Kylmää kyytiä - Urheilu | HS.fi

Jasmi Joensuu hiihti pakkasillassa Pyhäjärvellä SM-hiihtojen aattona torstaina.­

Kylmää kyytiä

Höyryhengitystä, teippiä naamassa ja sanomalehteä housuissa. Hiihtäjä Jasmi Joensuu, fysioterapeutti Jukka Salo ja lääkäri Maarit Valtonen kertovat, millä konsteilla ladulla pärjää pakkasta vastaan. ”Kylmällä on parempi kiertää lyhyt reitti useammin kuin lähteä kovin kauas.”


13.2. 2:00 | Päivitetty 13.2. 11:36

”Vaihtelevasti”, vastaa hiihtäjä Jasmi Joensuu kysymykseen, kuinka hiihtäjä kestää kylmää.

Hiihtokilpailuiden pakkasrajana pidetään 20 astetta pakkasta. Sen lisäksi hiihtäjillä on usein omat rajansa, jotka vaihtelevat tilanteen ja henkilön mukaan.

Joensuulla pakkasrajat koskevat lähinnä pienempiä kilpailuja. Kansainvälisissä arvokisoissa hiihdetään säässä kuin säässä, ellei kilpailuja peruta kokonaan.

”Nyt valmistaudutaan MM-kisoihin, joten raja on tiukka. Jos SM-kisoissa pakkasta on yli 15 astetta, en ole viivalla”, Joensuu sanoo.

Maksimaalinen suoritus kylmässä ilmassa ei ole mikään ihanteellinen tilanne. Se rasittaa etenkin keuhkoja.

”Kisan jälkeen voi olla yskää, joka on tullut pakkasesta. Nyt jos saisin sellaisen, voisi se altistaa tulehduksille.”

Kisoissa Joensuun lajit vaihtelevat sprinteistä kymmenen kilometrin hiihtoon. Kilpailusuoritus kestää siis matkasta riippuen noin 3–30 minuuttia. Sprintit ovat keuhkoille pahimpia.

”Kun on maksimaalinen vauhti koko ajan, niin keuhkojen ja lihasten toiminta on kriittistä. Kympillä voi aloittaa vähän väljemmin, koko matkaa ei voi hiihtää täysillä.”

Parhaimmillaan sprintteihin startataan neljästi päivässä, mikä on raskasta elimistölle. Sprinttiviestissä on vielä pysyteltävä lämpimänä toisen hiihtäessä.

”Siinä ei kerkeä päälle pukea, mutta joku viltti voi olla.”

 ”Moni hiihtää väkisin sormikkailla. Minä tykkään lämpimistä rukkasista, joissa sormet saa yhteen.”

Jasmi Joensuu käyttää pakkaskeleillä toppaliiviä, lämpimiä merinoalusasuja ja kunnon käsineitä.­

Paleltumavammoja Joensuu ei ole koskaan saanut, mutta kylmettyminen on tuttua. Sitä vastaan on kuitenkin erilaisia niksejä.

Kasvot saa suojattua kinesioteipillä ja sormia voi varjella valitsemalla lämpimät käsineet.

”Moni hiihtää väkisin sormikkailla. Minä tykkään lämpimistä rukkasista, joissa sormet saa yhteen.”

Monojen päälle asetettavat suojat ovat tuttu näky hiihtokilpailuissa. Joensuukin käyttää niitä, mutta luottaa kuitenkin enemmän siihen, mitä monojen sisään saa. Ei sinne tosin ihmeempiä mahdu.

”Kylmemmillä keleillä käytän merinovillaista, vähän tavanomaista lämpimämpää ja paksumpaa sukkaa. Monon on oltava aika tiivis, jotta hiihtotuntuma pysyy yllä. Vaikka olisi millainen sukka, niin 15 pakkasasteessa varpaat jäätyvät.”

Pukeutumiskysymys. Sitä hiihtäminen usein on harjoituksissa, mutta lähtöviivalla on riisuttava ylimääräiset pois, ettei hiihdosta tule jäykkää. Tässä on toki yksilöllisiä eroja: osalla kisa-asun alta erottuvat vain kalsarien rajat, toisilla on kaksikin aluskerrastoa.

Joensuu kuuluu ainakin kovilla pakkasilla näistä jälkimmäisiin. Myös aluskerrastoissa hän suosii merinovillaa. Kisa-asun jatkoksi Joensuu panee putkihuivin kaulaa suojaamaan.

Harjoittelulenkeillä Joensuu pukeutuu kunnolla. Päällimmäisenä voi olla esimerkiksi toppashortsit ja -liivi. Lämmikettä saa myös ottamalla juomavyöhön lämmintä vettä tai mehua.

On myös olemassa pieniä kertakäyttöisiä tai pattereilla toimivia lämpötyynyjä, joita voi sujauttaa hanskaan tai monon sisään.

 ”Sillä voi tehdä hengitysharjoituksia, tai jos on flunssaa, niin se irrottaa limaa.”

Höyryhengityslaite auttaa hiihtäjää selviytymään pakkaslenkin rasituksista.­

Astman esiintyvyys on huippuhiihtäjillä suurempaa kuin väestössä tavanomaisesti, ja kuiva pakkasilma pahentaa oireita.

Moni hiihtäjä käyttää harjoituksissa kasvomaskia, joka lämmittää ja kosteuttaa sisään tulevan ilman. Maski tosin tekee hengittämisestä raskaampaa.

Joensuu ei ole treenimaskia tarvinnut, mutta ennen, jälkeen ja kilpailujen välissä hän hengittelee höyryä. Hyvinvointi- tai hengitys­harjoitus­laitteena markkinoitavaa laitetta käyttää useampikin urheilija. Hän pitääkin laitetta hyvänä.

”Sillä voi tehdä hengitysharjoituksia, tai jos on flunssaa, niin se irrottaa limaa.”

Toinen hyvä palautumiskeino kylmästä harjoituksesta on Joensuun mukaan sauna. Sielläkin keuhkot saavat lämmintä ja kosteaa ilmaa ja lihakset lämpöä.

”Tykkään mennä heti kylmän harjoituksen jälkeen saunaan.”

 ”Jotain SM-kisoja on ollut, joissa on lyöty sanomalehteä housuihin.”

Hiihtomaajoukkueen fysioterapeuttina toimiva Jukka Salo on tarjoamassa kasvojen kinesioteippausta, kun kilpailijoita kiusaa oikein kova pakkanen. Salon mukaan tällaiset kisat ovat kuitenkin harvassa.

”Aika vähän maailmancupin kisoissa on kovia pakkasia, lähinnä juuri Suomessa. Toisaalta ladun varressa voi olla paikkoja, joissa pakkanen on lähtöaluetta kovempi, esimerkiksi jokivarsia tai monttuja. Myös lumitykit kylmentävät ilmaa.”

Kuukausi sitten Sveitsissä käydyissä pitkänmatkan hiihtokisoissa useat kilpailijat saivat vakavia, jopa amputaatiovaaraan johtaneita paleltumia. Niin vakavia vammoja Salo ei hiihto- tai huoltouraltaan muista, mutta sormet, varpaat ja kasvot ovat hänelläkin vuosien myötä tulleet kylmälle herkiksi, eivätkä paleltumat ihan vieraita ole.

”Muistan jo junnusarjoista, kun joululomalla hiihdettiin niin, että naamasta irtosi nahka.”

Omina kilpailuvuosinaan Salo käytti kisapuvun alla kerrastoa ja tuulisuojahousuja. Joskus lisäsuojaa on otettu viime hetkillä hieman erikoisemmasta urheiluvarusteesta.

”Jotain SM-kisoja on ollut, joissa on lyöty sanomalehteä housuihin. Tuulen se pitää, mutta ei hengitä kovin hyvin.”

Ennen kilpailua hiihtäjät tekevät usein lihasaktivointia ja kuminauhajumppaa lämpimässä huoltorekassa. Varsinaiset verryttelyt tehdään ulkona lajinomaisesti. Hikisenä viivalle ei mennä, vaan juuri ennen lähtöä vaihdetaan kuiva paita alle.

Kisan aikana huoltajat eivät voi suojata urheilijaa pakkaselta. Työnä on lähinnä muistuttaa tärkeistä asioista. Kylmällä janon tunne voi kadota, mutta nestettä haihtuu silti kehosta. Pakkanen kuluttaa myös energiavarastoja.

”Urheilijan on itse huolehdittava riittävästä neste- ja energiapuolesta.”

On hyvin yksilöllistä, miten urheilijat menestyvät pakkaskisoissa. Varsinkin hengitysongelmat näkyvät suorituksessa ja vaikuttavat tulokseen.

 ”Toivottavasti viime aikojen uutiset olisivat herätelleet ihmisiä, että pakkanen ei ole leikin asia.”

Harjoituksissa kilpahiihtäjät suojaavat keuhkojaan ylimääräiseltä rasitukselta. Siksi treenit pyritään tekemään kireällä pakkasella sisätiloissa.

Salo hiihti aikoinaan rullasuksilla urheiluhallin juoksuradalla. Nykyään hiihtäjillä on käytössään rullahiihtomattoja.

Salo hiihtää yhä aktiivisesti ja tekee myös suksitestejä. Kovatempoista harjoitusta hän ei tee yli 15 asteen pakkasessa. Jos mittari näyttää 20 pakkasastetta, ei hän lähde suksille lainkaan.

Salo toivoo, että pakkaseen suhtauduttaisiin järkevästi.

”On niitä hyvinkin intohimoisia veteraaniurheilijoita, jotka lähtevät hiihtämään, vaikka olisi 30 astetta pakkasta. Toivottavasti viime aikojen uutiset olisivat herätelleet ihmisiä, että pakkanen ei ole leikin asia, vaan siinä piilee ihan todellinen vaara.”

Paleltumat etenevät salakavalasti, vesihaude on nopein ensiapu

Kylmyys supistaa ääreisverenkiertoa, jonka seurauksena verenkierto vähenee kehon ulommissa osissa, kuten juuri sormissa ja varpaissa. Kun verenkierto kudoksiin vähenee tarpeeksi, seuraa hapenpuute.

”Kylmäaltistuksen jatkuessa pitkään tai kosteuden ja liikkumattomuuden lisätessä kylmävaikutusta, verenkierto ääreisosissa häiriintyy ja voi aiheutua soluvaurioita ja solukuoleman. Vaikeat paleltumavammat kuuluvat sairaalahoitoon, jossa hyvällä hoidolla vähennetään vaurioituneen osan amputaatioriskiä”, lääkäri Maarit Valtonen kertoo.

Valtonen on Suomen Olympiakomitean sekä kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen ylilääkäri.

Ensimmäisiä paleltumisen oireita ovat kylmän tunne, sormien ja varpaiden kalpeus ja pistely. Pikkuhiljaa ne voivat mennä tunnottomiksi.

”Paleltuma on salakavala. Sen etenemistä ei välttämättä tunne ennen kuin vasta siinä vaiheessa, kun pääsee lämmittämään raajoja.”

Lievimmillään vammakohtaan palaa tunto eikä ihoon tule rakkuloita. Turvotus, kirkkaat tai veriset rakkulat ja heikentynyt tunto tai tunnottomuus kertovat jo vakavasta vammasta. Pahimmillaan iho muuttuu sinertäväksi ja kirjavaksi.

Palelluttamisen jälkeen on tärkeää saada kudokset nopeasti lämpenemään.

Paras ensiapu paleltumiin on noin 40–42 asteen vesihaude. Paleltunutta kohtaa haudotaan kunnes veri alkaa taas kiertää. Paleltumia hoitaessa on oltava varovainen ettei tunnotonta aluetta hoida liian kuumalla.

”Sitäkin on nähty, että on heitetty raajat kiukaalle. Sitten on palovammat paleltumisen kylkiäisenä.”

Tunnon palaaminen vammakohtaan on hyvä merkki, tosin se voi tuoda mukanaan voimakastakin kipua.

Palovammat ja paleltumat muistuttavat jonkin verran toisiaan. Kummassakin iho voi muodostaa vesirakkuloita. Ne on hoidettava ja suojattava etteivät infektiot pääse yllättämään.

Valtosen mukaan lääkärin arviossa on käytävä aina, jos ihoon nousee rakkuloita ja iho on turvonnut.

”On vaikea itse arvioida, kuinka vakavasta vammasta on kyse. Tärkeää on myös saada asianmukaiset seuranta- ja haavanhoito-ohjeet.”

Paleltumien paraneminen riippuu lopullisesta vamman vakavuudesta, eli saadaanko verenkierto alueelle palautumaan ja muodostuuko iholle haavaumia.

Jälkioireina voi esiintyä kylmänarkuutta, valkosormisuutta, nivelkipuja, ihon harha-aistimusta, kuten pistelyä, kihelmöintiä tai puutumista, kipuherkkyyttä ja liikahikoilua.

Parhaat niksit paleltumien hoitoon liittyvätkin ennakointiin. Nyt kun on hiihtobuumi menossa ja ulkona läskipyöräillään ja lumikenkäillään, niin on hyvä panostaa asianmukaiseen pukeutumiseen ja kunnon mukaiseen reittisuunnitelmaan.

”Hypotermian vaara hiipii paikalle, jos väsyy ja energiat loppuvat. Kylmällä on parempi kiertää lyhyt reitti useammin kuin lähteä kovin kauas.”

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat