Aluskerrasto alkoi haista hieltä ja tuulipuku oli kuin ”yhden ihmisen sauna” – näin suomalaisten urheiluvaatteet ovat kehittyneet - Urheilu | HS.fi

Purjehtija Esko Reckhardt käytti Moskovan olympialaisissa vuonna 1980 asunaan virtaviivaista hiihtopukua.

Suomi-verkkareista kompressio­trikoisiin

Urheiluvaatteiden toimivuus on kehittynyt vuosikymmenten aikana huimalla vauhdilla. Samalla niistä on tullut valtava bisnes, jossa joka käyttö­tarkoitukseen kehitetään omat varusteensa.


22.7. 2:00 | Päivitetty 22.7. 13:01

Kun urheilu alkoi Suomessa organisoitua 1800- ja 1900-lukujen taitteessa, alkoi myös erillisten urheiluun käytettävien vaatteiden kehitys.

Huonoin arkipaita sai pitkään käydä urheilutamineesta, jos varaa monen vaatekerran hankkimiseen ei ollut.

Urheiluvaatteita saatettiin myös tehdä käsin ennen teollisen tuotannon käynnistymistä. Suomen Trikoo alkoi valmistaa urheiluun sopivaa puuvillatrikoota 1920-luvulla.

”Esimerkiksi Hannes Kolehmainen treenasi vielä arkipuku päällä. Sen jälkeen alkoi tulla verryttelypukuja ja urheilupaitoja”, kertoo Suomen Urheilumuseon näyttelypäällikkö Kalle Rantala.

Suomi-verkkarit tulivat urheilijoiden edustusasuksi Los Angelesin olympialaisiin 1932. Ne ilmensivät muutosta: ennen urheilijat olivat edustaneet maataan puku päällä. Urheiluvaatebisnes ryhtyi näin laajentumaan suoritusvaatteista muihinkin urheiluasuihin.

Sodan jälkeen ihmisillä alkoi olla varaa hankkia erillisiä vapaa-ajan vaatteita eri tarkoituksiin. Urheiluvaatteetkin alkoivat hiljalleen jalostua lajikohtaisiksi.

Tästä esimerkki ovat Tapio Kantasen varusteet. Hän ylsi 3 000 metrin estejuoksussa pronssille Münchenin olympialaisissa 1972.

Juniorina hiihtokilpailuissa hänellä oli 1960-luvun alkupuolella ensin varusteena villapaita, sitten anorakki.

”Kullanarvoinen oli seurani Heinolan Iskun oranssimusta verryttelypuku, jonka sain noin 12-vuotiaana. Se oli nukkapintainen ja aika lämmin kesäaikaan. Juoksussa kilpailuasuna olivat hihaton paita ja lyhyet urheiluhousut, jotka sain hiukan myöhemmin voimistelujoukkueessa ollessani”, Kantanen kertoo.

Verryttelypuku toimi pitkään harjoitusvaatteena, vaikka muitakin varusteita alkoi tulla. Armeija-aikana Kantasella oli jo kolme erillistä urheiluvaatekertaa.

Rantalan mukaan pitkään ainut seura-asu junioritasolla oli pelipaita tai vastaava. Seuran logo oli kangasmerkki, joka ommeltiin itse johonkin omaan vaatekappaleeseen.

Varustekehitys kiihtyi Suomessa 1970- ja 80-luvuilla, jolloin sodan jälkeinen puute oli ohi ja talouskasvu voimakasta.

”Lisäksi 1970-luvulla menestyneet suomalaisurheilijat pääsivät kosketuksiin suurten kansanvälisten välinevalmistajien kanssa ja Suomessakin alettiin kiinnostua niistä”, Rantala sanoo.

Ennen Moskovan olympialaisia Suomen joukkueen asut olivat Kantasen mukaan olympiasääntöjen mukaisesti merkittömiä. Moskovaan saatiin Adidakselta vaatteita, kuten Beckenbauer-malliset sortsit.

Jarl Jakobsson (vas) osallistui Lontoon 1908 olympialaisissa vauhdittomaan pituushyppyyn sekä perinteisen ja vapaan tyylin keihäänheittoon. Evert Jakobson kilpaili Lontoossa perinteisen ja vapaan tyylin keihäänheitossa.

Tapio Rautavaara viihdytti kisajoukkuetta Lontoon 1948 olympialaisissa maajoukkueen klassikkoasussa.

Keskeisimpiä muutoksia urheiluvaatteissa ovat olleet niiden materiaalien, mukavuuden, kestävyyden ja toiminnallisuuden kehittyminen.

Vielä sotien jälkeen suosituimpia olivat luonnonmateriaalit kuten villa ja silkki, mutta 1960-luvulta lähtien alaa valtasivat keinokuidut.

Joustava spandex eli lycra aloitti voittokulkunsa urheiluvaatteissa vuosikymmenen lopulla.

”Kotimainen vaateteollisuus otti oppia ulkomailta, ja maailmalta tuotiin meille Gore-Texin kaltaisia keksintöjä”, Rantala kertoo.

Alkuaikojen keinokuidut eivät toimineet aivan luvatusti. Tekninen aluskerrasto polyesteristä ei 1970-luvun lopulla päästänyt kosteutta kunnolla pois iholta, mutta alkoi pesusta huolimatta haista helposti hieltä, Kantanen kertoo.

Tuulipuvuissakin oli vielä hiomista.

”Vuonna 1972 maajoukkueen edustusasu oli muun muassa vettä läpäisemätön tuulipuku nylonista. Se oli kuin yhden ihmisen sauna.”

Hiljalleen urheiluvaatteet kehittyivät virtaviivaisemmiksi.

Vuonna 1980 olympiakultaa finnjollissa purjehtinut Esko Rechardt käytti kisa-asunaan Terinitin lycraista hiihtohaalaria.

Chita Wahlroos edusti Suomea purjehduksen e-jollissa Barcelonassa 1992 ja Atlantassa 1996.

Hän käytti jälkimmäisissä kisoissa Piruetin purjehtijoille valmistamia lycravaatteita, joita ei muuten vielä ollut vielä saatavilla.

”Rukka teki meille myös 1980- ja 90-luvun taitteessa prototyyppejä Gore-Tex-takeista. Silloin ne eivät vielä kestäneet, vaan kalvo irtoili kankaasta.”

Nyt erilaisia hengittäviä kalvoja on paljon ja purjehtijoiden märkäpuvut ovat entistä ohuempia sekä mukavampia. Vaatteissa voi olla mukana uv-suojakin.

Materiaalien kehittyminen on tehnyt Riikka Lehtosenkin treeneistä miellyttävämpiä. Lentopalloammattilaisena hän pelasi aina seuran antamissa vaatteissa, eli pitkään isoissa, puuvillaisissa treenipaidoissa.

”Hikoilin treeneissä kaksi tai kolme paitaa litimäräksi. Koska harjoituksia oli kahdesti päivässä, pyysin joukkueelta ylimääräisiä paitoja, että ehdin pestä ne. Treenivaatteiden laatu riippui siitä, paljonko joukkueella oli käyttää rahaa varusteisiin.”

Lentopalloilija Riikka Lehtonen (oik) on tyytyväinen urheiluasujen kehitykseen. Vuonna 2015 Lehtonen pelasi Taru Lahden kanssa.

Nyt Lehtonen keskittyy beach volleyhyn ja voi itse vaikuttaa varusteisiinsa. Hän on tykästynyt esimerkiksi kompressiotrikoisiin.

”Olin ollut polvileikkauksessa, kun sain ne ensi kertaa testiin. Niistä tuli jämäkämpi olo.”

Kompressioasut ovat yksi esimerkki suoritusta tehostavien vaatteiden kehityksestä. Ilman tai veden vastusta pienentävien pukineiden kehitys on toisinaan vaatinut sääntömuutoksiakin. Näin kävi esimerkiksi uinnissa vuonna 2010 kielletyille kumipuvuille.

Urheiluvaatteet kertovat myös ympäröivän yhteiskunnan kehityksestä. Naiset alkoivat käyttää naisvoimistelussa ja pyöräilyssä housuja jo 1800-luvulla, ja hiihdossakin ne yleistyivät meillä 1920-luvulla.

Naisten malleja urheiluvarusteista on tullut markkinoille hiljalleen. Vielä 1990-luvulla esimerkiksi purjehdusvaatteet olivat unisex-mallia.

”Minä olin aina liian isoissa purjehdusvaatteissa, koska olen pienikokoinen. Nyt eri kokoja on saatavilla laaja skaala”, Chita Wahlroos sanoo.

Riikka Lehtonen sai ensimmäiset naisille suunnitellut lentopallovaatteet käyttöönsä pelatessaan Ranskan Cannesissa 2000-luvun alussa.

Sen jälkeen tyköistuvampia paitoja, välillä hyvinkin lyhyitä pelihousuja sekä teknisempiä materiaaleja tuli lisää, mutta tilanne vaihteli yhä seuroittain.

”Cannesissa oli kivoja materiaaleja, naisellisempia kuoseja ja hihatonta paitaa. Yleensä olin antanut edellisten vuosien harjoitusvaatteet isälleni käyttöön, mutta nyt ne menivätkin äidille.”

Beach volleyssa naiset pelaavat yleensä miehiä niukemmissa vaatteissa, mutta Lehtonen pitää bikinejä parhaana vaihtoehtona kuumassa ja hiekalla pelaamiseen. Olennaista on mukavuus ja se, että vaatteet pysyvät paikallaan.

”Yhdysvaltojen AVP-kiertueella miehet voivat myös halutessaan pelata ilman paitaa.”

Crossfit kuuluu uusiin suosikkilajeihin, jota varten on kehitetty myös omia tekstiilejä. Sanna Venäläinen osallistui vuosi sitten lajin MM-kisoihin.

Muodin kehityskin linkittyy urheilupukeutumiseen. Kalle Rantala muistuttaa, että urheiluvaatteet voivat toimia myös identiteetin ilmentäjänä.

Verryttelyasut hiipivät katumuotiin 1960-luvulla ja tuulipuvut seuraavalla vuosikymmenellä. Valmistuksen kehityttyä urheiluvaatteissa on voitu alkaa käyttää entistä enemmän värejä.

”Minullakin oli 1980- ja 90-luvulla neonvärinen takki rantavaatteena”, Wahlroos muistaa.

Urheiluvaatteista on kasvanut valtava bisnes ja niiden saatavuus on netin myötä parantunut.

Wahlrooskin teki nuorempana purjehdusreissuilla Ranskassa pyhiinvaellusretkiä urheilutavarataloon, koska vastaavia tuotteita ei saanut Suomesta.

Lajikohtaisten varusteiden kehitys on myös kiihtynyt ja vaatteita suunnitellaan erikseen kaikkiin mahdollisiin olosuhteisiin.

”Aloitin purjehtimisen keltaisissa sadehousuissa ja takissa, kuten moni 1970-luvun lapsi. Kun olin olympialaisissa, minulla oli ehkä yksi kuiva- ja märkäpuku. Nyt kilpailen kerran tai kaksi kesässä, ja minulla on kolme märkäpukua ja neljä eri lycra-asua eri tilanteisiin”, Wahlroos summaa.

Rantala nostaa crossfit-vaatteet viime aikojen esimerkiksi yhteen lajiin brändättyjen vaatteiden kehityksestä.

”Reebokin markkinointikoneisto vaikutti valtavasti crossfitin suosion kasvuun.”

Lue kaikki olympiajutut osoitteessa hs.fi/olympialaiset

Tilaa urheilun uutiskirje osoitteessa hs.fi/urheilu

Tokion 2021 Suomen kisajoukkueen asut valmisti Luhta.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat