Joonas Lyytinen sai apua mentaalivalmennuksesta ja nousi Liigan eliittiin: ”Henkinen puoli ohjaa kaikkea mitä kroppa tekee ” - Urheilu | HS.fi

Joonas Lyytinen sai apua mentaalivalmennuksesta ja nousi Liigan eliittiin: ”Henkinen puoli ohjaa kaikkea mitä kroppa tekee ”

HIFK:n Joonas Lyytinen on tehnyt puolustajan paikalta jo 11 maalia Liigassa.

HIFK:n Joonas Lyytinen on noussut tällä kaudella Liigan tehokkaimpien puolustajien joukkoon.­

22.2. 11:00 | Päivitetty 22.2. 15:51

Viime kevättä on muisteltu koronaviruspandemian alun takia urheilupuheessa riittämiin, mutta sieltä tämäkin tarina on syytä aloittaa.

13. maaliskuuta jääkiekon Liiga ilmoitti kauden päättämisestä ja pudotuspelien pelaamatta jättämisestä. Alkoi pitkä tauko, sillä kuluvan kauden runkosarja pyöräytettiin käyntiin tavallista myöhemmin, vasta lokakuun alussa.

Puolustaja Joonas Lyytinen oli keväällä pelannut HIFK:ssa puolitoista kautta. Lyytinen teki läpimurtonsa liigatasolla Kalpassa kaudella 2016–17 ja lähti sen jälkeen puolentoista kauden ajaksi Pohjois-Amerikkaan.

Ensimmäisten IFK-kausiensa aikana Lyytinen teki 70 ottelussa 30 tehopistettä (3+27). Kelpo tehot, mutta harva osasi aavistaa kuluvan kauden saldon: Lyytinen on tehnyt 11 maalia ja Lukon Robin Pressin jälkeen Liigan maalipörssissä toisena. Press on osunut 12 kertaa.

Lisäksi Lyytisellä on kuusi syöttöpistettä, eli 17 tehopistettä. Niiden tekemiseen on vaadittu vain 25 ottelua, sillä Lyytinen oli tovin sivussa loukkaantumisen takia.

Lyytinen, 25, kerää nyt pitkän kesäharjoittelun kypsyttämiä hedelmiä.

”Kokonaiskuvassa olen päässyt sille tasolle, millä odotankin pelaavani. Ei niinkään se, että on tullut hirmu kasa maaleja vaan normaali peli on sillä tasolla, mitä odotan.”

”Viime kauden jälkeen oli pitkä pelitauko. Se teki varmasti minulle hyvää. Sai tarkasti suunnitellun ja toteutetun kesäharjoitusjakson. Tuo varmuutta, kun on fyysisesti sillä tasolla, että pystyy pelaamaan huipputasolla”, Lyytinen sanoo.

 ”Osaan tehdä asioita, joissa olen hyvä, ja se tulee automaattisesti selkärangasta.”

”Aika paljon käytetään aikaa siihen, että tehdään kyykkyä ja penkkiä salilla, mutta lopulta aika vähän pään jumppaamiseen”, Joonas Lyytinen sanoo.­

Onnistuneen fyysisen harjoitusjakson lisäksi Lyytinen on ottanut ensi kertaa urallaan avuksi mentaalivalmennuksen. Hän kertoo ottaneensa ennen kauden alkua yhteyttä Melina Näätäseen (entinen Niemi).

Näätänen tunnetaan kiekkoilijoiden mentaalivalmennuksesta jo useamman vuoden ajalta. Hän on ollut henkisenä valmentajana esimerkiksi kahdessa nuorten MM-kullan voittaneessa joukkueessa sekä Porin Ässien SM-kultaa 2013 voittaneessa joukkueessa.

”Henkinen puoli ohjaa kaikkea sitä, mitä kroppa tekee ja miten reagoi. Se on ollut muutos, joka on palauttanut itseluottamusta ja se näkyy pelissä. Sellaista, että osaan tehdä asioita, joissa olen hyvä, ja se tulee automaattisesti selkärangasta”, Lyytinen kuvaa.

”Aika paljon käytetään aikaa siihen, että tehdään kyykkyä ja penkkiä salilla, mutta lopulta aika vähän pään jumppaamiseen. Se on uusi juttu tälle kaudelle.”

Lyytinen antaa paljon kiitosta onnistumisistaan joukkuekavereilleen. Osansa maalimäärässä on Lyytisen mielestä sillä, että maalivahtien eteen on tehty kiitettävästi maskia.

”Kun on miehet oikeilla paikoilla maalilla, se helpottaa meidän pakkienkin toimintaa. Kun on pelaajia maskissa ja ohjailemassa, siinä isompi prosentti menee sisään. Kyllä jätkät tekevät hyvää duunia maalin edessä”, Lyytinen sanoo.

HIFK:n keskushyökkääjä Henrik Borgström sanoo, että hänen tontillaan pystyy arvioimaan hyvin takana pelaavan puolustajan itseluottamuksen tason. Borgströmin mielestä Lyytisen pelistä on tällä kaudella huokunut korkea itseluottamus.

”Se on hyvä fiilis, kun on sellaisia hetkiä, että kaikki menee sisään. Silloin puolustaja uskaltaa tuoda kiekkoa ylös itse ja hakea erilaisia ratkaisuja kuin mitä vastustajat odottavat”, Borgström sanoo.

Kiekollisten puolustajien osalta itseluottamuksen puutteen voi aistia myös vastustajista.

”Sen huomaa aika nopeasti, jos kiekollisena tunnettu puolustaja ei uskalla pelata kiekolla vaan hakee syvälle ratkaisuja tai ei uskalla hakea luovia ratkaisuja”, Borgström sanoo.

 ”Perus poikkaripakit alkavat olla historiaa.”

HIFK:n Joonas Lyytinen ottelussa SaiPaa vastaan.­

HIFK:n päävalmentaja Jarno Pikkarainen sanoo onnistumisten kasvattaneen Lyytisen itseluottamusta. Lyytinen on hänen mukaansa ”tunnistanut hetket” laukaustilanteissa.

Yleisesti liigapuolustajien laukaisutaitoa arvioidessaan Pikkarainen sanoo, että se voisi olla parempikin. Lyytisen hän sanoo tuovan kiekkoa hyvin jalalla ylös ja pomppaavan ajoittain jopa keskushyökkääjän paikalle neljänneksi hyökkääjäksi.

Kun mainio liike ja oikein ajoitettu hyökkäyksen tukeminen on saanut seurakseen jämäkkää peruspelaamista, Lyytinen osuu Pikkaraisen mielestä hyvin niihin vaatimuksiin, joita nykyaikaisilta puolustajilta vaaditaan.

”Nuo asiat korostuvat jatkuvasti enemmän. Perus poikkaripakit alkavat olla historiaa. Luotettava peruspelaaminen on myös yksi tärkeimmistä ominaisuuksista”, Pikkarainen sanoo.

Lyytisen peliä pääsee tällä hetkellä seuraamaan vain television välityksellä, sillä otteluihin ei pääse yleisöä koronaviruspandemian takia. Puolustaja myöntää, että katsojia kaipaisi jo halliin.

”Heitä varten tätä pelataan. Toivotaan, että kauden aikana helpottaisi hiukan. Varmasti kova pala monelle katsojalle, että eivät pääse, kun ovat voineet käydä vuosikausia katsomassa”, Lyytinen sanoo.

Lyytisen sopimus HIFK:n kanssa on voimassa tämän kauden loppuun. Lyytinen sanoo, että ei murehdi vielä tulevaisuutta.

”Tottakai yritän päästä pelaamaan mahdollisimman korkealla tasolla. Mihin riittää, sen aika näyttää. Nyt keskityn siihen, missä olen.”

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat