Jimi Salonen tarvitsee eleettömät kädet - Urheilu | HS.fi

”En ajattele kisalaskun aikana mitään”, Jimi Salonen sanoo.­

Jimi Salonen tarvitsee eleettömät kädet

Kumparelaskija Jimi Salonen on taitoa vaativassa rankassa urheilulajissa Suomen paras ja lähellä maailman huippua, mutta sillä on ollut hintansa. Salosen molemmat polvet ”leikattiin ja putsattiin” keväällä.


24.1. 2:00 | Päivitetty 24.1. 9:08

”Tarkoituksena on saada kädet mahdollisimman eleettömiksi. Tuomarit rankaisevat, jos tulee liikaa liikettä.”

Jimi Salonen on Suomen tämän hetken kumparelaskijoiden ykkösnimi, jonka mielessä siintää menestys tämän talven kisoissa ja ensi vuoden olympialaisissa.

26-vuotiaan laskijan kohdalla menestyminen vaatii kuitenkin vielä laskun tärkeimmän osa-alueen hiomista.

Kumparelasku on näyttävä laji, jossa laskijat yrittävät suoriutua noin 235 metrin radasta mahdollisimman nopeasti ja teknisesti sulavasti.

Jotta tehtävä ei olisi liian yksinkertainen, on kumpareikossa myös kaksi isoa hyppyriä, joista kilpailijat taituroivat näyttävät hypyt ja jatkavat kohti maaliviivaa.

Kokonaispisteissä tekniikan osuus on 60 prosenttia. Hyppyjen osuus on 20 prosenttia kuten myös ajan. Salonen kertoo, että kärkiaikoja ja hyppypisteitä on tullut, mutta tekniikassa on pientä hiottavaa vielä.

Arvostelutuomarit kiinnittävät huomiota muun muassa siihen, aukeavatko jalat ja tuleeko poikittaisia käännöksiä vai pystyykö laskija tulemaan suoralla suksella kumpareikkoon.

Ja ylävartalon liikkeeseen.

”Jalka toimii hyvin. Enemmän on tullut ylävartalosta ja käsien liikkeestä miinuksia.”

 ”Tuomarit vaihtelevat paljon, ja joku tuomari ei vain tykkää jonkun hypyistä.”

Hypyt ovat näyttävin osa kumparelaskua.­

Kumparelasku on siis 80-prosenttisesti arvostelulaji, mikä tarkoittaa toisinaan tyytymättömyyttä pisteisiin hyvin menneen laskun jälkeen.

Ruotsin Idre Fjällissä joulukuussa Salonen oli maailmancupin osakilpailussa yhdeksäs. Laskusta jäi hyvä maku, toisin kuin tuomareiden pisteistä.

”Mielestäni sain vähemmän pisteitä hypyistä kuin olisi pitänyt. Tuomarit vaihtelevat paljon, ja joku tuomari ei vain tykkää jonkun hypyistä.”

Niin, ne hypyt.

Laskutekniikan arvioiminen on tavalliselle kotikatsojalle vaikeaa, mutta hypyissä erot näkyvät selvemmin maallikollekin. Alastulojen horjahdukset, pyörimisen määrä ja suunta, suksista tarttuminen ovat kaikki helposti havaittavissa.

Salosen suosikkihypyt ovat korkki tonni ja grabi seiska.

Suomeksi: korkki tonni tarkoittaa, että hypyn aikana pyöritään kolme kertaa vartalon akselin ympäri vaakatasossa. Yhteensä siis 1 080 astetta.

Grabi seiska on muuten sama temppu, mutta kierteitä on kaksi ja hypyn aikana otetaan suksesta kiinni.

Isot hypyt ja kumpareikon kuormitus aiheuttavat monelle laskijalle polvivaivoja. Salosenkin molemmat polvet leikattiin keväällä.

”Leikattiin ja putsattiin. Kuntoutus meni hyvin, ja jalat tuntuvat hyviltä.”

 ”Jossain vaiheessa huomasin, missä olen paras.”

Polvet ovat kovilla kumparelaskussa.­

Aina ei laskeminen ole kuitenkaan tuntunut hyvältä.

Salosen uran parhaat saavutukset ovat vuodelta 2016. Yhdysvaltojen Deer Valleyn osakilpailusta irtosi kakkossija, ja maailmacupin kokonaispisteissä hän oli kauden päätteeksi viides.

Mitä sitten tapahtui?

”Ei mitään ihmeellistä ole tapahtunut. Ei vain ole löytynyt samanlaista tatsia, nyt alkaa taas löytyä.”

”Valmentajat ovat vaihtuneet välissä. Olen alkanut oppimaan omaa kehoa paremmin. Nyt on tehty saman valmentajan (Eemeli Kallas) kanssa muutamia vuosia hommia.”

Töitä Salonen on ehtinyt tehdä tosissaan kuitenkin jo monta vuotta. Hän sai ensimmäisen kerran laskettelusukset jalkaansa nelivuotiaana, ja kahden isoveljen esimerkin innoittamana nenä osoitti usein kohti Jyväskylän Riihivuoren rinnettä.

”Kotoa ei ollut matkaa jään yli kuin 200 metriä.”

Salonen kertoo kokeilleensa nuorempana kaikenlaista laskemista. Slopestyle, lumikouru ja ski cross tulivat tutuiksi.

”Jossain vaiheessa huomasin, missä olen paras.”

Osaamistaan ja tasoaan Salonen pääsee näillä näkymin mittaamaan seuraavan kerran helmikuun alussa Deer Valleyssa.

Salonen sanoo, ettei juuri välitä tulostavoitteista, vaan haluaa vain saada hyvät omat laskut.

”Menestyminen vaatii omalle tasolle pääsemistä. Tuntuu, että oma taso on aika korkealla. Kun vain saan omia hyviä laskuja, niin tulostakin pitäisi tulla.”

Jos kaikki osuu kohdalleen ja kädet pysyvät laskun ajan aisoissa, voi niitä päästä nostelemaan maalissa jopa mitalin merkiksi.

Jimi Salonen ei ota paineita tuloksista.­

Jimi Salonen

Ikä: 26

Kotipaikka: Jyväskylä

Seura: Jyväskylän Freestyleseura

Saavutukset: Parikumpareiden kakkossija Deer Valleyn maailmancupin osakilpailussa vuonna 2016. Kokonaiskilpailun viides kaudella 2015–16.

Arvokisat: 18. Sotšin olympialaisissa vuonna 2014 ja sijalla 16 vuonna 2018 Pyeongchangissa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat