Veikkausliiga haluaa katsomot auki kaikilla paikkakunnilla - Urheilu | HS.fi

Veikkausliiga haluaa katsomot auki kaikilla paikkakunnilla

Kuopion Palloseuran suunnitelmissa on avata stadion 500 katsojalle 14. toukokuuta pelattavassa ottelussa IFK Mariehamnia vastaan.

HJK:n fanit seurasivat kauden avausottelua Honkaa vastaan Töölön Bolt-areenan viereisiltä Kalliolta.­

30.4. 12:15 | Päivitetty 30.4. 13:16

Jalkapallon Veikkausliiga toivoo, että yleisöä pääsisi katsomoihin jo lähiviikkoina kaikilla pelipaikkakunnalla, kun koronaviruksen takia määrättyjä kokoontumisrajoituksia puretaan.

Veikkausliiga käynnistyi viikko sitten kahdella ottelulla, ja ensi viikon alussa pelataan ensimmäinen täysi kerros. Nämä ottelut pelataan suljettujen ovien takana ilman katsojia.

Opetus- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk) sanoi viikko sitten, että sisä- ja ulkotilaisuuksia pyritään avaamaan mahdollisimman pian koronaepidemian perustason alueilla.

Saarikko arvioi, että esimerkiksi jalkapallo-otteluiden kaltaisissa ulkoilmatapahtumissa katsojia voisi olla enemmän kuin 50, jos tilaisuuden terveysturvallisuus, turvavälien noudattaminen ja sumppujen välttäminen voidaan ottaa huomioon.

Viime kaudella Veikkausliiga-otteluissa stadionien katsomokapasiteetista oli käytössä noin puolet ja eri katsomonosiin oli omat sisäänkäynnit. Koronatartuntoja ei tiettävästi otteluihin jäljitetty.

Veikkausliigan puheenjohtaja Kaarlo Kankkunen uskoo, että yleisöä voisi päästä katsomoihin pian jokaisella pelipaikkakunnalla, kunhan epidemian kehittyminen jatkuu suopeana.

”Yleisötilaisuuksien rajoittamispäätöksissä tulee olosuhteet huomioida tarkemmin alueellisesti ja paikallisesti. On tapahtuman järjestäjän kannalta kohtuutonta, jos tänä vuonna rajoitetaan tiukemmin tapahtumia samankaltaisessa tilanteessa kuin viime vuonna oltiin”, Kankkunen sanoo tiedotteessa.

Veikkausliigan paikkakunnista perustasolla on ainoastaan Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriin kuuluva Seinäjoki ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiiriin kuuluva Kuopio.

Muut paikkakunnat, eli Helsinki, Espoo, Oulu, Maarianhamina, Lahti, Turku, Tampere, Kotka ja Valkeakoski, ovat tällä hetkellä koronavirusepidemian leviämis- tai kiihtymisalueella.

Itä-Suomen aluehallintoviraston ohjeistuksen mukaan Kuopiossa saa ensi maanantaista lähtien järjestää yli 50 hengenkin tilaisuuksia, kunhan tilat voidaan rajata erillisiin 50 hengen alueisiin.

Sunnuntain HJK-otteluun yleisöä ei kuitenkaan vielä pääse. KuPS:n tähtäimessä on avata stadionin portit 14. toukokuuta pelattavaan IFK Mariehamn -otteluun.

Seuran laskelmien mukaan yleisöä otteluun voitaisiin ottaa kymmeneen lohkoon eli yhteensä 500 katsojaa, kertoo Savon Sanomat.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat