Tennistähdet pääsivät pelaamaan tuhatpäisen ja maskittoman yleisön eteen Australiassa: ”Olen kaivannut teitä” - Urheilu | HS.fi

Tennistähdet pääsivät pelaamaan tuhatpäisen ja maskittoman yleisön eteen Australiassa: ”Olen kaivannut teitä”

Australian avoimet alkavat 8. helmikuuta.

Dominic Thiem (vas.) ja Rafael Nadal kiittivät yleisöä ottelunsa jälkeen.­

29.1. 14:27 | Päivitetty 29.1. 15:48

Tennismaailman kärkinimet valmistautuvat parhaillaan Australian avoimeen tennisturnaukseen. Kauden ensimmäinen grand slam alkaa 8. helmikuuta, ja karanteenien vuoksi kilpailijat ovat olleet Australiassa jo kaksi viikkoa.

Perjantaina lajin tähdet pääsivät kokemaan koronavirusrajoitusten takia harvinaisen yleisön läsnäolon. Pelaajat pääsivät harjoitusotteluihin Adelaiden Memorial Drive Tennis Clubin pääareenalle, ja Australian hyvän koronatilanteen ansiosta paikalla oli 4 000 ihmisen yleisö.

Katsojat olivat pakkautuneet vieri viereen. CNN:n mukaan vain harvoilla oli suojanaan kasvomaski.

Romanialainen Simona Halep puhui ottelunsa jälkeisessä haastattelussa yleisölle.

”Kaupunki on mukava, ja ihmiset ovat mukavia. Olen kaivannut teitä. Teidän edessänne on nautinnollista pelata. Olin itse asiassa hyvin hermostunut. Tuntui kuin pelaisin ensimmäistä kertaa”, Halep sanoi.

Esimerkiksi uransa jo lopettanut pelaaja Andy Roddick iloitsi Twitter-tilillään siitä, että pelaajat saivat mahdollisuuden pelata yleisölle.

Australia on eräs parhaiten koronaviruksen kanssa selvinneistä maista. Maassa on ollut vajaat 29 000 tartuntaa ja 900 kuolemaa.

Viimeisen 12 päivän aikana Australiassa ei ole ollut lainkaan tartuntoja, eikä sairaalahoidossa ole tällä hetkellä koronaviruksen takia ketään.

Australian viranomaisten koronatoimet ovat olleet tiukat myös tennistähdille. Kaikkiaan yli tuhat Australiaan saapunutta pelaajaa, heidän valmentajaansa ja toimitsijaa on ollut kahden viikon karanteenissa ennen turnauksen alkua.

Oikaisu 28. tammikuuta kello 15.30: Australiassa on todettu 909 koronaviruksen aiheuttamaa kuolemaa, ei alle sata, kuten jutussa aiemmin virheellisesti todettiin.

Adelaiden Memorial Drive Tennis Clubin katsomo täyttyi perjantaina yleisöstä, kun maailmantähdet pelasivat näytösotteluita.­

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat