Puola hyytyi toiseksi Zakopanen lumisateessa – Suomi seitsemäs joukkuemäessä - Urheilu | HS.fi

Puola hyytyi toiseksi Zakopanen lumisateessa – Suomi seitsemäs joukkuemäessä

”Oli tietysti mukava hypätä joukkuekisa.”

Antti Aalto hyppäsi suomalaisista parhaiten Puolan joukkuekisassa. Kuva Rukan maailmancupista marraskuulta.­

16.1. 21:10

Suomen Antti Aalto, Eetu Nousiainen, Jarkko Määttä ja Niko Kytösaho sijoittuivat seitsemänneksi mäkihypyn maailmancupin joukkuekilpailussa Puolan Zakopanessa.

Aalto vastasi pisimmästä suomalaissiivusta 129-metrisellään, mutta hyppäsi toisella kierroksella vain 117. Kytösaho osoitti tasaisuuttaan ja leiskautti kaksi 123,5 metrin hyppyä.

”Tänään oli ensimmäinen joukkuemäki pitkään aikaan. Oli tietysti mukava hypätä joukkuekisakin. Hyppääminen oli aika lähellä hyvää. Olosuhteet oli vaihtelevammat kuin eilen. Ok tekemistä, mutta parannettavaakin jäi”, Aalto sanoi Hiihtoliiton tiedotteessa.

”Antilta molemmat suoritukset olivat hyviä. Lasken myös Nousiaisen Eetun onnistujaksi päivän kisassa. Ensi viikolla on joukkuemäki Lahdessa uudestaan,” mäkimaajoukkueen päävalmentaja Janne Väätäinen sanoi.

Isäntämaa Puola oli pitkään kiinni voitossa, mutta Andrzej Stekalan (115,5 metriä) epäonnistuminen toisella kierroksella antoi mahdollisuuden Itävallalle. Viimeisessä ryhmässä Dawid Kubacki hallitsi Zakopanen lumisateen ja venytti HS140-mäessä 133,5 metriä, mutta Itävallan ankkuri Daniel Huber ratkaisi 135-metrisellään ja kasvatti eron ratkaisevasti 8,9 pisteeseen.

Itävallan voittonelikossa hyppäsivät Huberin lisäksi Michael Hayböck, Jan Hörl ja Philipp Aschenwald. Norja oli kolmas.

Sunnuntaina suomalaiset ovat mukana henkilökohtaisessa kilpailussa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat