Korona­kustannukset uhkaavat olympialaisten harjoitus­leirejä: ”Siitä ei olisi asukkaillemme mitään iloa” - Urheilu | HS.fi

Korona­kustannukset uhkaavat olympialaisten harjoitus­leirejä: ”Siitä ei olisi asukkaillemme mitään iloa”

Monet Japanin kunnat ovat vetäytyneet ohjelmasta, jossa olympiatunnelmaa pyrittiin levittämään maan eri osiin.

Koronaviruspandemia on vaikuttanut Tokion olympialaisiin monella tasolla.­

27.4. 11:04

Koronapandemia uhkaa Tokion kesäolympialaisten leiritysjärjestelyitä. Yli 500 kuntaa on luvannut järjestää kisavieraille leiritys- ja majoituspalveluita, mutta monella paikkakunnalla asiaa harkitaan nyt uudestaan kustannuksia kasvattavien koronamääräysten takia.

Japanin pääsaaren länsiosissa sijaitseva Okuizumo ilmoitti alkuviikosta, ettei se näillä näkymin pysty vastaanottamaan Intian maahockeyjoukkuetta. Kaupunki on käyttänyt yli neljä miljoonaa euroa liikuntapaikkojen kunnostukseen, mutta urheilijoille pitäisi järjestää myös kallis turvakupla.

Kisavieraita isännöiviä paikkakuntia vaaditaan eristämään kisavieraat muusta väestöstä. Lisäksi joukkueille täytyy järjestää säännölliset koronatestit ja myös muut terveyspalvelut.

”Halusimme, että yksi maailman parhaista joukkueista vierailisi kaupungissamme ja esittäisi samalla taitojaan paikkakunnan lapsille. Nyt tämä näyttää mahdottomalta järjestää”, kaupungin johdossa työskentelevä virkamies Katsumi Nagase kertoi AFP:lle.

Tokion kesäolympialaisten järjestäjät halusivat alun alkaen, että kisajoukkueita tulisi myös muualle kuin tapahtuman isäntäkaupunkiin. Nyt osa kunnista on kuitenkin haudannut suunnitelmat ulkomaisten joukkueiden vierailuista.

Jotkin kunnat jatkavat ohjelmassa, mutta nekin ovat joutuneet luopumaan suunnitelmista järjestää yleisön ja joukkueiden tapaamisia. Monella paikkakunnalla oli tarkoitus järjestää urheilijoiden kouluvierailuita ja harjoitustapahtumia, joihin yleisöllä olisi ollut vapaa pääsy.

Etelä-Afrikan maahockeyjoukkueen piti valmistautua kisoihin Japanin pääsaaren pohjoisosissa sijaitsevassa Miyagin prefektuurissa, mutta myös Kuriharan kaupunki on päättänyt vetäytyä ohjelmasta.

”Hanke rahoitettaisiin verovaroin, mutta nykyoloissa se rajoittuisi pelkäksi harjoitusleiriksi ilman minkäänlaista kanssakäymistä paikallisväestön kanssa. Siitä ei olisi asukkaillemme mitään iloa”, alueen kouluhallituksen jäsen Hidenori Sasaki taustoitti kaupungin ratkaisua.

Myös jotkut ulkomaiset joukkueet ovat muuttaneet suunnitelmiaan. Esimerkiksi Australian uintijoukkue on perunut harjoitusleirinsä. Nagaokan kaupunginjohtaja ilmoitti peruutuksesta maaliskuussa.

Naganon prefektuurissa sijaitseva Okayan kaupunki kertoi AFP:lle, ettei Kanadan pöytätennisjoukkue järjestäkään leiriään alueella.

Tsuruokan kaupunki Yamagatan prefektuurissa aikoo sopeutua koronamääräyksiin. Se on edelleen valmis vastaanottamaan olympia- ja paralympiavieraita Moldovasta ja Saksasta.

”Uskomme edelleen ohjelmaamme, sillä koronaturvallisuuden puolesta voi tehdä paljon myös ratkaisuja, jotka eivät aiheuta suuria kustannuksia”, alueen kouluhallituksessa ohjelmaan osallistuva Takayuki Ito huomautti.

Määräykset ovat kuitenkin kaikkialla tiukat. Kisavieraat pitää majoittaa erillään paikallisväestöstä, kuljetukset järjestetään vain hyväksytyillä reiteillä ja liikkuminen on rajoitettu majoituksen ja harjoituspaikkojen välille.

Hotelleissa joukkueille pitää varata omat kerrokset, jonne liikutaan vain henkilökunnan hisseillä. Lisäksi kisavieraiden pitää välttää liikkumista hotellien auloissa ja pääsisäänkäynnin alueella. Ihmiskontaktit pitää rajoittaa välttämättömiin.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat