Miia Sillman sanoo, että tapahtuneen hyväksymisessä meni monta vuotta. "Aika on parantanut. Tällaisessa asiassa ei ole oikotietä. Jokainen paranee omaa tahtiaan."

Lasten puolesta

Miia Sillman puhuu nyt sen puolesta, että lapsilla ja nuorilla olisi jatkossa entistä turvallisempaa harrastaa ja toteuttaa itseään. Hän ei itse pystynyt kertomaan hyväksikäytöstä pitkään aikaan kenellekään.


| Päivitetty

Hevoset olivat Miia Sillmanille lapsena lähes kaikki kaikessa. Hän harrasti myös yleisurheilua, jonka harjoitukset saattoivat jäädä silloin tällöin väliin hevosten takia.

Sillman teki hevosten kanssa kaikkea mahdollista, kuten ratsasti ja hoiti niitä. Hän haaveili omasta hevosesta ja harkitsi Ruoveden ratsastuslukioon menemistä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat