Kimi Räikkösen soraralli ja Valtteri Bottaksen ikuinen moottoriralli latistivat tunnelmaa - Urheilu | HS.fi

Kimi Räikkösen sora­ralli ja Valtteri Bottaksen ikuinen moottori­ralli latistivat tunnelmaa

Valtteri Bottaksen kisa oli pilalla jo ennen kisan alkamista, kun Mercedes taas kopeloi Bottaksen autoa, kirjoittaa HS:n urheilutoimittaja Ismo Uusitupa.

Kimi Räikkösen lähtö onnistui mainiosti.

25.10.2021 6:37 | Päivitetty 25.10.2021 13:40

Formula ykkösten Austinin osakilpailu oli monella tapaa menestys. Se osoitti, että F1 on saanut vankan jalansijan Yhdysvalloissa: viikonloppuna oli 400 000 katsojaa.

Lisäksi kilpailu huipentui kahden kärkikuljettajan, Max Verstappenin ja Lewis Hamiltonin, kaksintaisteluksi, jossa Verstappen vei voiton. Tai no, aivan täydellistä huipennusta ei tullut, koska Hamilton ei päässyt lopulta sekuntia lähemmäksi eli varsinaista ohitusyritystä ei tapahtunut.

Mutta: suomalaisittain kisa oli lähes pannukakku.

Valtteri Bottaksen kisa oli pilalla jo ennen kisan alkamista, kun Mercedes taas kopeloi Bottaksen autoa. Tällä kertaa palkintona siitä oli viiden lähtöruudun rangaistus.

Lopulta Bottas nousi kuudenneksi, mutta tilanne on hämmentävä. Lyhyen ajan sisään Bottaksen autolle on tehty jo kolme kertaa muutoksia, jotka ovat pilanneet hänen kisansa.

Bottas sanoikin kisan jälkeen, että toivottavasti seuraavaan kisaan ei enää osia vaihdeta.

Nimesin muutama kisa sitten Mercedeksen tempaukset käytännön piloiksi. Ehkä jossain vaiheessa selviää, mistä oikeasti oli kyse. Tuskin Mercedes ainakaan haluaa kiristää tallien välistä kilpailua...

Toinen suomalaiskuski, Kimi Räikkönen, on harvoin päässyt MM-pisteille, mutta sunnuntaina oli yksi harvoista mahdollisuuksista. Vaikka Räikkönen on ralliakin ajanut, F1-autolla ei mutkasta soralle lipeäminen ole kovinkaan vahvaa menoa.

No, huumori sikseen, tilanne oli haastava, kun Sebastian Vettel painosti, mutta tällä kertaa Jäämies ei ollut aivan lempinimensä mukaisessa vireessä juuri siinä tilanteessa.

Se oli sikälikin harmillista, että Räikkönen ajoi siihen asti vakuuttavasti ja ampaisi esimerkiksi heti lähdössä kolmen auton ohi.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat