Jääkiekkolehti ilmestyy torstaina viimeistä kertaa – kasvaneet kulut ja laskeneet lukijamäärät tappoivat lähes 30-vuotiaan lehden: ”Tuntuu suoraan sanoen pahalta” - Urheilu | HS.fi

Jääkiekkolehdellä ei ollut viimeisen vuosikymmenensä aikana omia tiloja toimitukselleen, vaan toimittajat kirjoittivat juttunsa kuka missäkin. Toimituspäällikkö Jussi Heimo kokosi lehden työhuoneessaan Tampereella.

Jättiläisen kuolema

Suomalaisten jääkiekon erikoislehtien historia tulee tiensä päähän 9. joulukuuta, kun Jääkiekkolehti ilmestyy viimeisen kerran. Vuonna 1993 perustetulla lehdellä oli parhaimmillaan noin 200 000 lukijaa ja 75 000 tilaajaa.


9.12.2021 2:00 | Päivitetty 9.12.2021 14:01

Tuiki tavallisen toimistohuoneen seinustalla seisoo pöytä, jonka keskelle asetettu kannettava tietokone kätkee sisäänsä aarteen.

Aarre on merkittävä kappale suomalaisen urheilujournalismin historiaa. Koneelta ja ulkoisilta kovalevyiltä löytyy Jääkiekkolehtiä lähes kolmen vuosikymmenen ajalta.

Täällä, muutaman kilometrin päässä Tampereen keskustasta, tehtiin vielä hetki sitten koko kotimaisen kiekkokirjoittamisen mullistanutta julkaisua.

Nyt painokoneet ovat hiljentyneet. Toimituspäällikkö Jussi Heimo lähetti konttoriltaan viimeiset pdf-tiedostot sivunvalmistukseen marraskuun lopussa.

Jääkiekkolehden viimeinen numero ilmestyy 9. joulukuuta. Se on lehti numero 284. Keväällä 1993 alkanut matka on ohi.

”Mitään jossiteltavaa ei jäänyt. Kaikki lyötiin sekaan, ja tähän asti se riitti”, Heimo kertoo.

”Jos Suomen suurin, julkisin ja rahakkain laji ei ansaitse omaa lehteä, niin mikä laji ansaitsee.”

Kuoleman taustalla ovat paino- ja jakelukustannusten jatkuvan nousun lisäksi pitkään pienentynyt tilaajien määrä. Paperille painettu lehti ei käyttöliittymänä kiinnosta nuoria.

”Tänäkin vuonna paino- ja postikulut nousivat kymmenen prosenttia”, Heimo sanoo.

Jääkiekkolehdellä oli kulta-aikoinaan noin 200 000 lukijaa. Levikki nousi parhaimmillaan noin 75 000 kappaleeseen. Viisi vuotta sitten se oli alle kymmenesosan huippuvuosista.

Romahdus ei ollut radikaali. Tilaajamäärä on kuitenkin huvennut Heimon mukaan tasaisesti vuodesta 2008 lähtien.

Jääkiekkolehden historian toinen päätoimittaja, lehteä vuodet 1998–2007 luotsannut Reijo Suikki pitää surullisena, että Euroopan uusimman ja moderneimman jäähallin Nokia-areenan naapurista annettiin kuolla suomalaisen kiekkoilun ainoa erikoislehti.

”Jos Suomen suurin, julkisin ja rahakkain laji ei ansaitse omaa lehteä, niin mikä laji ansaitsee?” Suikki kysyy.

Hän kirjoitti aiheesta myös viimeisen lehden testamentissaan.

Kepponen Saksassa

Jääkiekkolehden ensimmäinen päätoimittaja Ari Mennander kuvattuna vuonna 2013.

  • Jääkiekon MM-kisoissa 1993 kiekkoilleet Leijonat hämmästelivät saksalaisen hotellinsa lähikioskien hyllyistä löytynyttä Jääkiekkolehteä.

  • ”Se oli yleinen puheenaihe. Että mitä hittoa, onko Jääkiekkolehti Saksassakin myynnissä? He olivat ihan äimän käkenä”, Mennander muistelee.

  • Uudesta lehdestä innostunut Mennander paljasti lopulta pelaajille tuoneensa lehdet mukanaan.

  • ”Vein niitä varmaan 20 lehtipisteeseen. Laitoin niitä sinne hyllyihin ikään kuin ne olisivat olleet siellä myynnissä. Se oli hyvä tsoukki”, hän sanoo.

Jääkiekko palaa nyt tilanteeseen, jossa se oli viimeksi yli 40 vuotta sitten. Lajilla on ollut oma erikoislehti vuodesta 1980 ja Maali-lehden perustamisesta lähtien.

Aarne Honkavaaran ja Kalervo Kummolan suosituksesta Jääkiekkolehden perustajaksi kutsuttu Ari Mennander pitää luomuksensa kuolemaa myös symbolisesti pelottavana.

”Jos ajatellaan suomalaisen jääkiekon historiaa, niin 1970-luku oli aika sysimusta vuosikymmen, kun jääkiekolla ei ollut moneen vuoteen omaa erikoislehteä”, hän sanoo.

Lehden perustaminen ei ollut mikään ilmoitusasia myöhemminkään. Jääkiekko oli vuonna 1993 kaukana nykyisestä asemastaan, vaikka arvokisojen mitalitili olikin avattu.

”Ei ollut mikään itsestäänselvyys, että suomalainen kustantaja uskoo neliväriseen urheilun aikakauslehteen. Se oli aika utopistinenkin ajatus”, Jääkiekkolehden päätoimittajana vuosina 1993–97 toiminut Mennander sanoo.

Tarvittava rohkeus löytyi Semic Oy:ltä ja yhtiön toimitusjohtajalta Pentti Molanderilta.

”Olemme tehneet paljon asioita ensimmäisenä.”

Jääkiekkolehteen sen ensimmäisestä numerosta lähtien kirjoittanut toimituspäällikkö Jussi Heimo esittelee historian ensimmäistä ja viimeistä Jääkiekkolehteä.

Lehden pitkäikäisimmän työntekijän Jussi Heimon rooli on vaihdellut käytännössä juoksupojasta melkein päätoimittajaan. Hän kirjoitti jo lehden ensimmäiseen numeroon.

Tuolloin ajat olivat toiset. SM-liigaa näkyi televisiosta kerran viikossa ja NHL-otteluita muutama kaudessa. Nykymuotoista internetiä tai älypuhelimia ei ollut olemassakaan.

”Silloin tehtiin vielä ihan puhtaasti otteluselostuksia maali maalilta ja suurin piirtein kentällisittäin”, Heimo muistelee.

Jääkiekkolehti halusi olla jotain muuta. Uranuurtaja ja suunnannäyttäjä, kuten Mennander viimeisen numeron oodissaan lehdelle muistelee.

”Sanoisin, että olemme tehneet paljon asioita ensimmäisenä. Voidaan esimerkiksi sanoa, että Jääkiekkolehti loi kattavan kausiennakoinnin Suomeen”, Heimo sanoo.

”Erilaisia ilmiöjuttuja ja reportaaseja tehtiin vuosien varrella vaikka minkälaisia. Paljon oli sellaista, mitä en ole nähnyt muualla.”

Kattosalamoilla menestykseen

Valokuvaaja Jukka Rautio hankki ensimmäisenä suomalaisena kuvaajana kattosalamat, jotka takasivat studiomaiset olosuhteet jäähalliin. Kuva Hakametsän jäähallin jäähyväispelistä Tappara–HPK 27. marraskuuta.

  • Entinen päätoimittaja Ari Mennander ja toimituspäällikkö Jussi Heimo näkevät menestyksen taustalla kattosalamakuvien käytön.

  • Jukka Raution ja Juha Sorrin hankkimat kattosalamat toivat studiomaiset olosuhteet jäähalleihin. Kuvien laatu oli ennennäkemätön.

  • Jääkiekkolehdessä julkaistiin myös perinteisellä menetelmällä otettuja mutta idealtaan perinteisestä urheilukuvauksesta poikkeavia henkilökuvia.

  • Mennanderin suosikkikansi on syksyllä 1993 ilmestyneen ensimmäisen varsinaisen numeron kansi, jossa nouseva tähti Saku Koivu poseeraa jääkiekkovarusteet päällä ruispellossa.

  • ”Se on ihan ylivoimainen. Siinä on suuren maailman tyyliä, että viedään meidän timanttipelaaja keskelle viljapeltoa täysissä varusteissa. Se olisi kelvannut varmaan Sports Illustrated -lehdellekin, joka on aina ollut minulle esikuva hyvästä ja laadukkaasta urheilun aikakauslehdestä”, hän sanoo.

Pelianalyysi ei terminä esiintynyt kyllästymiseen asti urheilumediassa vuonna 1995. Tuona syksynä sana löytyi Jääkiekkolehdestä kolmen sivun ylä- ja alaosaan asemoituna.

Ytimekäs otsikko ”Jursinovilaisuus” painettiin lehteen versaalein. Analyysin laati entinen SM-liigakiekkoilija ja kotimaisen kirjallisuuden yliopisto-opiskelija Petteri Sihvonen.

Kirjoitus käsitteli Turun Palloseuran venäläisen valmentajan Vladimir Jurzinovin TPS:ään ajamaa pelitapaa. (Jurzinovin sukunimi kirjoitetaan usein muodossa Jursinov.)

”Minulla syntyi semmoinen ahaa-elämys, mistä siinä on kysymys”, Sihvonen muistelee.

Hän pelasi kauden 1994–95 TPS:n farmijoukkueessa Kiekko-67:ssä Vladimir Jurzinov nuoremman alaisuudessa. Sihvosen veli Toni Sihvonen kuului TPS:n miehistöön.

”Olen ainakin tuhat tekstiä kirjoittanut, ja tietyllä lailla se on edelleen paras tekstini. Ikään kuin se olisi puolitieteellistä pelianalyysiä”, Petteri Sihvonen sanoo.

”Jääkiekkolehti kuului meidän lajimme kuvastoon, vaikka se ei ikinä murtautunutkaan sen kummemmin pelianalyysiin.”

”On toinen kysymys, mitä digimaailma antaa tilalle.”

Lajin historiasta Jääkiekkolehteen reilun vuosikymmenen kirjoittanut pitkän linjan kiekkomies Hannu Kauhala tuntee surua ja haikeutta, kun kiekkoyleisö jää ilman lehteä.

”Se on ennen kaikkea näille niin sanotuille heavy usereille kovempi isku”, Suomen jääkiekkohistoriallisen seuran (SJHS) puheenjohtajana toimiva Kauhala sanoo.

”Heidän puolestaan tuntuu suoraan sanoen pahalta.”

Historiakirjoitusten sarjan oli tarkoitus jatkua kotoista Liigaa ja kansainvälistä kiekkoilua käsitellen. Suunnitelma jäi ideatasolle.

”On toinen kysymys, mitä digimaailma antaa tilalle. Digissähän juttujen pituudet ovat ratkaisevasti pienempiä”, Kauhala kokee.

Hän pelkää, ettei digitaalinen media tuota jatkossa samanlaisia asiantuntijoita kuin SJHS:n jäsenistössä on.

”Ihmiset eivät yksinkertaisesti tiedä.”

Sarjakuvatalossa

Reijo Suikki ja Ville Peltonen kuvattuna jääkiekon MM-kotikisoissa vuonna 1997. Suikki siirtyi seuraavana vuonna Jääkiekkoliitosta Jääkiekkolehden päätoimittajaksi.

  • Jääkiekkolehden historian toinen päätoimittaja Reijo Suikki muistelee, että lehdessä liikuttiin tietyllä tapaa neitseellisellä maaperällä.

  • ”Sehän oli sarjakuvalehtitalo, jolla oli sarjakuvia Korkeajännityksestä Masiin ja Karviseen, eikä editorial-lehtiä ollut aikaisemmin tehty”, hän kertoo.

  • Vaikka Jääkiekkolehti oli perustettu muutamaa vuotta aiemmin, olivat perinteisen toimituksen työskentelytavat vielä vieraita osalle väestä.

  • ”Talossa ei sinänsä ollut suurta ongelmaa, mutta väki ihmetteli, että ’ettekö te käy töissä ollenkaan?’, kun porukkaa ei ollut päivällä toimituksessa. Sanoin, että silloin he nimenomaan ovat töissä”, Suikki kertoo.

Viimeisiä Jääkiekkolehden numeroita lukeneet ovat ehkä huomanneet, ettei lehti kiinnostanut ilmoittajia. Ne vähenivät Jussi Heimon mukaan selkeästi 2000-luvulla.

Ainoat syksyllä ilmestyneissä lehdissä olleet ilmoitukset mainostivat lehden kustantajan Story House Egmontin omia sarjakuvia. Reijo Suikki kyseleekin levikinhoidon ja markkinoinnin perään: onhan esimerkiksi varustemyynti iso bisnes.

Ennen kaikki oli paremmin. Leijonien nousu kestomenestyjäksi, lajin suosion nopea kasvu sekä keräilykorttibuumi toivat lukijoita ja ilmoittajia.

”Ilmoitusmyynti oli ensimmäisinä vuosina tosi kovaa. Jääkiekkoliiton lisenssipelaajat olivat tilaajia, mikä antoi ilmoittajille mielettömän alustan”, Mennander muistelee.

”Siinä vain yhdistyi kaikki. Ihan kuin koko Suomi olisi yhtäkkiä villiintynyt jääkiekosta. Sikäli ajoitus oli täydellinen.”

Taivaalle alkoi silti kerääntyä tummia pilviä. Korttibuumi haihtui ja Jääkiekkolehti menetti lisenssipelaajat Kiekkolehdelle vuoden 1997 MM-kotikisojen jälkeen.

”Emme olleet koskaan rakkikoiria.”

Jääkiekkolehden ensimmäinen numero, niin sanottu nollalehti, ilmestyi huhtikuussa 1993. Sen kannessa oli Juha Riihijärvi. Ulkoasusta vastasi graafikko Harri Sulonen, ja alkuperäisen toimituksen kolmas lenkki oli toimittaja Jari Perkiö. Jääkiekkolehden viimeinen numero ilmestyi 9. joulukuuta 2021, ja lehden kanteen oli koottu kattaus aiemmista kansikuvista.

Vankka pohja takasi kuitenkin tulevaisuuden. Heimo myöntää, ettei kuukausittain ilmestyvä lehti ole optimaalinen tiedotuskanava lajiliitolle.

”Monet esittivät pelkoskenaarioita, mutta ihmiset halusivat tilata lehteä omalla rahallaan. He pitivät sitä hyvänä, ja asia kiinnosti”, hän sanoo.

”Vuodet 1997–2007 olivat menestyksen kannalta kultaisia. Viimeiset vuodet eivät olleet niin suurta bisnestä.”

Mennander ajattelee, että Jääkiekkolehden säilyminen hengissä vuonna 1997 oli kova juttu.

”Perustilaajakanta oli vahva, vaikka niin sanottu automaattinen pajatso lähti pois”, hän sanoo lisenssipelaajiin viitaten.

Vaikeaa oli myös vuonna 2012 tilattaville lehdille määrätyn arvonlisäveron myötä. Viisi–kuusi vuotta sitten sivumäärää oli pakko supistaa paino- ja jakelukulujen kasvun vuoksi. 84-sivuinen normaalilehti kuihtui 68-sivuiseksi. Kultanumero säilyi 148-sivuisena.

Kuukausittain ilmestyvän lehden tekeminen on tasapainoilua kalenterin kanssa. Päivänpolttaviin aiheisiin on löydettävä ajaton näkökulma, ja ilmestymispäivä sanelee käsittelytavan, jolla jo itsessään on merkitystä.

Joku toivoo kriittisempää otetta, toinen taas kyseenalaistaa hankalien aiheiden kuten dopingin käsittelyn kokonaan.

”Jos kiteyttää, niin Jääkiekkolehti oli aina jääkiekkoilun puolella, mutta kun kritisoimme tai toimme ongelmia esiin, esitimme aina parannuskeinon”, Heimo sanoo.

”Emme olleet koskaan rakkikoiria: että olisimme etsimällä etsineet jääkiekosta vikaa ja haukkuneet.”

Sekä Heimo että Mennander kokevat laji-ihmisten arvostaneen Jääkiekkolehteä.

”Minulla on vilpittömästi tunne, että parhaat palautteet ovat aina tulleet pelaajilta. Se ei tarkoita, että olisimme tehneet juttuja, jotka eivät olisi journalistisesti kestäviä tai riittävän kriittisiä”, Mennander sanoo.

Jääkiekkolehti

Jääkiekkolehti seurasi suomalaisen kiekkoilun kehittymistä aitiopaikalta lähes 30 vuoden ajan. Kuvassa toimituspäällikkö JP Mikola seuraa kevään 2012 MM-kisoja Hartwall-areenan lehdistökatsomossa.

  • Jääkiekon erikoislehti, jota julkaistiin vuosina 1993–2021.

  • Päätös kustannussopimuksesta Semic Oy:n kanssa syntyi liigahallituksen kokouksessa 12. maaliskuuta 1993.

  • Ensimmäinen numero, niin sanottu nollalehti, ilmestyi huhtikuussa 1993 ennen kevään MM-kisoja. Lehti numero 1 ilmestyi saman vuoden elokuussa.

  • Viimeinen numero ilmestyi 9. joulukuuta 2021. Se on Jääkiekkolehden historian 284. ilmestynyt lehti.

  • Lukijoita oli parhaimmillaan noin 200 000. Levikki nousi korkeimmillaan noin 75 000 kappaleeseen ja irtonumeromyynti 20 000 kappaleeseen.

  • Viimeisin maininta Media Audit Finlandin levikkitilastossa vuodelta 2016, jolloin levikki 7 125 kappaletta (–15,7 prosenttia edellisvuodesta).

Lähteet: Jääkiekkolehti, Ari Mennander & Pasi Mennander: Liigatähdet – Jääkiekon SM-liiga 30 vuotta 1975–2005, Media Audit Finland.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat