Ella Junnilalla hauska selitys, miksi korkeushypyn olympiarajan rikkominen ei vielä onnistu: ”Vasen pakara on liian iso” - Urheilu | HS.fi

Ella Junnilalla hauska selitys, miksi korkeushypyn olympiarajan rikkominen ei vielä onnistu: ”Vasen pakara on liian iso”

Junnila on kisannut tällä kaudella kolme kertaa hallissa ja tehnyt kahdesti SE:n. Ensimmäinen hallimestaruus tuli vasta nyt. Urho Kujanpää väläytti seipäässä. SM-halleissa viisi tuplamestaria.

Tampereen Pyrinnön Ella Junnila otti ensimmäisen aikuisten hallimestaruuden sunnuntaina yleisurheilun SM-hallikilpailuissa Jyväskylässä.­

21.2. 15:31

Jyväskylä

Ella Junnila lähestyy sentti sentiltä isoa unelmaansa.

Toisen polven huippu-urheilija asetti jo nuorena tavoitteekseen ylittää ensimmäisenä suomalaisnaisena kaksi metriä korkeushypyssä.

Viime vuoden heikohkon ja loukkaantumisten sävyttämän kauden jälkeen Junnila on hypännyt tänä talvena jo kaksi kertaa Suomen ennätyksen hallissa. Ensin helmikuun alussa Tukholmassa 192 senttiä ja viikko tästä Tampereella 194.

Ulkoradoilla Junnila on hypännyt 195 senttiä, joka myös on voimassa oleva SE.

Sunnuntaina Junnila otti vasta nyt ensimmäisen aikuisten hallimestaruutensa Hippos-hallissa Jyväskylässä, jossa voittotulos oli 190. Sen hän ylitti ilmavasti – siinä oli aineksia parempaan.

Hallikausi ei päättynyt suinkaan Jyväskylään, vaan Junnila kilpailee vielä Euroopan mestaruuskisoissa maaliskuun alussa Puolassa. Junnila ei ylittänyt Jyväskylässä virallista kisarajaa 196 senttiä, mutta valinta on käytännössä selvä.

”Siitä lähden, että valitaan”, sanoi Junnila, jolla on ollut talvella lievää selkävaivaa.

”Minulla oli isoja vaikeuksia pinnoitteen kanssa. Se oli liian hidas minun makuuni. Tyytyväinen, että 190 menee yli päivänä kuin päivänä. Vasen pakara on kaksi senttiä liian iso. Se menee pikkaisen liian lähelle rimaa”, Junnila naurahti kolmelle yritykselleen 196:sta.

Syksyllä Junnila muutti Jyväskylästä Tampereelle, jossa hän aloitti kansainvälisen politiikan opinnot Tampereen yliopistossa.

Kiinnostusta politiikkaan löytyy myös kaukaa suvusta, kun Ellan isänisänisän veli Tuure Junnila oli kansanedustaja eripituisia jaksoja peräti viidellä vuosikymmenellä (1950–1990).

”Tykkään hirveästi opiskelusta, mutta keväällä suuntaan ajatukset vain urheiluun ja tavoittelen Tokion olympiarajaa (196 senttiä). Ei tarvitsisi miettiä ranking-sijoituksia, vaan voisi keskittyä kisoihin rauhassa ja täysipainoisesti.”

Koronapandemia on rajoittanut myös urheilijoiden matkailua, ja suunnitellut etelänleirit ovat peruuntuneet. Junnila toivoo, että hän voisi lähteä Teneriffalle harjoittelemaan huhtikuussa.

Astmansa takia Junnila, 22, kuuluu riskiryhmään, joten hän voi saada koronarokotuksen ennen kuin muut samanikäiset.

Muutto Tampereelle palveli myös harjoittelua, kun valmentaja Jouko Kilpi asuu lähistöllä.

Junnila kuuluu siihen harvinaisten suomalaisurheilijoiden joukkoon, että samassa perheessä on kaksi Suomen ennätystä. Äiti Ringa Ropo pitää yhä hallussaan elokuussa 1990 hyppäämäänsä pituushypyn SE:tä 685 senttiä.

Kansainvälisen yleisurheiluliiton (WA) tilastojen mukaan 65 naista on ylittänyt korkeudessa kaksi metriä. Joukossa on vain kolme pohjoismaalaista.

Uusin pomppunimi on ukrainalainen Jaroslava Mahutshih, joka on ylittänyt hallikaudella 206 senttiä. Toinen eurooppalainen kahden metrin ylittäjä on venäläinen Maria Lasitskene.

Toinen ukrainalainen Julia Levtshenko on ylittänyt 196, mutta sitten tilastoissa eteen tuleekin jo Junnilan nimi.

Junnila ei seuraa kovin tarkasti kilpakumppaniensa hyppyjä. Mahutshihin haamuhypyn hän on nähnyt videolta.

”Se oli hieno hyppy.”

Senni Salminen otti sunnuntaina ison loikan kohti EM-halleja. Lappeenrantalainen voitti kolmiloikan halliennätyksellään 13 metriä ja 94 senttiä. Tulos ei sinällään riitä EM-paikkaan, mutta kauden tilastoissa hän nousee kymmenenneksi.

”Toivotaan, että pääsee. Saa jännittää”, Salminen sanoi.

Salmista valmentaa entinen seiväshyppääjä Matti Mononen. Yhteistyö alkoi kolme vuotta sitten. Mononen voitti itse hallimestaruuden viisi vuotta sitten, mutta ura päättyi loukkaantumisiin.

”Matti on määrätietoinen”, 25-vuotias Salminen sanoi.

Lauantaina Salminen voitti pituushypyn Suomen kaikkien aikojen kolmanneksi parhaalla hallituloksella 649 senttiä.

Senni Salminen oli yksi SM-hallien viidestä tuplamestarista.­

Myös Sara Kuivisto, Joonas Rinne, Simo Lipsanen ja Mette Baas ottivat SM-halleissa tuplakullat. Kuivisto tavoitteli jälleen Suomen ennätystä 800 metrillä (2.03,29), mutta loppuaika soolovetona oli 2.04,37.

Rinne haki kasilla 1.50:n alitus ja sitä kautta EM-rajaa matkalle. Rinteen voittoaika oli 1.51,31. Molemmat voittivat lauantaina 1 500 metriä, jolla Kuivisto juoksi SE:n.

Lipsanen otti jo seitsemännen SM-kultansa hallissa. Lauantaina hän voitti kolmiloikan ja sunnuntaina pituuden (757 cm). Baas juhli mestaruuksia 400 ja 200 metrillä.

Urho Kujanpää lämpeni pikkuhiljaa ennätyskuntoon SM-hallien pitkäksi venyneessä seiväshyppykilpailussa. Kujanpää voitti mestaruuden ennätyksellään 566, joka vei hänet Suomen kaikkien aikojen hallitilastossa kolmanneksi.

Tätä korkeammalta on viimeksi suomalaisista hallissa hypännyt edesmennyt SE-mies Jani Lehtonen jo 27 vuotta sitten.

”Se oli henkisen puolen voitto. Kisan alussa ei ollut niin hyvä fiilis, mutta nuo pari kaveria potkivat minua persuuksille”, Kujanpää sanoi.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat