HIFK kiiruhtaa Kärpät-voiton jälkeen yötä vasten Ouluun – Olli Palola ratkaisi voiton ”akvaario” päässään - Urheilu | HS.fi

HIFK kiiruhtaa Kärpät-voiton jälkeen yötä vasten Ouluun – Olli Palola ratkaisi voiton ”akvaario” päässään

HIFK ja Kärpät kohtaavat toisensa sekä perjantaina että lauantaina. Ensimmäisenä estradina oli Helsingin jäähalli.

HIFK:n Roni Hirvonen (vas.) onnitteli maalintekijä Olli Palolaa. Palola osui Kärppien verkkoon kahdesti.

26.11.2021 21:15

HIFK–Kärpät 4–2

Helsingin IFK:lle ei jää liiemmin aikaa juhlia perjantaista hienoa voittoa Oulun Kärpistä.

Kotimaisen kiekkoliigan kaksi suurta on lyöty yhteen niin, että molemmat joukkueet matkaavat seuraavaksi 600 kilometriä pohjoiseen. Heti lauantaina on Kärppien vuoro isännöidä IFK:ta Raksilassa.

Ensimmäisen osan voittanut IFK matkaa Ouluun heti yötä vasten perjantain kotiottelun jälkeen.

”Alamme heti valmistautua huomiseen, se peli tulee jo aika nopeasti”, sanoi IFK-hyökkääjä Olli Palola ottelun jälkeen C Moren haastattelussa.

”Nämä ovat sellaista miniplayoffia, itse kyllä tykkään.”

Perjantainen huippuottelu veti jäähallin lehtereille virallisen tiedon mukaan 6 861 katsojaa. Heistä kotijoukkuetta kannattaneet saivat aihetta juhlaan jo minuutin pelin jälkeen, kun Jere Innala vei IFK:n johtoon.

Sarjan kahden parhaan ylivoimajoukkueen kohtaamisessa molemmat ryhmät kokeilivat onneaan ottamalla peräjälkeen rangaistuksia hieman huolimattomalla mailankäytöllä. Avauserän loppuhetkillä tästä sai maksaa Kärpät, kun Miro Väänänen tuplasi ylivoimalla maalinedustalta IFK:n johdon.

IFK:n hallinta jatkui toisessa erässä. Palola iski kotijoukkueen kolmannen, ja Innalan epäonnistuneesta rankkarista huolimatta tilanne näytti punapaidoille enemmän kuin suotuisalta.

Kärpät sai käynnisteltyä takaa-ajoaan ajassa 31.41, kun Petter Emanuelsson ampui upealla rannelaukauksella kavennuksen.

Päätöserän alussa Mika Pyörälä toi oululaiset enää maalin päähän. Tasoitusta jahdatessaan Kärpät otti maalivahdin rohkeasti pois jo yli kaksi minuuttia ennen päätössummeria.

Riskinotto kuitenkin kostautui: Palola iski tyhjään maaliin illan toisen osumansa ja samalla pelille viimeisen sinetin. Kolmen pisteen voitolla IFK ohitti Kärpät ja nousi sarjataulukossa jo toiseksi.

Ottelun sankariksi noussut Palola oli edellisessä ottelussaan saanut vastustajan mailasta ylähuuleensa useita tikkejä vaatineen haavan. Kasvojaan suojatakseen hän pelasikin viime kaudelta tuttu ”akvaariokypärä” päässään.

”Onneksi ei mennyt hampaita, joten kaikki hyvin”, Palola tuumaili C Moren haastattelussa.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat