”Lahen betoni” on jo lähes 50-vuotias - Urheilu | HS.fi

Kallis uusi suurmäki jäi katsojien selän taakse, kun avajaiskilpailu 5. maaliskuuta 1972 siirrettiin vanhaan puumäkeen.­

”Lahen betoni” on jo lähes 50-vuotias

Suomen toiseksi tunnetuimman urheilurakennuksen rakentaminen alkoi noin 50 vuotta sitten. Valmista tuli kevättalvella 1972 kustannusten karattua käsistä. Mäkihyppääjälegenda Pentti Kokkonen kertoo, millaista Lahen betonista oli hypätä.


22.1. 2:00 | Päivitetty 22.1. 15:53

”Uimalan pohja on tavallaan mahtava peruskivi koko urheilu- ja vapaa-ajankeskukselle. Sen kaareva pohja muodostaa samalla suurmäen montun, joka ei petä, vaikka isompikin hyppääjä kaatuisi.”

Näin kirjoitti Helsingin Sanomat 31. lokakuuta vuonna 1970, kun Olympiastadionin jälkeen Suomen toiseksi tunnetuimman urheilurakennuksen eli Lahden suurmäen, lahtelaisittain Lahen betonin rakentaminen alkoi vihdoin häämöttää. Suunnitelmia oli tehty jo vuonna 1967, ja valmista uskottiin tulevan vuonna 1970.

Jo ennen montun betonivalua alueelta oli viety suuret määrät maata pois, jotta mäen alastulorinteeseen saatiin riittävästi syvyyttä ja pituutta. Paikalla oli aiemmin pienempi, vuonna 1947 valmistunut hyppyrimäki – tämä ei ollut legendaarinen puumäki, joka sijaitsi toisessa rinteessä.

Vaikka jo tuolloin, syksyllä 1970, puhuttiin uimalan pohjasta, maauimala lopulta valmistui runsas vuosi suurmäen jälkeen vuonna 1973.

 ”Jatkossa seuraa unelmakeskus, jollaisesta mikään muu kaupunki Suomessa tuskin uskaltaa haaveillakaan.”

Lokakuussa 1971 betonipilarit olivat pystyssä, mutta vauhtimäki vielä puuttui. Taustalla vanha puumäki, joka purettiin vuonna 1976.­

Itse suurmäen rakentamisen aloittaminen viivästyi, sillä kustannusarvio paisui kuin paraskin pullataikina. Vuoden 1967 suunnitelmien mukaan mäki piti valmistua 1,5 miljoonalla markalla (nykyrahassa noin 2,5 miljoonaa euroa), mutta lopulta hintalapuksi tuli 4,7 miljoonaa markkaa (6,1 miljoonaa euroa). Tarvittiin jatkuvasti uusia lisämäärärahoja. Jopa urheilumyönteisessä Lahdessa se oli monille liikaa.

”Kun valtavia betonipaaseja hetken katselee, on urheilumieskin valmis uhraamaan ajatuksen niille lahtelaisille veronmaksajille, jotka katkerina vertaavat tätä lähes kuuden miljoonan markan hyppyrimäkeä Egyptin faaraoiden muistomerkkiin”, HS kirjoitti 1. elokuuta 1971, kun vauhtimäen betonipilarit olivat paikoillaan.

Hinta ei siis lopulta ollut lähes kuusi miljoonaa markkaa, mutta se oli yli kolminkertainen alkuperäiseen arvioon nähden. Lisäksi kyse oli vasta lähtölaukauksesta koko urheilukeskuksen rakentamiselle. Aivan kaikkea ei koskaan toteutettu, sillä pöydällä oli muun muassa pikaluistelurata lähes 20 000 katsojan katsomoineen – haaveissa olivat talviolympialaiset.

”Jatkossa seuraa unelmakeskus, jollaisesta mikään muu kaupunki Suomessa tuskin uskaltaa haaveillakaan”, HS kirjoitti 3. maaliskuuta 1972.

Suurmäen rakentamisen loppuvaihe oli eräänlainen pitkäkestoinen yleisönähtävyys: vauhtimäki hilattiin pikkuhiljaa usean päivän ajan kohti betonipilarin huippua. Valmista tuli helmikuussa 1972, ja joku tai jotkut kävivät kaiketi salaa hyppäämässä mäessä ennen virallisia ensimmäisiä harjoitushyppyjä, sillä alastulorinteessä oli mäkisuksien jälkiä. Harjoitukset olivat 23. helmikuuta 1972. Pisimmälle hyppäsi Heimo Tamminen, 111 metriä.

 ”Seurueen naisilla oli siniset villamyssyt ja siniset villakaulahuivit sekä lämpöiset punaiset töppöset. Presidenttien pipot olivat vihreät.”

Tasavallan presidentti Urho Kekkonen vihki Lahden suurmäen käyttöön 5. maaliskuuta 1972. Islannin presidentti Kristján Eldjárn ja rouva Halldóra Eldjárn istuvat etualalla.­

Viralliset avajaiset olivat vuorossa 5. maaliskuuta 1972 Salpausselän kisojen yhteydessä. Paikalla oli katsomoiden ja rinteiden täydeltä yleisöä sekä erityisinä kutsuvieraina tasavallan presidentti Urho Kekkonen sekä valtiovierailulla ollut Islannin presidentti Kristján Eldjárn puolisonsa Halldóra Eldjárnin kanssa.

”Seurueen naisilla oli siniset villamyssyt ja siniset villakaulahuivit sekä lämpöiset punaiset töppöset. Presidenttien pipot olivat vihreät. Kunniavieraiden penkeillä oli sähkötyynyjä ja huopia, lisähuopia jaettiin tarpeen mukaan”, HS kirjoitti 6. maaliskuuta 1972.

Avajaiset eivät sujuneet läheskään käsikirjoituksen mukaan. Ensimmäiseksi Lahden kaupunginjohtaja Teemu Hiltunen puolusti tervetuliaispuheessaan mäen rakentamista kovasta arvostelusta huolimatta.

”Sanoma ei kuitenkaan mennyt perille kaiuttimien pettämisen vuoksi”, HS kirjoitti.

HS vielä totesi, että Hiltusen puhe oli pitkä. Sen jälkeen presidentti Kekkonen vihki suurmäen käyttöön, ja avauslaskun teki Lahden hiihtoseuran Osmo Leivo. Myöskään Kekkosen vihkimispuheesta ei kuulunut mitään. Syynä oli sekä yhä jatkuneet kaiutinongelmat että viereisestä kutsuvieraskatsomosta kuulunut hälinä.

 Avajaiskilpailu siirrettiin lopulta vanhaan puumäkeen, runsaasti yleisöä lähti vihaisena pois.

Ennen kisan siirtoa taustalla olevaan puumäkeen Suurmäen avajaisissa ehdittiin myös hypätä maaliskuussa 1972.­

Myös avajaiskilpailusta tuli pannukakku, sillä se keskeytettiin ensimmäisen kierroksen aikana. Syy oli sama kuin tulevina vuosina useita kertoja: liian kova tuuli.

Mäen alkuperäisessä suunnitteluvaiheessa vuonna 1967 oli ehdotettu, että suurmäki sijoitettaisiin vähemmän tuuliseen etelärinteeseen, silloiseen pujottelurinteeseen, mutta se ei lopulta käynyt kaupungin johdolle: mäki ei olisi ollut yhtä näyttävä keskustasta urheilukeskukseen saavuttaessa kuin länsirinteessä.

Avajaiskilpailu siirrettiin lopulta vanhaan puumäkeen, runsaasti yleisöä lähti vihaisena pois ja myös presidenttiseurueen piti kiiruhtaa muualle: Asko oy luovutti presidenttiparille Islannin väreihin suunnitellun pallotuolin.

Toki mäestä on myös hypätty lukuisia kisoja, joista suomalaisittain suurimmat hetket ovat olleet Tapio Räisäsen MM-kulta vuonna 1978 (kisa siirtyi maanantaille tuuliongelmien takia) ja Jari Puikkosen MM-kulta vuonna 1989. Mäkeä on käytetty muuhunkin kuin hyppäämiseen, kuten energiajuomajätti Red Bullin sponsoroimaan ylämäkijuoksuun, jossa mäkimontusta juostaan hyppytorniin asti.

Suurmäkeä on uudistettu etenkin ennen MM-kisoja Kansainvälisen hiihtoliiton vaatimusten mukaisesti. Viimeisin saneeraus oli vuonna 2015. Uudistusten myötä myös hyppyjen pituudet ovat kasvaneet parikymmentä metriä.

Suurmäen viereen rakentuivat jo 1970-luvulla normaalimäki (K90) ja pieni mäki (K64). Alkuperäisissä piirustuksissa pienemmätkin mäet olivat betonisia, mutta lopulta ne toteutettiin teräsristikkorakenteisina.

Pentti Kokkonen hyppäsi vuonna 1979 ylivoimaiseen voittoon Salpausselän kisoissa.­

Pentti Kokkonen tuntee betonin monellakin tapaa

Millaista mäestä on hypätä ja etenkin alkuperäisestä Lahen betonista? Siihen osaa vastata mäkihyppääjälegenda Pentti Kokkonen, joka oli kaudella 1978–1979 maailman paras mäkimies ja voitti muun muassa Keski-Euroopan mäkiviikon.

”Mäki oli minun aikanani erittäin vaativa. Jos ponnistus ei onnistunut ja hypyn pituus jäi alle 90 metrin, tunne oli kuin olisi tasaiselle tippunut: alastulon jyrkkä osuus alkoi 90 metrin kohdalta. Kun ponnistus onnistui, oli mahtavaa hallita lentoa ja tulla kauniisti jyrkälle alas. Minun pisin hyppyni taisi olla 114 metriä”, Kokkonen kertoo.

”Hyppyrin keula oli tosi korkealla ja alkulentokin lensi siten korkealla, mikä tosin siihen aikaan oli ihan normaalia.”

Kokkonen on ollut Lahden suurmäen kanssa tekemisissä käytännössä lähes koko mäen historian ajan. Ensimmäiset hypyt hän teki betonista vuonna 1974 Paavo Nuotion muistokilpailussa.

”Vauhti otettiin niin ylhäältä kuin vain mahdollista. Ylös torniin oli rakennettu lisälava, josta oli suora latu vauhtimäkeen. Tuntuma oli kuin olisi ollut kolmen käännetyn kaljakorin päällä laittamassa suksia jalkaan. Hypyistä ei ole jäänyt mitään mieleen, eli ei kai sitten ollut mitään huonoakaan sattunut”, Kokkonen muistelee sähköpostitse.

Kokkonen muutti Lahteen vuonna 1975 ja oli talvisin töissä myös mäenkunnostajana.

”Hyppääjälle oli kunnia-asia saada laskea ladut mäkeen ensimmäisenä. Yleensä siitä kaudesta tuli hyppääjälle menestyksellinen, se kertoi hyppääjän hyvästä itseluottamuksesta.”

Kokkosen hyppyuraan mahtuu voitto Salpausselän kisoista. Se tuli hänen huippukaudellaan ja ylivoimaisesti: 4. maaliskuuta 1979 hypätyssä kisassa eroa kakkoseksi sijoittuneeseen Jugoslavian Bogdan Norčičiin kertyi 30 pistettä.

Myös hyppyura päättyi suurmäen kisaan Salpausselällä. Vuosi oli 1986.

”Ne olivat maailmancupin kilpailut, ja sijoituin sijalle 13. Siihen oli hyvä lopettaa.”

Pentti Kokkonen on nykyisin LHS:n Punapaitojen puheenjohtaja.­

Hyppyuran jälkeenkin Lahden suurmäki on ollut tuttu paikka Kokkoselle, joka muun muassa toimi Suomen mäkihyppymaajoukkueen apuvalmentajana, kun Suomen joukkue voitti Lahden MM-kisoissa vuonna 1989 joukkuemäen MM-kultaa.

”Toimin silloin päävalmentaja Kari Ylianttilan apuvalmentajana vanhassa tuomaritornissa filmaamassa hypyt. Sieltä näin ja kuulin tämän valtavan ihmismassan”, Kokkonen muistelee vähintäänkin 80 000 katsojan ihmismerta.

Eikä suurmäki ole edelleenkään vieras paikka Kokkoselle. Kokkonen, 65, toimii aktiivisesti Lahden hiihtoseurassa ja on myös LHS:n entisten mäkihyppääjien yhdistyksen Punapaitojen puheenjohtaja. Yksi tehtävä liittyy myös suurmäkeen.

”Kesällä 1998 betoni otettiin kesäkäyttöön ja muovitettiin. Alastulon muovituksen hoiti Lahden hiihtoseuran mäkijaosto. Tämä yhteistyö kaupungin kanssa on jatkunut tähän päivään asti, kun keväisin muovit täytyy ottaa pois maauimalan tieltä ja syksyllä taas laittaa takaisin. Tämä on tukenut hyvin LHS:n mäki- ja yhdistetyn jaoston toimintaa”, Kokkonen toteaa.

Lähteet: Lahden hiihtomuseo ja HS:n arkisto.  

Oikaisu 22.1.2021: Virallisen ensimmäisen hypyn teki Osmo Leivo, ei Seppo Leivo. Harjoituksissa 23. helmikuuta 1972 Pisimmälle hyppäsi Heimo Tamminen, ei Heino Tamminen.

Suurmäki jökötti yksinäisenä vuoden 1973 Salpausselän kisoissa.­

Nykyisin Lahden urheilukeskus näyttää tällaiselta.­

Suurmäen suojaksi on viritelty monenlaisia tuuliverkkoja. Kuva on vuodelta 2013.­

Lahden suurmäki

Lahen betoni eli Lahden suurmäki on nykyisin K116 metrin, HS130:n mäki. Valmistui alunperin 90 metrin mäeksi.

Suurmäen suunnittelivat arkkitehti Ole Gottleben sekä arkkitehtitoimisto Sulo Järvinen ja Erik Liljeblad. Pertti Piirta toimi Lahden suurmäen rakenteiden pääsuunnittelijana.

Takapilarin korkeus on 73 metriä. Koko tornin korkeus merenpinnasta on 212 metriä.

Palkittiin vuoden 1971 betonirakenteena.

Muovitettu ja posliinilatu valmistui vuonna 1998.

Virallisen mäkiennätyksen 138 metriä on hypännyt Johann André Forfang vuonna 2017.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat