteet eivät mahdollista pelaamista.

Siniasuinen Kiekko-Espoo ja valkoisissa paidoissa pelaava Kiekko-Vantaa ovat pelanneet Mestistä viimeksi marraskuussa. Kuva syyskuulta.­

5.1. 13:00 | Päivitetty 5.1. 20:20

Suomalaisen jääkiekkoilun kakkostasolla Mestiksessä eletään vaikeita aikoja. Sarjaa on pelattu viimeksi marraskuun lopussa, eikä pelien jatkumisesta ole tietoa.

Mestis jäi joulukuun alussa tauolle loppuvuoden ajaksi. Joulun alla kerrottiin pelien olevan pysähdyksissä toistaiseksi, sillä tyhjille katsomoille pelaaminen ei ole taloudellisista syistä mahdollista.

Kun halleihin saa ottaa pahimmillaan alle kymmenen ja enimmilläänkin 50 katsojaa paikkakunnasta riippuen, eikä rahakasta tv-sopimusta ole, ovat muutenkin kädestä suuhun elävät seurat todellisessa ahdingossa.

”Eihän tuo tammikuun osalta nyt kauhean hyvältä näytä”, Mestiksen operatiivinen johtaja Olli Aro myöntää.

Seurat ovat Aron mukaan äärimmäisen kriittisessä tilassa. Vaikka suurin osa toimii osakeyhtiöpohjalta, puhutaan Mestiksessä voitontavoittelun sijaan yleishyödyllisestä toiminnasta.

”Meillä on semmoiset 500 työpaikkaa katkolla tammikuun aikana, jos emme pääse pelaamaan eli tässä rupeaa oikeasti olemaan tosi kyseessä”, Aro sanoo.

Vaikean tilanteen edessä olevan Mestiksen hallitus päätti tiistai-iltana, etteivät pelit voi käynnistyä tammikuussakaan ilman yleisöä. Kauden jatkamisesta päätetään 25. tammikuuta.

Keuruulainen KeuPa HT kohtasi kotijäällään Iisalmen Peli-Karhut joulukuussa 2019. Viime joulukuussa Mestiksessä ei pelattu peliäkään.­

Mestis-kausi alkoi syyskuussa kolmessa maantieteellisesti jaetussa välisarjalohkossa. Tarkoitus oli turvata kauden mahdollisimman normaali jatkuminen, vaikka pelit seisahtuisivatkin hetkeksi jollain alueella.

Jopa tämä osoittautui mahdottomaksi, kun tiukkoja rajoituksia määrätään ennakoivasti jopa kuukaudeksi eteenpäin sen jälkeen kun alueen koronatilanne on rauhoittunut ja epidemia on palannut perustasolle.

”Haluan korostaa, että ihmisten terveydellä ei tule leikkiä, mutta samaan hengenvetoon on pakko todeta, että haluan toivoa ja uskonkin siihen, että tästä ei tule poliittista päätöstä vaan tämä perustuu aitoon riskiarvioon”, Aro sanoo.

Mestis on toiminut koronapandemian torjumiseksi vastuullisesti. Se määräsi ensimmäisenä palloilusarjana maskipakon kaikkiin otteluihin. Turvavälit ovat olleet kunnossa, eikä tartuntaketjuja ole löytynyt.

”Olemme ottaneet kesästä asti aika tosissaan nämä asiat ja pyrkineet tekemään ottelutapahtumista niin turvallisia kuin mahdollista. Sitten kun menee sunnuntai-iltapäivänä käymään vaikka huonekalujätin jonossa, niin ihmetyttää, että siellä on enemmän väkeä, valitettavaa kyllä, kuin Mestis-tapahtumassa koskaan”, Aro kertoo esimerkin.

Tamperelainen Koovee harjoitteli Hakametsän kakkoshallissa lokakuussa.­

Aro kertoo aistineensa viime viikkoina Mestis-seurojen hädän. Hän muistuttaa seurojen vaikuttavan alueidensa elinvoimaisuuteen, nuorisourheiluun ja sitä kautta nuorten hyvinvointiin sitä enemmän, mitä pienemmästä paikkakunnasta on kyse.

”Toivon, että ymmärrämme, miten isoista asioista puhutaan, vaikka näemme vain jäävuoren huipun eli kilpaurheilun.”

Seurojen ottelutapahtumatuotot jäivät syksyn aikana noin 40 prosenttia normaalista. Nyt tuloja ei ole lainkaan, ja osa organisaatioista on lomauttanut jopa pelaajansa.

”Kyllä siinä rupeaa vitsit olemaan vähissä. Lomautukset eivät tunnu pelaajia kohtaan reilulta, mutta siinä on kysymys ihan puhtaasti henkiinjäämistaistelusta”, Aro kertoo karut realiteetit.

Juttua päivitetty 5.1. kello 20.15 tiedolla siitä, ettei Mestis jatku vielä tammikuussakaan.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat