SM-hallien hyvä taso kertoo, että Suomessakin voi harjoitella talvella tehokkaasti - Urheilu | HS.fi

SM-hallien hyvä taso kertoo, että Suomessakin voi harjoitella talvella tehokkaasti

On tosin eri asia juosta huippuaika Jyväskylässä, kun kansainvälisessä paineessa Puolassa.

Lotta Kemppinen juoksi kahden viikon sisällä kaksi kertaa Suomen ennätyksen 60 metrillä, ensin 7,19 ja 7,16.­

21.2. 15:35

Oli pieni korona-ajan ihme, että yleisurheilun Suomen hallimestaruuskilpailut voitiin järjestää tänä talvena. Vuosi sitten SM-hallit olivat Tampereelle viimeisiä live-tapahtumia Suomessa ennen kuin koronapandemia sulki ovet.

Jyväskylän Hippos-hallissa järjestelyt osoittivat, että kisoja voidaan järjestää turvallisesti. Yleisöä halliin ei päässyt. Koronan leviämisalueelta tulleilta urheilijoilta vaadittiin tuore koronatesti.

Urheilijoille ja valmentajille oli tehty aikataulu, jonka mukaan he saivat liikkua hallissa. Sisään pääsi tuntia ennen omaa lajia. Kisan jälkeen ulos mentiin eri reittiä kuin tultiin sisään.

Myös urheilullisesti SM-hallit onnistuivat. Sara Kuiviston (1 500 m) ja Lotta Kemppisen (60 m) Suomen ennätykset kertoivat, että myös Suomessa voi harjoitella talvella tehokkaasti.

On tosin eri asia juosta huippuaika Jyväskylässä, kun kansainvälisessä paineessa Puolassa.

Tulostaso oli muutenkin kohdallaan. Varsinkin pikajuoksuissa taso on noussut kohisten. Maaliskuun alussa hallikauden päättäviin EM-kisoihin lähtee viisi 60 metrin juoksijaa ja neljä 60 metrin aitajuoksijaa.

Suomen Urheiluliitto (SUL) julkistaa keskiviikkona EM-joukkueen, jossa on todennäköisesti 15–16 urheilijaa – joukkue on siis varsin iso. Enemmänkin olisi lähtenyt, jos aitajuoksija Reetta Hurske ei olisi lopettanut kautta kesken.

Täysin uusia nimiä EM-joukkueeseen löytyi Jyväskylästä tosin vain kaksi, pikajuoksija Riku Illukka ja todennäköisesti kolmiloikkaaja Senni Salminen.

Seiväshyppääjä Wilma Murto jäi SM-halleissa ilman tulosta, mutta hän mahtuu vanhoilla tuloksillaan kisajärjestäjien kuudentoista hyppääjän EM-kiintiöön.

SUL ei aseta urheilijoille erikseen menestystavoitetta. ”Joukkueen koko on hyvä mittari ja merkki. Yksilötasolla on omat tavoitteensa”, SUL:n huippu-urheilun valmennuspäällikkö Tuomo Salonen sanoo.

Kauden tulostensa perusteella tiukimmin finaalipaikkoja tavoittelevat Kemppinen (Euroopan tilastossa 5.), aitajuoksija Nooralotta Neziri (3.), kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä (4.), korkeushyppääjä Ella Junnila (4.) ja aitajuoksija Elmo Lakka (7.), joka juoksi sunnuntaina ennätyksensä 7,63.

Naisten pika-aidoissa EM-halleissa nähdään uusi kasvo, kun 22-vuotias tuore Suomen mestari Anni Siirtola on mukana joukkueessa.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat