”Oli taistelua päästä tänne” – Uupunut Ari Huusela kiersi Kap Hornin ja koki unohtumattoman elämyksen - Urheilu | HS.fi

”Oli taistelua päästä tänne” – Uupunut Ari Huusela kiersi Kap Hornin ja koki unohtumattoman elämyksen

Majakanvartija onnitteli ja toivotti Vendee Globe-maailmanympäripurjehdukseen osallistuvalle Huuselalle turvallista matkaa Atlantille.

25.1. 10:47 | Päivitetty 25.1. 18:44

Sää muuttui kuin taikaiskusta, kun yksinpurjehtija Ari Huusela saavutti Kap Hornin niemen varhain maanantaina Suomen aikaa.

Jylhät kalliot tanssivat ilta-auringossa eteläisellä Tyynellä valtamerellä. Tämä oli se hetki, jota Huusela oli odottanut viimeiset kolme vuotta.

”Käsittämättömän upea tunne. Kap Horn oli saavuttamaton etappi, joka oli kaukana jossakin siellä. Nyt pääsin näkemään sen meren puolelta. Oli taistelua päästä tänne. Täytyy myöntää, että viimeisen vuorokauden aikana pelotti. Aallot olivat järkyttävän isoja ja tulivat sivusta. Kuin tsunamiaaltoja, jotka riepottivat venettä mennen tullen”, Huusela kertoi maanantaina aamupäivällä HS:lle.

”Tätä hetkeä en unohda koskaan”, Kap Hornin ohittanut Ari Huusela sanoi.­

Kap Hornin kohdalla aallot taittuivat ja meri hiljeni. Huusela sai yhteyden Kap Hornin majakanvartijaan, joka toivotti onnea ja turvallista loppumatkaa Atlantilla.

Huuselalla on matkaa maaliin Les Sables d’Olonneen Ranskaan vajaat 7 000 merimailia eli 13 000 kilometriä. Kärkiveneitä odotetaan maaliin keskiviikkona.

Hetken tyvenessä Huusela huolsi ja kuivasi venettään. Sen jälkeen hän otti uupuneena torkut. Herättyään veneen lähellä oli eteläamerikkalainen rahtilaiva.

”Rahtilaivalta kyselivät, että millainen miehistö minulla ja on mistä tulen? Hämmästyivät, kun sanoin, että olen yksin ja tulen Suomesta.”

Lepohetken jälkeen tuuli yltyi jälleen 40 solmuun (20 metriä sekunnissa). Huusela teki kaksi vendaa, vastatuulikäännöstä.

”Se on iso manööveri, mutta hallitumpi kuin myötätuulikäännös. Nyt purjehdin rantaa pitkin.”

Kap Hornin kiertäminen ja sitä seuraavan kallioisen Isla de los Estadosin (Staten Island) saaren ohittaminen vaatii tarkkaa keskittymistä.

Mairen salmessa kohtaavat Eteläisen jäämeren maininki ja pohjoisesta puhaltavan tuulen aallokko. Yhdessä ne synnyttävät parimetrisen hankalan ristiaallokon.

Huusela edellä vain 50 kilometriä purjehtiva Alexia Barrier purjehtii salmen läpi. Myös yksinpurjehtija Tapio Lehtinen meni sitä kautta Atlantille Golden Globe -kilpailussa helmikuussa 2019.

”Puhuin Tapion kanssa pitkään, ja hän sanoi, että salmessa on paljon laivoja. Riippuu tuulesta, menenkö salmen läpi vai kierränkö sen itäpuolelta, jonne nokka nyt osoittaa”, Huusela sanoi.

Kap Hornin kalliot olivat jylhä näky ilta-auringossa.­

Viikko ennen Kap Hornia oli Huuselalle melkoista kamppailua. Hän yritti lähestyä Etelä-Amerikan kärkeä niin kaukaa pohjoisesta kuin se oli mahdollista. Lopulta hänen oli pakko laskeutua koviin tuuliin etelään.

”Pystyin välttämään kovat tuulet aika hyvin. Viikko kovissa tuulissa riitti minulle. En käsitä, miten kärkiveneet olivat kuusi viikkoa punaisissa tuulissa.”

Kovat tuulet näkyvät punaisina Huuselan veneen mittareissa.

Huusela oli puhunut myös sijalla 18. purjehtivan Pip Haren kanssa. Brittikippari onnitteli Huuselaa Kap Hornin kierrosta ja kertoi samalla miettivänsä jo seuraavaa Vendée Globe -purjehdusta vuonna 2024.

”Minä mietin hiihtämistä Lapissa ja suuntaan sitten uusiin harrastuksiin. Tämä olisi aika raskas urakka tehdä uudestaan. Ennen täällä olleet tosin sanovat, että ensimmäinen kerta on helpoin, kun ei vielä tiedä, mitä on edessä.”

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat