Suomi voitti viimeksi MM-kultaa samanlaisella joukkueella, jolla se nyt lähtee kisoihin – Kaiken lisäksi päävastustajat ovat heikentyneet - Urheilu | HS.fi

Suomi voitti viimeksi MM-kultaa samanlaisella joukkueella, jolla se nyt lähtee kisoihin – Kaiken lisäksi päävastustajat ovat heikentyneet

Ennakkoasetelmat MM-turnaukseen vaikuttavat Leijonien kannalta hyviltä, kirjoittaa HS:n toimittaja Mikko Pajala.

Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden keväällä 2019, vaikka joukkueen menestysmahdollisuuksiin uskoi ennen turnausta tuskin kukaan.

15.5. 18:02

Leijonien joukkue ensi viikonloppuna alkaviin MM-kisoihin julkistettiin lauantaina. NHL-pelaajia Suomen miehistössä on vain kaksi, ensikertalaisia taas 14.

Mikäli nimilista näyttää vaatimattomalta, on syytä muistaa, että valtaosa maista on mukana selvästi tavallista heikommalla joukkueella.

Muistamisen arvoista on myös, että Suomi lähtee turnaukseen viimeisimpänä maailmanmestarina.

Kaksi vuotta sitten Leijonien nimilista oli hyvin samaa tasoa kuin nyt, mutta vastustajat olivat lähtökohtaisesti paljon tämänvuotista parempia.

”Tavoitteena on saada roolitukset kohdilleen ja uskon, että olemme siinä onnistuneet”, Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen kommentoi valintoja Jääkiekkoliiton tiedotteessa.

Jalonen on johdattanut Leijonat miesten maailmanmestariksi kahdesti. Kummallakaan Bratislavassa mestaruusjuhliin päättyneellä kerralla Suomi ei ole vilissyt NHL-supertähtiä ja poikkeuksellisen kovia yksilöitä.

Avainasia on ollut juuri roolitus. Jalonen valmennustiimeineen on saanut kasaan joukkueet, jotka ovat olleet maajoukkueympyröihin poikkeuksellisen yhtenäisiä ja organisoituja.

Tänä vuonna Suomi ei ole edes paperilla selkeä altavastaaja vaan muiden veroinen. Ennakkoasetelmat vaikuttavat Leijonien kannalta todella hyviltä.

Lue lisää: Leijonien MM-joukkueeseen valittiin 14 ensikertalaista, viimeisenä ryhmään liittyi kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja

Erityisen synkkä varjo tavallisesta ovat pohjoisamerikkalaiset. Kanadalla ja Yhdysvalloilla on kummallakin useita NHL-pelaajia, joista valtaosan nimet kuitenkin tuskin sanovat mitään muille kuin valveutuneemmille jääkiekon seuraajille.

Lähtökohtien tasoittuminen antaa myös poikkeuksellisen otolliset asetelmat yllätyksille, kuten esimerkiksi Saksa osoitti vuoden 2018 olympiaturnauksessa.

Helppoja otteluita on siis tiedossa tavallista vähemmän. Suomenkin lohkossa Saksaa, Norjaa ja isäntämaa Latviaa ei kannata missään tapauksessa aliarvioida, ja jopa Kazakstanin joukkue koostuu pääasiassa KHL-pelaajista.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat