Erica Martelius näki vuosi sitten Facebookissa ilmoituksen, joka muutti hänen elämänsä: ”Ajattelin heti, että ei hitto, tämä on kuin tehty minulle” - Urheilu | HS.fi

Erica Martelius laski liukurilla Hervannan entisen laskettelukeskuksen rinteessä.

Facebook-ilmoituksesta alkanut olympiaunelma

Erica Martelius, 22, aikoo olla ensimmäinen suomalainen kelkkailija talviolympialaisissa.


16.12.2021 2:00 | Päivitetty 16.12.2021 18:15

Vuosi sitten Erica Martelius selaili puhelimellaan Facebookia, kuten kymmenet tuhannet muutkin suomalaiset. Toisin kuin suurimmalla osalla, Marteliuksen silmiin osui kuitenkin ilmoitus, joka muutti hänen elämänsä.

Suomen kelkkailuliitto haki ilmoituksessa ohjaskelkkailijoita maajoukkueeseen, jota oltiin vasta perustamassa.

”Ajattelin heti, että ’ei hitto, tämä on kuin tehty minulle’. Soitin liittoon, ja siitä se sitten lähti”, Martelius kertoo.

Vantaalta Tampereelle vain muutama päivä ennen isoa päätöstään muuttanut Martelius, 22, on harrastanut monipuolisesti urheilua koko nuoruutensa. Lajivalikoimaan on kuulunut jalkapalloa, jääkiekkoa, ringetteä, telinevoimistelua ja yleisurheilua.

Korkeimmalle tasolleen hän pääsi pelatessaan HJK:ssa jalkapalloa B-nuorten SM-sarjassa.

”Vähän huvittavaa, että pienestä asti olen monia lajeja harrastanut ja tehnyt hirveästi duunia, mutta maajoukkuepaikkaa ei ole auennut.”

”Ennen olen kamppaillut paljon itseluottamuksen kanssa, koska tuloksia ei ole aina tullut. Ei ole tuttu tilanne, että tekemällä töitä pääsee johonkin.”

Nyt maajoukkuepaikka on tosiasia, mutta se on vasta ensimmäinen askel pitkällä tiellä, jonka päässä siintää olympialaisten viisi rengasta.

Erica Martelius esitteli kelkkailijan kypäräänsä.

Martelius kuvailee itseään kovaksi tekemään töitä, kun johonkin ryhtyy. Sitä ominaisuutta tarvitaan, sillä työtä on edessä paljon, samoin sopeutumista yksilölajin vaatimuksiin joukkueurheiluun verrattuna.

”Tunnen, että oman kehitykseni kannalta tämä on tosi tärkeää. Pitää eri tavalla rohkaistua ja olla enemmän itse vastuussa tekemisestään. Ei pääse vain roikkumaan mukana, vaan pitää itse tehdä duuni. Se sopii minulle.”

Toistaiseksi työn tekeminen on ollut kuitenkin lähes kaikkea muuta kuin itse laskemista. Koronaviruspandemian vuoksi Martelius ja Suomen maajoukkue ovat päässeet Latvian Siguldassa sijaitsevalla ”kotiradalle” vain kolmesti vuoden aikana.

Viimeisin reissu lokakuun puolivälissä katkesi sekin kesken leiriviikon Latvian koronavirustilanteen heikentymisen vuoksi. Martelius pääsi kuitenkin laskemaan Kansainvälisen kelkkailuliiton FIL:n leiriryhmän mukana ja tarkastelemaan eroa muihin.

”Muut ovat varmempia, koska heillä on niin paljon laskuja alla. Huomasin kehittyväni tuossa jengissä, kun näki, miten kokeneemmat tekivät.”

Suurin osa kansainvälisestä ryhmästä jatkoi Pekingiin, mutta Marteliuksen vähäisillä laskumäärillä reissu tuli liian aikaisin ja hän palasi muun maajoukkueen kanssa Suomeen.

Erica Marteliuksen ja muiden suomalaisten kelkkailijoiden kotirinne sijaitsee Latviassa. Lähempää sopivaa rataa ei löydy.

Kunnon lajitaitoa kasvattavia harjoituksia kelkkailija ei Suomessa voi tehdä, lähtö- ja oheisharjoittelua kyllä. Martelius tekee lähtöharjoituksia tasamaalla – tai oikeastaan tasajäällä eli jäähallissa. Lisäksi viikkoon kuuluu viisi kuntosaliharjoitusta ja yleiskunnon kehittämistä esimerkiksi lenkkeilemällä.

Martelius myöntää, että vuosi on ollut turhauttava harjoittelun suhteen.

”On aivan eri asia harjoitella jäähallin jäällä lähtöjä kuin vetää 90 kilometriä tunnissa putkessa.”

Jotta putkessa tai rännissä pystyisi laskemaan 90 kilometriä tunnissa tai sitä kovempaa, pitää vartalonhallinnan ja lihasten olla kunnossa.

Kuntosalilla tekeminen tähtää ylävartalon räjähtävän voimantuoton parantamiseen, sillä lähtö on ohjaskelkkailussa tärkeä. Lisäksi erityishuomiota saavat niskalihakset.

”Makaan staattisessa laskuasennossa viiden kilon paino otsalla. Pää roikkuu penkin yli, ja pysyn siinä niin kauan kuin pystyn. Fysiikkavalmentajan kanssa pidetään kirjaa, miten niskalihakset kehittyvät.”

”Laskuasennon pitää olla hyvin rento ja matala, mutta samalla pitäisi nähdä eteenpäin ja hallita kelkka, jotta pystyy ohjaamaan.”

Jos asento on väärä tai kelkan hallinta ei ole riittävällä tasolla, voi lasku päättyä kesken kaiken. Näin on käynyt myös Marteliukselle.

”Latvian rata on yksi maailman vaikeimpia hallita. Yhdessä mutkassa voi lentää jopa 1–2 metrin korkeudelta jäähän ja saada kelkan selkäänsä. Siinä olen lentänyt, mutta vielä olen ehjänä. Pienet kolhut kuuluvat lajiin.”

Erica Martelius kiipesi vanhaa Hervannan laskettelukeskuksen rinnettä.

Jotain nuoren suomalaisen potentiaalista kertoo, että hän pääsi nopeasti laskemaan oikealta lähtöpaikalta eikä joutunut jäämään harjoittelemaan lasten ja junioreiden lähdöistä Siguldan radalla.

Ensimmäiseen maailmancupin karsintaan samaisella radalla Martelius osallistui jo vuoden alussa vain muutaman kuukauden harjoittelulla ja yhden lajileirin jälkeen.

”Se oli kyllä melkoinen hyppy syvään päähän. Siinä oli ehkä vähän riskiäkin, mutta kun mahdollisuus aukesi, niin minähän lähdin.”

Rohkeus on selvästikin yksi Marteliuksen vahvuuksista, ja sitoutuminen vaikuttaa niin ikään olevan vaadittavalla tasolla.

”Suurin vahvuus on hiton kova asenne, kaikki tehdään täysillä. En ole lähtenyt tähän projektiin puolivaloilla. Eniten kehittämistä on voimapuolella ja laskutuntuman saamisessa.”

Halu kehittyä on kova, mutta jalat ovat silti maassa. Vuoden harjoittelu vähillä laskupäivillä ei ole auttanut kirimään lajin suurmaiden etumatkaa kiinni.

Martelius uskoo, että ero alkaa kaventua, kun laskupäiviä tulee tiiviimmin ja laskemisen varmuus kasvaa. Hän myöntää, että nopea nousu maajoukkueeseen ja kolkuttelemaan olympialaisten ovia vaati totuttelua.

”On vähän outoa mutta samalla todella motivoivaa, että pääsen heti samoihin piireihin kuin maailman parhaat laskijat. Olen ehkä vähän hullunrohkea, mutta kaikki on oikeasti mahdollista. Onhan tämä aika siistiä.”

Martelius kertoo, että lähitulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu FIL:n leiriryhmään liittyminen maailmancupin Euroopan-osakilpailuja varten joulu–tammikuussa. Pitkällä tähtäimellä tavoite on Italian talviolympialaiset vuonna 2026.

”Sinne olen lähdössä. Sitä varten teen kaiken mahdollisen.”

Jopa 140 kilometriä tunnissa

Erica Martelius

  • Ohjaskelkkailussa kelkkailija istuu valmiiksi kelkassa, riuhtaisee itsensä liikkeelle kahdesta kahvasta ja kauhoo piikkihanskoilla lisää vauhtia jäästä.

  • Kelkassa ei ole jarruja, ja sen ohjaaminen tapahtuu pohkeen ja olkapään liikkeillä. Kelkassa maataan selällään.

  • Kansainvälisissä kilpailuissa lasketaan kaksi laskua, joiden yhteisaika ratkaisee lopputuloksen. Olympialaisissa lasketaan kahden päivän aikana neljä laskua.

  • Kelkkailijoiden maksimipainoa ei ole määritelty, mutta alle 90 kiloa painavat miehet ja alle 75 kiloa painavat naiset saavat käyttää lisäpainoliiviä.

  • Visiirillä ja leukasuojuksella varustettu kypärä on pakollinen varuste, sillä nopeudet saattavat kohota 140 kilometriin tunnissa.

Lähde: Suomen kelkkailuliitto, kelkkailuliitto.com/lajiesittelyt

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat