Leijonat pelaa kaikki ottelunsa Tampereella Suomen MM-turnauksessa - Urheilu | HS.fi

Leijonat pelaa kaikki ottelunsa Tampereella Suomen MM-turnauksessa

Venäjä valloittaa Helsingin alkulohkon.

Suomi juhli maailmanmestaruutta Slovakian Bratislavassa vuonna 2019.­

21.1. 10:25 | Päivitetty 21.1. 14:47

Suomen jääkiekon MM-turnaus 2022 kantaa nimeä ”Making Miracles”, ja se tarkoittaa, että turnauksessa pitäisi tehdä pieniä ihmeitä. Ja viittaa se myös menneisiin kisoihin.

MM-kisojen pääsihteeri Heikki Hietanen kertoi turnauksen tiedotustilaisuudessa, että turnausohjelma alkaa hahmottua. Se tarkoittaa, että Suomi ja Venäjä pelaavat eri alkulohkoissa.

”Nyt tiedetään Suomen pelipäivät”, Hietanen sanoi, mutta tämän kevään MM-turnauksen jälkeen tiedetään, mitkä vastustajat ovat kunakin päivänä.

Leijonien kotipesä on koko turnauksen ajan Tampereella, kun Venäjä sijoitetaan Helsingin alkulohkoon. Ratkaisussa on logiikkaa, jos venäläiset turistit voivat matkustaa reilun vuoden kuluttua Suomeen. Koronavirus estää nyt matkustamisen.

MM-turnaus pelataan 13.5.–29.5.2022 ja Tampereen uusi kansiareena valmistuu noin vuoden kuluttua eli hyvissä ajoin ennen kisojen alkua.

Otteluiden Vip-pakettien myynti alkoi torstaina, mutta laajemmin pääsyliput tulevat myyntiin vasta ensi syksynä. Myös hinnat ovat osittain avoinna.

”On useita lippukategorioita. Tavoitteena on, että mahdollisimman monilla on mahdollisuus tulla seuraamaan kisoja ja halutaan, että hallit ovat täysiä kaikissa kisapeleissä.”

Siihenkin on varauduttu, ettei vielä ensi vuonnakaan saada ottaa areenoihin täysiä katsomoita.

”Kaikki skenaariot on käyty läpi, mutta lähtökohtaisesti lähdemme siihen, että rokotteet ja muu eläminen viruksen kanssa ovat parempia. Että voisimme kisat järjestää täysimääräisesti”, Hietanen sanoi.

MM-jääkiekko palaa Tampereelle, kun Suomen kiekkohistorian ensimmäinen MM-turnaus järjestettiin juuri Tampereella vuonna 1965.

On Tampereella senkin jälkeen pelattu MM-otteluita, mutta päänäyttämönä se on vasta toisen kerran.

Helsingissä ja Tampereella pelataan alkulohkot kokonaisuudessaan. Puolivälierät jaetaan tasan, mutta välieristä eteenpäin Tampere kantaa vastuun. Mitalit ratkaistaan siellä.

Viimeksi Suomessa pelattiin MM-kiekkoa 2012 ja 2013.

Tältä Tampereen uudella Uros Live -areenalla voi näyttää havainnekuvan mukaan.­

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat