Pitkän matkan kävelijä - Urheilu | HS.fi

Aulis Lintusella on mittarissa 96 vuotta ja koettuna pari sotaa, mutta liikunnallisen elämäntavan ansiosta askel nousee yhä.­

Pitkän matkan kävelijä

Kaikkien aikojen suurin suomalainen liikuntatapahtuma järjestettiin 80 vuotta sitten, kun Maaottelumarssi sai suomalaiset joukolla kävelemään. Koko ikänsä liikkunut sotaveteraani Aulis Lintunen, 96, muistelee marssia ja vähän muutakin – ja kävelee jälleen.


4.5. 2:00 | Päivitetty 4.5. 18:41

”Ei sodassa paljon kuulosuojaimista puhuttu”, sanoo 96-vuotias Aulis Lintunen ja osoittaa kuulolaitettaan.

Olemme tulleet Espoon keskuspuistoon kävelemään ja puhumaan maaottelumarssista, josta tulee tänä vuonna kuluneeksi 80 vuotta. Lintunen osallistui tapahtumaan ollessaan 16-vuotias.

Maaottelumarssi oli ensimmäinen ja edelleen suurin koskaan Suomessa järjestetty koko kansan kuntoliikuntatapahtuma. Se sai alkunsa, kun Suomen Urheiluliittoon saapui tammikuussa 1941 kirje: Ruotsin kävelyliitto haastoi suomalaiset kävelemään kilpaa ruotsalaisten kanssa.

Haaste otettiin vastaan innokkaasti. Mukaan lähtivät kunnat, seurat ja muut yhteisöt. Mukana oli aikansa julkkiksia näyttelijöistä urheilutähtiin yhtä lailla kuin tavallista kansaa. Eduskunnan marssiin osallistui 90 edustajaa, ja myös presidentti käveli oman osuutensa.

”Se oli vähän huvittavaa, kun Risto Ryti käveli juhlapuvussa”, Lintunen hymähtää.

 ”Yhteishenki oli silloin kova.”

Maaottelumarssilla Ruotsia vastaan toukokuussa 1941 marssivat presidentti Risto Ryti (edessä keskellä) tyylilleen uskollisena, kauppa- ja teollisuusministeri Toivo Salmio (vas.), sisäasiainministeri Ernst von Born, toinen kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri Vilho Annala, toinen valtiovarainministeri Juho Koivisto ja pääministeri J. W. Rangell.­

Pienemmän väkiluvun Suomelle olisi ollut tarjolla hyvityspisteitä, mutta niitä ei tarvittu. Tuolloin noin 3,6 miljoonan kokoisesta kansasta lähti liikkeelle 42 prosenttia.

Suomen 1,5 miljoonaa kävelijää voittivat Ruotsin vajaan miljoonan kävelijän joukon kevyesti.

Lintunen uskoo, että suuri osallistujamäärä johtui hiljattain päättyneestä talvisodasta.

”Talvisota tavallaan hävittiin, vaikka torjuntavoitto se oli. Yhteishenki oli silloin kova.”

Sodista Lintusella riittääkin kerrottavaa. Hän on kotoisin Nurmeksen Kuokkastenkoskelta Pohjois-Karjalasta.

Talvisodan aikaan hän oli suojeluskuntapoika, joka vartioi ja päivysti esikunnassa. Jo tuona aikana elämä oli kahdesti veitsenterällä.

”Olimme suojeluskuntatalolla, kun kuului hirmuinen vingunta ja tunsin, että nyt tulee lähelle. Räjähdyspommi meni muutaman metrin päähän, tuli suutariksi ja halkesi.”

Toisessa tapauksessa sotapoliisi hätisteli Lintusta pommisuojaan mutta nuorukainen halusi mieluummin nähdä, mitä ympärillä tapahtui, ja jäi männikön suojiin.

Räjähdyspommi putosi juuri suojan kohdalle ja tappoi joukon sinne paenneita ihmisiä.

 ”Se oli reipastahtinen marssi.”

Vuonna 1941 järjestettiin kävelykilpailu Ruotsin ja Suomen kesken. Tapahtumaa kutsuttiin maaottelumarssiksi. Juosta ei saanut, mutta kovakuntoiset kävelivät varsin ripeästi.­

Istahdamme penkille. Ohi kulkee tasaisesti sauvakävelijöitä ja lenkkeilijöitä. Aurinko paistaa, ja ajatus pommituksista tuntuu hyvin kaukaiselta.

Mutta palataan maaottelumarssiin. Se tarjosi rauhanomaisen mahdollisuuden voittaa toinen naapurimaa. Ruotsin päihittämisessä urheilukentillä on pitkät ja antoisat perinteet.

”Ruotsin voittaminen on kautta aikain ollut urheilun keskeinen tekijä. Maaottelut vedettiin aina henkeen ja vereen. Suomihan on ollut Ruotsin vallan alla. Luojan kiitos jouduimme Venäjälle, muuten olisimme tänä päivänäkin ruotsalaisia”, Lintunen sanoo.

Maaottelumarssissa vaihtoehtoina olivat 10 ja 15 kilometrin kävelymatkat, jotka tuli suorittaa määräajassa. Lyhyempi matka sai kestää tunnin ja 40 minuuttia, pidempi kaksi tuntia ja 20 minuuttia.

Nurmeksesta kävelylle lähdettiin isolla joukolla. Lintunen muistelee, että kävelijöitä olisi ollut 1 500. Reitti kulki Pielisen rantaa pitkin, ja joukko venyi pitkäksi vanaksi.

”Se oli reipastahtinen marssi. Minä olin tietysti ihan keulajoukossa, kun olin urheilua harrastanut.”

Maaottelumarssin kävelymatkat 10 ja 15 kilometriä piti suorittaa tavoiteajassa, jotta tulos hyväksyttiin.­

Urheilu ja kisailu kuuluivat Lintusen lapsuuteen. Kun Ilmari Salminen, Arvo Askola ja Volmari Iso-Hollo juoksivat vuonna 1936 Berliinin olympialaisissa kolmoisvoittoon, koko pitäjä innostui juoksemaan.

”Isä piti kilpailuja. Meillä oli pihapiirissä 800 metrin rata. Meidän mylläri oli sellainen pullea kaveri, ja sekin juoksi niin että kultakello heilui.”

Lintusen päämatkat juoksussa olivat 800 ja 1 500 metriä. Hänen 800 metrin ennätyksensä 1.51,80 riittäisi näinäkin päivinä SM-mitaleille. Lintunen harjoitteli jopa Lontoon vuoden 1948 olympialaisiin, mutta metsätöissä kävi ikävä sattumus.

”Siellä kun piruuttaan tehtiin toisille, niin kaveri särki kepillä ampiaispesän ja minä lähdin juoksemaan, kompastuin ja jalka kipeytyi niin, etten pystynyt menemään.”

 ”Matkan pitää olla niin pitkä, että se tuntuu sulalta hulluudelta, silloin se vetää.”

Aulis Lintunen osallistui maaottelumarssiin 80 vuotta sitten ja aikoo osallistua myös juhlavuoden Kävelykipinä-haasteeseen.­

Lontooseen Lintunen silti lähti ja osallistui kisoihin katsomosta. Jos olympialaisiin valmistauduttiin tekemällä metsätöitä, ulkomaanmatkalla osattiin kuulemma nauttia muustakin kuin urheilusta.

”Siellä se meidän edustaja oli naisten kanssa koko yön juhlinut eikä oikein jaksanut 1 500:aa metriä juosta. Minä olisin verrytellessä juossut nopeammin.”

Lontoon olympialaisten jälkeen Lintunen ei enää panostanut kilpaurheiluun. Elämässä kun oli muitakin asioita.

”Meitä oli neljä lasta, jotka kaikki opiskelivat, eikä silloin mitään avustuksia ollut. Isä ja äiti kouluttivat meidät. Ei ollut varaa urheilla kuin sen verran, että pysyi kunnossa.”

Sittemmin Lintusesta tuli innokas kuntoliikkuja. Hän on esimerkiksi hiihtänyt Pirkan hiihdon 27 kertaa ja Finlandia-hiihdon kymmenesti. Kuntoliikkujanakin hän on aina halunnut, että on jokin tavoite, jota kohti harjoitella.

Lintunen on myös ollut mukana järjestämässä kuntoliikuntaa ja tunsi hyvin muun muassa liikuntavaikuttaja Lauri ”Tahko” Pihkalan.

”Olimme Tahkon kanssa hyvät ystävät. Juttelimme muutakin kuin propagandaa. Kun Tahko ideoi Pirkan hiihtoa, niin sanoin, eikö riittäisi, jos 30 kilometriä hiihdettäisiin, mutta hän sanoi ei. Matkan pitää olla niin pitkä, että se tuntuu sulalta hulluudelta, silloin se vetää. Ja se piti paikkansa.”

Vasta ihan viime vuosina Lintunen on luopunut hiihtämisestä. Toissa talvena hän menetti puolisonsa, ja viime talvena jalat olivat heikossa kunnossa.

Nyt Lintunen on saanut jumpattua jalat kuntoon omilla lihaskuntoliikkeillään ja aikoo osallistua toukokuussa maaottelumarssin juhlavuoden kunniaksi järjestettävään Kävelykipinä-haasteeseen.

Koronarajoitusten takia mitään suurtapahtumia ei voida järjestää, mutta esimerkiksi Suomen Ladun paikallisyhdistykset järjestävät pienempiä tapahtumia, joissa voidaan kävellä rajoitusten mukaisissa ryhmissä.

Aulis Lintusen pusakan kaulusta koristavat kuntoliikuntatapahtumista saadut merkit. Mukana (vas.) maaottelumarssin rintaneula.­

Maaottelumarssi oli aikansa merkkitapaus, mutta Lintusen ajatukset kulkeutuvat herkästi sen aikakauden muihin isoihin asioihin. Palaamme hetkeksi rintamalle, josta on jäänyt jäljet sotaveteraanin mieleen ja kehoon.

Vasta 16-vuotias Lintunen osallistui vapaaehtoisena jatkosotaan.

”Meidän komppania oli käytännössä katsoen kasattu Kainuun ja Nurmeksen oppikoulupojista. Olimme erillinen yksikkö, jonka tehtävänä oli partiointi.”

Lintusen työparina oli Kaarina-niminen sotakoira. Kaarinan tarkka vainu pelasti Lintusen useasti.

”Olimme talvella lähdössä partioon, kun 400 metrin päässä Kaarina nosti karvat pystyyn. Viholliset olivat hautautuneet lumeen, että voisivat yllättää meidät.”

Toisella kertaa Kaarina varoitti, mutta Lintunen tulkitsi koiran käytöksen väärin. Lintunen luuli Kaarinan pelkäävän koskea, jonka he ylittivät partiointimatkallaan.

”Kun pääsimme toiselle puolelle, niin siellä oli vihollisten iso partio, joka yllättyi myös. Lähdimme takaisin, oma porukka antoi tulitukea. Luokkatoveria osui päähän, ja hän jäi siihen. Minä koiran kanssa selvisin pois.”

Monesti Lintusella on ollut onni myötä. Kerran luoti osui, mutta ei kuolettavasti.

”Olimme Rukajärven suunnalla suon reunassa, ja siellä oli pikkuinen tönö toisella puolella. Sanoin pojille, että varokaa, sieltä ammutaan. Sen kun ehdin sanoa, niin luoti tuli.”

Luoti lävisti Lintusen olkapään, josta puuttuu sen vuoksi yksi jänne. Liikunta on helpottanut vaivoja, mutta Lintunen on myös itse ottanut paljon asioista selvää ja kuntouttanut itseään.

”Eiväthän suomalaiset lääkärit silloin ymmärtäneet yhtään mitään lihashuollosta, eikä se kummoista nytkään ole. Rupesin lukemaan amerikkalaista kirjallisuutta ja sieltä löysin tietoa. Minulla oli myös hyvä hieroja.”

Korkeasta iästään huolimatta Lintunen asuu yhä omillaan. Aamulla hän keittelee puuron ja syö vitamiinit. Sen jälkeen hän tekee tunnin voimistelun, jossa käy läpi kaikki lihasryhmät. Myös iltaan kuuluu pieni voimistelu.

”Jos en sitä tekisi, niin en minä tässä olisi. Jos ei terveydenhuoltoa itse tee, niin ei sitä kukaan muukaan tee.”

Toimintakykyään ylläpitääkseen Lintunen käy joka toinen tiistai hieronnassa ja joka toinen tiistai naprapaatilla.

Päiviin kuuluu kävelyäkin. Lintunen käy jalkaisin kaupassa ja säiden salliessa läheisellä liikuntareitillä. Kävelyä tulee päivittäin noin 3–5 kilometriä.

Lintunen on myös keksinyt hyvän tavan saada lisää hyötyliikuntaa: taloyhtiössä on kierrätyspiste, josta tullessaan Lintunen nousee aina portaita.

”Muovit, lasit, pahvit, kaikki jaotellaan. Kun käyn yhden kerran, nousen 32 porrasta, mutta eilenkin kävin kolme kertaa, kun sanomalehtiä kertyy niin hirveästi. Sain lähes sata porrasta.”

Kuntoillessa Lintunen on ehtinyt vilkuilla hieman ympärilleen ja seurata Espoon Olarissa muita, oletettavasti häntä nuorempia kulkijoita.

”Katson heidän menoaan ja mietin, että voi tuotakin ukkoa ja mummoa: jos he harrastaisivat lihashuoltoa, niin kävelisivät huomattavasti paremmin.”

Aulis Lintunen käveli Akilleen majan maisemissa Espoon Puolarmetsässä.­

Kävelykipinä kannustaa liikkeelle

Maaottelumarssin juhlavuoden kunniaksi Suomen Latu ja Tahko Pihkala -seura haastavat kaikki suomalaiset kävelemään toukokuussa.

Latuyhdistykset, urheiluseurat, kunnat, järjestöt ja liikeyritykset halutaan mukaan järjestämään kävelytapahtumia ja keräämään kilometrejä 4.–25. toukokuuta kaikkialla Suomessa.

Tapahtuman suojelija on tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat