Suomalaisessa urheilussa päättyi lauantaina 20. marraskuuta kuolleen Tapani Ilkan mukana yksi aikakausi.
Ilkka sai lokakuun lopulla vakavan sairauskohtauksen, josta hän ei enää toipunut. Ilkka syntyi Jämsänkoskella 8. elokuuta 1941. Hän oli kuollessaan 80-vuotias.
Ilkka vaikutti suomalaisessa huippu-urheilussa ja järjestöelämässä yli 40 vuotta. Suomen Olympiakomitean puheenjohtajana hän oli neljä kautta vuosina 1988–2004.
Ilkan rakkain laji oli yleisurheilu. Suomen Urheiluliiton (SUL) eli yleisurheiluväen koulutuspäällikkönä hän kiersi maata ristiin rastiin vuosina 1971–1974. SUL:n puheenjohtajana hän oli 1983–1990.
Varsinainen päätyö oli kuitenkin Vierumäellä Suomen Urheiluopistossa, jonka rehtorina hän oli 1976–2006. Professorin arvonimen hän sai vuonna 2006.
Ilkka teki myös merkittävän uran Universiadeissa, opiskelijoiden monilajisessa kilpailutapahtumassa. Hän toimi teknisenä delegaattina vuodet 1993–2019.
”Siinä hommassa häntä jäädään kaipaamaan. Tapsa ei ollut kovin hyvä kielissä, mutta hän oli selkeä ja joustava. Tehtiin aina urheilijan edun mukaan”, Risto Nieminen kertoo.
Nieminen vaikutti pitkään opiskelijoiden kansainvälisessä urheiluliitossa Fisussa ja toimi Suomen Olympiakomitean puheenjohtajana vuodet 2012–2016.
”Tapsa oli innostava kaikessa, mihin hän ryhtyi. Se oli hänen läpinäkyvin puolensa. Hän oli avoin uusi virikkeille ja otti niitä käyttöönsä. Hän ei ajatellut, että kyllä me tiedetään. Hän jaksoi kantaa huolta”, Nieminen sanoo.
Niemisen mukaan Ilkka oli nimenomaan käytännön tason vastuunkantaja.
”Vierumäellä hän poimi aina itse roskan maasta ja opetti tällä tavalla vierumäkeläisille vastuunkantoa. Hän oli kaikessa kuin kotonaan.”
Tapasin Ilkan viimeisen kerran juuri Vierumäellä Tokion olympiakisojen jälkeen 16. elokuuta. Hyväkuntoinen Ilkka seurasi vähän aikaa opistolla alkavaa golftapahtumaa – hän harrasti laji itsekin innokkaasti.
Koska hän oli vasta täyttänyt 80 vuotta, kysyin häneltä synttärihaastattelua. Ilkka taputti olkapäähän ja sanoi, ”ettei kasikymppisen mielipiteet enää ketään kiinnosta”. Haastattelua ei tehty.
Sen sijaan Ilkka kertoi seuranneensa tarkasti Tokion olympiakisoja.
Norjalaisen aitajuoksijan Karsten Warholmin hurja maailmanennätys 400 metrin aidoissa 45,94 oli tehnyt häneen erityisen vaikutuksen. llkka oli itse entinen 400 metrin aitajuoksija ennätyksellään 52,5.
”Vaikka yleisurheilu oli Ilkan lempilapsi, niin Olympiakomitean puheenjohtajana hän otti tasapuolisesti huomioon kaikki lajit. Hän oli kiinnostunut, mitä tehtiin, eikä vain käynyt kokouksissa heiluttamassa nuijaa”, Jouko Purontakanen sanoo.
Ilkka oli SUL:ssa ja sittemmin Olympiakomiteassa Purontakasen esimies ja työpari.
Purontakanen kuvaa Ilkkaa vaativaksi mutta kuuntelevaksi johtajaksi.
”Ilkka oli vahva johtaja, josta kaikki eivät aina tykänneet. Pääosin häntä pidettiin hyvänä johtajana. Minusta hän oli yksi hienoimmista luottamusmiespuheenjohtajista. Hän johti joukkoja edestä ja käytti paljon julkisia puheenvuoroja, mutta antoi tilaa palkalliselle väelle”, Purontakanen sanoo.
Vuonna 1994 Ilkka ja Purontakanen vastasivat yhdessä yleisurheilun Euroopan mestaruuskisoista Helsingissä. Ilkka oli järjestelytoimikunnan puheenjohtaja ja Purontakanen kisojen pääsihteeri.
Vuonna 1996 Purontakanen siirtyi Olympiakomitean pääsihteeriksi.
”Ilkka vaikutti vahvasti valintaani, vaikka Olympiakomitean hallitus siitä päätti. Kaikki olympiakisat kävimme yhdessä. Ilkka oli joukkueen ylijohtaja, kun siihen aikaan oli sellainenkin nimike. Minä hoitelin asioita taustalla. Yhdessä kuljettiin”, Purontakanen muistaa.
Yhteydenpito jatkui myös eläkeaikana.
”Soittelimme melkein viikoittain ja tavattiin. Urheilusta puhuttiin, olimme perhetuttuja.”
Koulutukseltaan Ilkka oli liikuntakasvatuksen kandidaatti. Hän valmistui Jyväskylän yliopistoon vuonna 1968 perustetun liikuntatieteellisen tiedekunnan ykköskurssilta.
”Tapsa oli reipas nuorimies, kuten siihen aikaan oltiin. Asuimme kahdestaan yksiössä, ja kun olimme auskultoimassa seurasimme keittiön ikkunasta Jyväskylän Norssin opetusharjoituksia ja joimme aamukahvia”, samalta kurssilta valmistunut Antti Lanamäki kertoo.
Myöhemmin Lanamäki seurasi Ilkan jälkiä Suomen Urheiluliittoon ja vastasi siellä pika- ja aitajuoksijoiden valmennuksesta.
”Auton mittariin kertyi vuodessa 60 000 kilometriä, kun kävimme urheiluseuroissa maakunnissa viemässä yleisurheilun ilosanomaa. Kaikki yrittivät tehdä tulosta”, sanoo Lanamäki, joka on Ilkan vanhimman tyttären kummi.
Ilkalla oli kaksi tytärtä ja poika. Naimisiin hän meni jo opiskeluaikana.
”Kun Ilkka avioitui, asuimme vähän aikaa viiden huoneen kolhoosissa. Viime vuosina näimme enää harvoin joissain tapahtumissa tai Liikunnan vuosijuhlissa”, Lanamäki sanoo.