Roman Eremenkon sopimus purettiin perhesyistä, tähtipelaaja palaa Suomeen: ”Perhe on minulle tärkein” - Urheilu | HS.fi

Roman Eremenkon sopimus purettiin perhesyistä, tähtipelaaja palaa Suomeen: ”Perhe on minulle tärkein”

Roman Eremenko pelasi Rostovissa kahden vuoden ajan.

Roman Eremenko Suomen maajoukkueen harjoituksissa lokakuussa 2016.­

23.2. 11:03 | Päivitetty 23.2. 13:12

Venäjän liigan FK Rostovissa pelaavan Roman Eremenkon sopimus on purettu yhteisymmärryksessä. Seura tiedotti asiasta tiistaipäivällä.

Sopimuksen purkaminen johtui tiedotteen mukaan perhesyistä. Eremenkon mukaan hän oli tehnyt jo sopimusta kirjoittaessa selväksi sen, että hän saattaisi haluta monista asioista johtuen purkaa sopimuksen ennen sen päättymistä.

”Perhesyyt olivat yksi näistä asioista. Perhe on minulle tärkein, joten palaan Suomeen”, Eremenko kertoi.

Eremenkon, 33, sopimus ulottui vuoteen 2023 saakka. Hän edusti Rostovia tammikuusta 2019 lähtien. Muita kuin venäläisseuroja Eremenko edusti viimeksi vuonna 2011 pelatessaan Kiovan Dynamossa.

Suomen A-maajoukkueessa Eremenko on pelannut 73 maaottelua. Hän ei ole palannut maajoukkueeseen kokaiinista aiheutuneen kahden vuoden kilpailukieltonsa jälkeen, mutta Eremenko ei myöskään ole ilmoittanut maajoukkueuransa päättymisestä.

Myös Sport-Ekspress-lehden jalkapallotoimittajan Konstantin Aleksejevin mukaan Eremenkon sopimuksen purkamiseen ei liity dramatiikkaa tai sisäisiä riitoja.

”Ainuttakaan kiveä ei ole heitetty virallisissa tai epävirallisissa keskusteluissa pelaajan suuntaan. Seura arvostaa pelaajaa, josta on ollut heille paljon hyötyä”, Aleksejev kirjoittaa.

Eremenkon kuluva kausi on ollut henkilökohtaisella tasolla pettymys. Venäjän Valioliigassa hän on tehnyt tällä kaudella vain yhden maalin ja antanut yhden maalisyötön.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat