Selkäkrampit pysäyttivät jäätanssiparin Turkkila– Versluis Helsingin kisoissa - Urheilu | HS.fi

Selkäkrampit pysäyttivät jäätanssiparin Turkkila– Versluis Helsingin kisoissa

Tukholman MM-kilpailu pysyy ohjelmassa ja tavoitteet ovat olympialaisissa.

Juulia Turkkilan ja Matthias Verluisin kansallinen kisa jäi kesken Helsingissä viikonloppuna.­

28.2. 19:03

Viikonloppu Helsingin jäähallissa tarjosi Juulia Turkkilalle ja Matthias Versluisille tälle kaudelle harvinaista herkkua. Tukholman MM-kisoihin valmistautuva Suomen ykkösjäätanssipari otti osaa Taitoluisteluliiton järjestämään kisatapahtumaan, jotka ovat olleet kotimaassakin kortilla.

Kilpailu jäi kuitenkin lopulta puolitiehen, sillä pari päätti vetäytyä sunnuntain vapaatanssista. Syynä oli Versluisin alaselän kramppi, joka on vihoitellut aiemminkin. MM-kisavalmistautumista kramppi tuskin kuitenkaan haittaa.

”Päätettiin, ettei oteta mitään riskejä ennen MM-kisoja. Minulla oli samantyyppinen kramppi syksyllä, ja silloin se saatiin viikossa hoidolla kuntoon”, Versluis kertoi.

”Ihan luottavaisin mielin MM-kisoja kohti. Kolme hyvää harjoitusviikkoa on vielä jäljellä ennen kisoja, joten hyvä tästä tulee”, Turkkila täydensi.

Jäätanssiparille kyseessä oli vasta kauden kolmas kotimaan kisa syksyn SM-valintakilpailujen jälkeen. Tämän vuoden puolella pari osallistui Kansainvälisen luisteluliiton ISU:n järjestämään virtuaalitestikilpailuun.

Korona on tehnyt taistoluistelun kilpailukaudesta äärettömän repaleisen, mutta suomalaisten harjoitusmotivaatio on pysynyt siitä huolimatta vahvana. Poikkeuskauden kruunu odottaa Turkkilaa ja Versluisia Globenin MM-jäillä maaliskuun lopussa.

26-vuotiaat Turkkila ja Versluis ovat pysyneet kauden aikana terveenä. Kilpailujen vähyys on myös jättänyt aikaa keskittyä jäätanssin kovaan ytimeen.

”Paljon olemme harjoitelleet perusluistelua, polven joustoa. MM-kisoja varten olemme keskittyneet tekniseen puoleen, askelpuhtauteen ja terän tarkkuuteen. Se näkyy jo hyvin rytmitanssissa”, Versluis kuvasi.

”Eilen tuli jo sellaisia tasoja, mitä olimme hakeneet ja mitä tarvitsemme kansainvälisissä kisoissa. Olimme siihen tosi tyytyväisiä”, Turkkila viittasi lauantain rytmitanssipisteisiin 77,68.

Tukholman kisat ovat erityisen tärkeät siksi, että niissä on tarkoitus jakaa suurin osa ensi vuoden Pekingin talviolympialaisten paikoista. ISU päättää olympiapaikkojen jakamisesta vielä tarkemmin maaliskuun alun kokouksessaan.

Näillä näkymin loput olympiapaikat jaetaan syksyllä Etelä-Saksassa kisattavassa Nebelhorn Trophyssa.

Turkkilalla ja Versluisilla on taskussa EM-kisojen 11. ja MM-kisojen 16. sija vuodelta 2019. Tukholmassa tavoitteena on maksimisuoritus ja puhtaat ohjelmat, ja sitä kautta Pekingin-paikka.

Turkkila muistuttaa, että parin päätavoite ei siinnä kuitenkaan vielä Pekingissä. Uran huipennusta odotetaan pikemmin Milanon olympialaisista 2026.

”Voi ajatella, että Peking on valmistautumista niihin koitoksiin. Senkään takia ei ehkä olla niin paljoa stressattu tästä koronavuodesta, vaikka ei ollakaan päästy kisaamaan. Vuosia tulee vielä kohti Milanoa.”

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat