Snookertähti Ronnie O’Sullivanilla meni hermo – erikoinen aloituslyönti toi yllättävän lopputuloksen - Urheilu | HS.fi

Snookertähti Ronnie O’Sullivanilla meni hermo – erikoinen aloitus­lyönti toi yllättävän loppu­tuloksen

O’Sullivan kärsi murskatappion Saksan Masters-turnauksen karsinnassa.

Ronnie O’Sullivanin peli ei kulkenut Saksassa. Kuva vuodelta 2019.

26.10. 20:09 | Päivitetty 26.10. 22:17

Snookerin suurimpiin tähtiin kuuluva Ronnie O’Sullivan joutui odottamattomiin ongelmiin Saksan Masters-turnauksen karsinnoissa.

Maailmanlistan kolmantena oleva O’Sullivan kohtasi Iranin Hossan Vafaein, joka on samaisella listalla sijalla 60.

Ennakkoasetelma ei kuitenkaan näkynyt ottelussa, vaan Vafaei suorastaan pyyhkii pöytää nimekkäällä vastustajallaan.

Neljän hävityn erän jälkeen O’Sullivan näytti jo varsin turhautuneelta ja aloitti viidennen erän varsin erikoisella tavalla.

Normaalisti pelaajat lyövät niin, että valkoinen lyöntipallo osuu hieman punaisista palloista muodostetun kolmion reunaan ja palaa sitten lyöntipäähän.

O’Sullivan sen sijaan löi voimakkaan lyönnin punaisia palloja kohti välittämättä suuremmin, mitä lyönnistä seuraa.

Hän oli jo astelemassa omalle tuolilleen, kun yksi punainen vieri onnekkaasti kulmapussiin.

Onnekkaasta alusta huolimatta O’Sullivan hävisi viidennen erän lukemin 24–73 ja koko ottelun tylysti erin 0–5.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat