Hiihtäjien on nyt pakko panostaa vuoristoharjoitteluun, mutta edessä on tuttu ongelma, johon poliisikin on joutunut puuttumaan - Urheilu | HS.fi

Hiihtäjien on nyt pakko panostaa vuoristoharjoitteluun, mutta edessä on tuttu ongelma, johon poliisikin on joutunut puuttumaan

Myös Krista Pärmäkoski on käynyt vuoristoharjoitteluun liittyen testissä, jossa hengitetään häkää.

Krista Pärmäkoski (oik.) ja Kerttu Niskanen rullahiihtolenkillä Italian Val Senalesissa lokakuussa 2014.­

4.5. 13:55 | Päivitetty 4.5. 16:22

Korkean paikan harjoittelu on kestävyysurheilussa laajasti käytetty tapa parantaa veriarvoja ja sitä kautta suorituskykyä.

Hiihto on raakaa kestävyysurheilua, mutta siitä huolimatta Suomen parhaat hiihtäjät eivät ole viime vuosina pahemmin panostaneet vuoristoharjoitteluun –yhtä poikkeusta lukuun ottamatta.

Krista Pärmäkoski on ollut ainoa maajoukkuehiihtäjä, joka on harrastanut säännöllistä ja systemaattista korkean paikan harjoittelua, mutta hänkin on joutunut välillä tyytymään kompromisseihin.

Nyt tilanne kuitenkin muuttuu, sillä olympialaisiin tähtäävien hiihtäjien on käytännössä pakko panostaa vuoristoharjoitteluun. Muuten he antavat liikaa tasoitusta vastustajille.

Tämä johtuu siitä, että ensi talvena Pekingin olympialaisten hiihtoladut sijaitsevat noin 1 700 metrissä eli lajin mittapuulla poikkeuksellisen korkealla.

Sama tilanne koskee myös yhdistetyn urheilijoita ja ampumahiihtäjiä.

Hiihdon päävalmentaja Teemu Pasanen huomauttaa, että kyllä maajoukkueen hiihtäjät ovat ennenkin panostaneet korkean paikan harjoitteluun.

”Viime vuonnakin piti, mutta korona sotki meidän korkean paikan leirimme”, Pasanen sanoo.

Nyt maajoukkueelle on tulossa kaksi tai kolme vuoristoleiriä. Jos budjetti antaa myöten, ensimmäinen leiri on jo kesäkuussa. Kaksi varmaa leiriä ovat elokuussa ja lokakuussa. Leirien pituudet ovat 2–3 viikkoa.

Kun mukaan lasketaan joulukuussa maailmancupin lomassa tarjoutuva mahdollisuus viikon vuoristoleiriin sekä valmistautumisleiri ennen olympialaisia, Pasasen mukaan korkean paikan vuorokausia kertyy maajoukkuehiihtäjille 70–80.

HS kertoi viime viikonloppuna juoksija Topi Raitasen panostuksesta vuoristoharjoitteluun ja siihen liittyvästä testauksesta, jolla seurataan veriarvojen muuttumista.

Lue lisää: Huippujuoksija Topi Raitanen käy säännöllisesti hengittämässä häkää: ”Tulee jostain syystä sellainen leima, että ollaan jollain omituisella alueella”

Ennen pandemiaa Raitanen oli vuoristoleireillä yhteensä kolmisen kuukautta vuodessa, yleensä 3–4 viikkoa kerrallaan ja 2 000–2 300 metrin korkeudella.

Hiihtäjillä ei ole käytännössä edes mahdollisuutta samaan.

Juoksija voi harjoitella melkein missä vain, mutta hiihtäjälle tärkein talven ulkopuolinen harjoitusmuoto on rullahiihto. Se rajaa melko vähiin paikat, joissa voi järkevästi viedä läpi korkean paikan leiritystä.

Päällimmäinen syy on se, että useimmissa Keski-Euroopan maissa rullahiihto on kielletty tien reunalla. Syynä tähän on se, että rullasuksissa ei ole jarruja, joten niillä liikkuminen tieliikenteessä katsotaan vaaralliseksi.

”Euroopassa ei ole kovin monta paikkaa, jossa riittävän korkealla, vähintään 1 800 metrissä, voi harjoitella rullahiihtoa”, Pasanen sanoo.

Pasasen mukaan Italiassa saa hiihtää rullilla tietä pitkin, mutta Ranskassa, Itävallassa ja Sveitsissä rullahiihto on tiellä kielletty.

Suomalaiset ovat leireilleet useasti Sveitsin Pontresinassa, ja siellä poliisi on Pasasen mukaan häätänyt rullahiihtäjiä pois muun liikenteen seasta.

”Siellä on periaatteessa pari tiepätkää, joilla poliisi on antanut luvan hiihtää, mutta Sveitsissä poliisi vetää yleisesti tiukinta linjaa.”

Ratkaisu olisi erillinen rullahiihtorata, mutta riittävän korkealla niitä on hyvin harvoissa paikoissa.

Jos maajoukkueen kesäkuun leiri ei toteudu, Pärmäkoski aikoo vetää heinäkuussa oman noin kolmeviikkoisen korkean paikan leirin.

Valmentaja Matti Haavisto kertoo, että siihen on suunnitelmat valmiina. Leiri on tarkoitus toteuttaa kahdessa paikassa Pohjois-Italiassa, tutussa Seiser Almissa noin 2 000 metrin korkeudella sekä uudessa kohteessa Passo Lavazessa, joka sijaitsee lähellä MM-kisoista ja maailmancupista tuttua Val di Fiemmeä.

”Siellä on 1 800 metrin korkeudella uusi rullarata ja hyvä maasto”, Haavisto kertoo varasuunnitelmasta.

Haavisto myöntää, että Pärmäkoski on joutunut tekemään leirien pituuden ja korkeuden kanssa kompromisseja.

”Rullahiihto sanelee aika paljon, että missä pystyy hiihtämään järkevästi. Se tuo haasteita. Omilla leireillä ollaan tukeuduttu vanhoihin tuttuihin paikkoihin, joissa ei tarvitse etsiä sopivia harjoituspaikkoja.”

Haaviston mukaan Pärmäkoski on käynyt Raitasen tavoin Helsingin urheilulääkäriasemalla testeissä, joissa hengitetään puhtaan hapen lisäksi pieniä annoksia häkää, jotta saadaan selville mahdolliset muutoksen veren hemoglobiinimassassa.

”Krista on käynyt siellä joitakin kertoja, mutta ei kovin säännöllisesti. On saatu positiivisia tuloksia niistä muuttujista. Se on kyllä hyvä juttu ja seuranta. Niitä tehtiin maajoukkueessa jo takavuosina, kun Magnar Dalen oli päävalmentajana, ja korkean paikan leiritys varsinaisesti alkoi”, Haavisto sanoo.

Haaviston mukaan Pekingin latujen sijaitseminen korkealla ei tuo Pärmäkosken leiritykseen sinällään mitään uutta. Kaksikko pitää tärkeänä, että korkean paikan altistusta tulee säännöllisesti.

”Yleensä puhutaan, että korkealla pitäisi olla vähintään kolme viikkoa kerrallaan. Kesällä se on hiihtäjälle mahdollista, mutta olemme kokeneet hyväksi, että niitä korkealla oleskeluja tulee usein. Mitä useammin menee korkealle, sitä nopeammin sopeutuu sinne ja pääsee siellä kiinni normaaliin harjoitteluun. Samoin korkealta alastulon jälkeen sopeutuminen tapahtuu nopeammin.”

Krista Pärmäkoski vuoristolenkillä Italian Val Senalesissa lokakuussa 2016.­

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat