Vuorokausi täynnä iloa - Urheilu | HS.fi

Lotta Kemppinen ja historiallinen hopeamitali. ”On ollut sellainen fiilis, että herään isoihin kisoihin. Tämä vahvisti sitä. Onnistuin taktisesti juuri niin kuin halusin.”­

Vuorokausi täynnä iloa

60 metrin EM-hopeamitalisti Lotta Kemppinen uskoi hankalien vuosien aikana potentiaaliinsa. Kaudesta 2019 alkoi kehitys, joka toi EM-mitalin ja onnittelujen tulvan.


9.3. 2:00 | Päivitetty 9.3. 10:22

Menestyksen iloa ja matkustamista, onnitteluviestien hämmästelyä ja karanteenin aloittamista.

Siinä muutama asia, joista pikajuoksija Lotta Kemppisen 24-tuntinen sunnuntai-illasta maanantai-iltaan oli tehty.

Kemppinen, 22, juoksi sunnuntai-iltana hieman ennen kahdeksaa Suomen aikaa itselleen uransa ensimmäisen arvokisamitalin, hopean EM-hallikisoista Puolan Toruńista. Maanantai-iltana seitsemältä Kemppinen oli jo ollut tovin kotonaan koronakaranteenissa.

Väliin mahtuivat mitalin vastaanotto palkintopallilla, mitalikahvit ja ajanviettoa joukkueen hotellilla sekä nousu bussiin aamuneljältä. Sitä seurasivat kolmen tunnin ajomatka lentokentälle Varsovaan ja parin tunnin odottelun jälkeen lento Suomeen.

”Nukkua ei ole juurikaan ehtinyt. Tunnin nukuin bussissa ja puolentoista tunnin päikkärit kotona”, Kemppinen kertoi.

Kemppinen oli hämillään onnitteluiden määrästä. Määrää hän ei ollut edes yrittänyt laskea.

”Yritän, että kaikki saisi luettua läpi. Arvostan jokaista viestiä. Olen aivan äimän käkenä, miten ihmiset ovat eläneet mukana”, Kemppinen hämmästeli.

”Aika hienoa oli saada tasavallan presidentiltä onnittelukirje. Ei ole ennen tullut sellaista sähköpostiin.”

Kemppinen juoksi loppukilpailussa ajan 7,22 ja voitti hopeamitalin tuhannesosien erolla pronssin saaneeseen Hollannin Jamile Samueliin. Maailman kärkiajan juossut Ajla Del Polte karkasi, mutta Kemppisen loppukurotus oli muusta ryhmästä paras.

Ensimmäisissä aikuisten arvokisoissaan juossut Kemppinen osoitti kestävänsä paineet.

”On ollut sellainen fiilis, että herään isoihin kisoihin. Tämä vahvisti sitä. Onnistuin taktisesti juuri niin kuin halusin.”

Kemppinen oli kauden päätapahtumassa vahva myös kesällä 2019, kun hän kilpaili alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa Ruotsin Gävlessä. Silloin Kemppinen ylsi loppukilpailuun ja kuudenneksi, vaikka tilastot lupailivat 13. sijaa.

Sveitsin Ajla Del Ponte (vas.) juoksi sunnuntaina voittoon 60 metrin EM-finaalissa. Viereisen radan Lotta Kemppinen sijoittui toiseksi.­

Juuri kaudesta 2019 on alkanut Kemppisen nousu Suomen pikajuoksun kärkinimeksi.

Mervi Brandenburgin valmentama Kemppinen juoksi jo 14-vuotiaana Kalevan kisojen loppukilpailussa vuonna 2012. Harjoittelu kulki silti seitsenottelulähtöisesti, kunnes syksyllä 2018 hän päätti kauteen 2019 valmistautuessaan siirtää panostukset pikajuoksuun.

Samalla taustaryhmään tuli mukaan fysioterapeutti Peter Halén, jonka avulla Kemppinen alkoi saada takareisivaivoja kuriin. Siihen asti oli kuviteltu, ettei heikkouksia juuri ole, Kemppinen sanoo. Halénin avulla löytyi syy takareisien ongelmiin ja lihaksia alettiin vahvistaa.

”Mervi kirjoitti ne liikkeet osaksi treeniohjelmaamme. Ne olivat harjoitusten sisällä, ja niitä oli helpompi tehdä treenin alkuun kuin tehdä treenin jälkeen erikseen väsyneenä”, Kemppinen kiittää valmentajansa roolia.

Hankalien vuosien jälkeen uran toinen finaalipaikka Kalevan kisoissa tuli vuonna 2019 Lappeenrannassa, jossa Kemppinen juoksi mestariksi. Vaikka väliin mahtui vaikeita vuosia, Kemppinen sanoo, että hän oli koko ajan luottavainen.

”Minulle kulkivat aina opiskelut mukana. Jos meni huonosti, keskityin niihin. Urheilussa on ollut hirveä halu näyttää, mihin pystyn. Tiesin, että on potentiaalia, kunhan pysyy ehjänä. Motivaatio pysyi korkealla”, Kemppinen sanoo.

”Nyt on kaksi vuotta päässyt tekemään niin, ettei tarvitse aloittaa aina alusta vaan on saanut jatkaa edellisen kauden pohjien päälle. Se on paljon helpompaa.”

Jos Kemppisen vuorokauteen mahtuikin paljon, ajatuksissa mitalista riitti vielä työstämistä.

”En tiedä, voiko vielä sanoa, että ajatukset olisivat selkiytyneet. Ihan yhtä mahtavalta tuntuu nyt kuin kentällä. Yrittää käsittää tilannetta.”

Lähiaikojen suunnitelmissa on lepoa. Se tulee tarpeeseen hallikauden jälkeen. Kemppinen viettää 72 tuntia karanteenissa, jonka voi lopettaa negatiivisella koronatestillä.

Harjoittelutauko jatkuu vielä hetken sen jälkeen, kunnes on aika kääntää katseet kohti kesää.

”Selkeästi on ollut valmentaja tyytyväinen, kun on viikon ylimenokausi luvattu.”

Suomen ennätyksellä 196 naisten korkeushypyn EM-pronssia hypännyt Ella Junnila (vas.) ja naisten 60 metrin EM-hopeaa juossut Lotta Kemppinen poseeraavat mitaleineen palatessaan Suomeen Helsinki-Vantaan lentokentällä 8. maaliskuuta 2021.­

Lotta Kemppinen

22-vuotias, syntynyt 1998.

Voitti sunnuntaina halliyleisurheilun EM-kisoissa 60 metrin hopeaa ajalla 7,22.

Valmentaja Mervi Brandenburg.

Seura HIFK.

Juoksi uuden halli-SE:n 7,16 aiemmin tänä vuonna

100 metrillä Suomen mestari 2019 ja 2020.

200 metrillä SM-pronssi 2019 ja SM-hopea 2020.

Opiskelee elintarviketiedettä Helsingin yliopistossa, maisteriopinnot alkoivat syksyllä.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat