Espanjan Diego Llorentella ei sittenkään koronatartuntaa, Ruotsi kutsui kuusi pelaajaa valmiuteen - Urheilu | HS.fi

Espanjan Diego Llorentella ei sittenkään koronatartuntaa, Ruotsi kutsui kuusi pelaajaa valmiuteen

Llorenten aiempi testinäyte oli positiivinen.

Espanjan Diego Llorenten (oik.) uusi koronatesti paljasti, ettei hän ollutkaan sairastunut koronavirukseen. Llorente kohtasi viime viikon perjantaina Portugalin Cristiano Ronaldon.

10.6. 19:30

Jalkapallon EM-kisoihin valmistautuva Espanjan maajoukkue sai torstaina hyviä uutisia, kun uusintatestit paljastivat, ettei Diego Llorentella ole koronavirusta.

Puolustajan aiempi koronatesti oli positiivinen, mutta kyseessä oli Espanjan jalkapalloliiton mukaan virheellinen tulos. Keskiviikkona tehty pcr-testi osoitti, ettei Llorentella ole koronatartuntaa.

Tulos on helpotus espanjalaisille, sillä kapteeni Sergio Busquets sai koronatartunnan viime perjantaina pelatun Portugali-ottelun jälkeen. Llorenten negatiivinen testitulos kertoo, ettei koronavirus leviä joukkueessa ainakaan tällä hetkellä.

Espanja on laajentanut koronaviruksen vuoksi kisavalmiuteen nimettyjen pelaajien ryhmää jo 17 pelaajan suuruiseksi, kertoi uutistoimisto AFP torstaina. Valmiudessa olevat pelaajat harjoittelevat ja majoittuvat erillään EM-kisajoukkueesta.

Kisajoukkueen pelaajat saavat AFP:n mukaan koronarokotuksen perjantaiaamuna maajoukkueen harjoituskeskuksessa Las Rozasissa.

Espanja kohtaa maanantaina pelattavassa EM-avauksessaan Ruotsin, jolla on niin ikään ollut huolia koronaviruksen vuoksi.

Dejan Kulusevskin ja Mattias Svanbergin koronatartunnat saivat maajoukkueen päävalmentajan Janne Anderssonin nimeämään kuuden pelaajan reservin, joka harjoittelee omassa kuplassaan EM-kisajoukkueen ulkopuolella.

”Oli hyvin positiivista, että tänään tehdyt pcr-testit olivat negatiivisia, mutta päätimme silti kutsua kuusi pelaajaa omaan kuplaansa. He voivat liittyä joukkueeseen uusien tapausten tai loukkaantumisten jälkeen”, Andersson sanoi maansa jalkapalloliiton verkkosivuilla.

Mukaan kutsutut pelaajat ovat Isaac Kiese Thelin, Jesper Karlsson, Joakim Nilsson, Jacob Rinne, Mattias Johansson ja Niclas Hult.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat