Joose Norrille shakki on taidetta – Kansainvälisen mestarin arvonimen saavuttanut Norri tekee myös tutkimusta pelin kulttuurihistoriasta

”Monet shakinpelaajat pitävät shakkia taiteenlajina, vähintään itseilmaisun muotona”, sanoo pelin moninkertainen SM-voittaja, kansainvälinen mestari Joose Norri.

Parhaiden pelien lisäksi mieleen jäävät usein kammottavimmat häviöt, sanoo Joose Norri. ”Shakki on siinä mielessä depressiivinen peli, että useimmat pelaajat kärsivät enemmän häviöstä kuin ovat onnellisia voitosta. Se on valitettava totuus.”

17.6.2021 2:00 | Päivitetty 17.6.2021 10:24

Yksitoista tuntia ja neljäkymmentäviisi minuuttia. Sen verran kului aikaa shakkipelaaja Joose Norrin uran toistaiseksi pisimpään otteluun. Pisimmäksi se taitaa myös jäädä.

”Sellainen peli ei nykyisin ole enää mahdollista, koska miettimisaikoja on lyhennetty. Mutta silloin pelattiin ensin kuusi tuntia ja seuraavana aamuna vielä yli viisi tuntia”, Norri kertoo vuonna 1991 Brasiliassa pelaamastaan ottelusta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat