Entinen baseball-tähti jäi kiinni rattijuoppoudesta, väittää joutuneensa poliisin silmätikuksi Donald Trumpin kannattajana - Urheilu | HS.fi

Entinen baseball-tähti jäi kiinni rattijuoppoudesta, väittää joutuneensa poliisin silmätikuksi Donald Trumpin kannattajana

Johnny Damonin veren alkoholipitoisuus ylitti selkeästi rattijuopumuksen rajan.

Johnny Damon ja Donald Trump kuvattiin vuonna 2015 Trump Towerissa New Yorkissa.­

11.3. 13:39

Entistä baseball-tähteä Johnny Damonia epäillään rattijuoppoudesta. Hän itse kertoi poliisille, että hän on silmätikkuna, koska hän kannattaa Yhdysvaltojen entistä presidenttiä Donald Trumpia, kertoo The Washington Post.

Damonia syytetään poliisin vastustamisesta ilman väkivaltaa, rattijuoppoudesta ja pysähtymiskiellon jättämisestä noudattamatta lähellä Orlandoa. Tapaus sattui 19. helmikuuta aamuyöstä, mutta tällä viikolla julkaistiin poliisin video pysäytystilanteesta.

Videolla Damon sanoo, että hän asuu vain parinsadan metrin päässä. Lisäksi Damon ja hänen vaimonsa Michelle Mangan-Damon hokevat ”blue lives matter” -lausetta. Se on eräänlainen vastaisku afroamerikkalaisten black lives matter -liikkeelle. Blue lives matter vaatii, että poliisin tappaminen pitäisi tulkita viharikokseksi.

Video myös tukee poliisin väitettä, jonka mukaan Damonin puhe sammalsi ja hän oli liikkuessaan epävakaa. Lisäksi Mangan-Damon kieltäytyy noudattamasta poliisin ohjeita.

”Tiedän, että ihmiset ottavat minut maalitaulukseen, koska olen Trumpin kannattaja”, Damon toteaa videolla.

Poliisi vastaa Damonille, että sillä ei ole mitään tekemistä hänen pysäyttämisensä kanssa.

”Kyllä sillä on”, Damon väittää,

”En siksi pysäyttänyt sinua”, poliisi vastaa.

Poliisin mukaan Damonin veren alkoholipitoisuus ylitti nelinkertaisesti Floridan rattijuopumuksen rajan.

Damon, 47, on kahdesti ollut voittamassa MLB-liigan mestaruutta, vuonna 2004 Boston Red Soxissa ja vuonna 2009 New York Yankeesissa. Hän päätti 18 vuotta kestäneen ammattilaisuransa vuonna 2012.

Damon osallistui muun muassa vuonna 2015 Trumpin kampanjatilaisuuteen Floridassa ja huudatti yleisöä ”rakentakaa muuri” -iskulauseella. Trumpin yksi tavoitteista oli rakennuttaa muuri Meksikon ja Yhdysvaltojen rajalle.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat