Joulukuun 17. päivä 1971 painui lähtemättömästi nuoren Juhani Tammisen mieleen: ”Karvahatut laittoivat mahorkan huuleen ja lähtivät Moskovan yöhön parkumaan” - Urheilu | HS.fi

Suomen Juhani Tamminen (16) on laukonut kiekon Neuvostoliiton maalivahdin Viktor Konovalenkon selän taakse. Puolustaja Igor Romiševski todisti Tammisen juhlia lähietäisyydeltä.

Moskovan ihme

Suomi kaatoi Neuvostoliiton jääkiekkoilussa ensimmäistä kertaa 17. joulukuuta 1971. Historiallinen suurvoitto Punakoneesta, Neuvostoliiton kansallisaarteesta, täyttää perjantaina 50 vuotta.


17.12.2021 2:00 | Päivitetty 17.12.2021 15:50

”Vihdoinkin totta: maailmanmestarit kontallaan.”

Helsingin Sanomien urheilusivuja lauantaina joulukuun 18. päivänä 1971 lukeneet saattoivat kokea elämänsä yllätyksen koko sivun leveydeltä taitetun otsikon nähdessään.

Vielä tuolloin, 50 vuotta sitten, useimmat suomalaiset lukivat Leijonien edellispäivän uroteosta seuraavan aamun sanomalehdestä. Ottelua ei nähty suorana televisiosta.

Siksi hämmästys oli aitoa, kun HS kertoi jättiläisen kaatuneen maalein 4–2. Juhani Tamminen ja Matti Murto olivat pääosissa, Neuvostoliitto šokissa.

”Lužniki oli helvetin hieno areena. Sen ajan Punakone oli kansallisaarre, ja se saatanan stadion mylvi”, Tamminen muistelee.

”Helvetinmoinen mylvintä muuttuu ykskaks semmoiseksi kuin olisi mennyt sisään kirkon ovista.”

Leijonien uroteko tapahtui perinteikkään Izvestija-turnauksen ottelussa, jota seurasi HS:n jutun mukaan 15 000 ja samalla sivulla olleen tilaston mukaan 14 000 katsojaa.

”On jäätävää pelata semmoisella areenalla, kun se helvetinmoinen mylvintä muuttuu ykskaks semmoiseksi kuin olisi mennyt sisään kirkon ovista”, Tamminen kuvailee.

Tamminen vei Leijonat 1–0-johtoon jo ottelun alkuminuuteilla. 3–0 syntyi avauserän lopussa vedolla, jota sankari luonnehti Ilta-Sanomissa (18.12.) elämänsä laukaukseksi.

”Kyllä niin ovat asiat, että minä en kykene parempaan laukaukseen kuin se oli”, 21-vuotias Tamminen kuvaili tähtihetkeään IS:n uutisessa.

IS kirjoitti osumasta kauniiseen sävyyn. Lehti tunnelmoi, ettei jääkiekon oppikirjaan voi olla painettuna selvempää ja kauniimpaa kuviota siitä, miten maalit tehdään.

”Konovalenko ja kumppanit lähtivät parkumaan elämän kovuutta.”

Helsingin Sanomat kertoi Suomen historiallisesta voitosta lauantaina 18. joulukuuta 1971.

Tamminen kertoo nyt puhuneensa laukauksestaan symbolisin vertauksin. Hänen mukaansa onnistuminen oli suoraa seurausta tuhansista ja tuhansista toistoista.

”Kun lähdet laitahyökkääjänä kiertämään pakkia, niin fokus on vastustajan luistimissa. Näin, että veli rupeaa kääntämään kenkäänsä laidan puolelle, niin leikkasin keskelle, ja saman tien lähti kymmeniätuhansia kertoja treenaamani rannelaukaus.”

Tuona iltana Tammisen noin 30 sentin korkuinen kuti upposi takakulmaan tolppaa hipoen. Siksi Leijonien sankari kertoo kutsuneensa laukaustaan täydelliseksi.

”Sitä oli hiottu, ja ainahan se ei onnistu. Siinä kohtaa onnistui, ja [Viktor] Konovalenko ja kumppanit lähtivät parkumaan elämän kovuutta”, Tamminen sanoo.

Maalivahti Konovalenko teki kolmannen takaiskun jälkeen tilaa Vladislav Tretjakille.

”Neuvostoliitto oli suurimmista suurin.”

Suomi kukisti Neuvostoliiton jääkiekon suurmaista viimeisenä. Tšekkoslovakia, Kanada ja Ruotsi olivat tuolloin kaatuneet jo arvokisoissakin.

Kokenut kiekkotoimittaja, tietokirjailija ja Suomen jääkiekkohistoriallisen seuran (SJHS) puheenjohtaja Hannu Kauhala korostaa voiton merkitystä arvioidessaan MM-kisapelejä.

”Mutta tietysti Neuvostoliiton voittaminen tapahtui vieraskentällä. Izvestijan merkitys oli ihan toinen kuin nykyään, kun silloin ei ollut EHT-turnausjärjestelmää ja Neuvostoliitto oli maailman huipulla suljettuine järjestelmineen”, hän lisää.

Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja, apulaisprofessori Markku Jokisipilä nostaa Neuvostoliiton lyömisen korkealle merkittävimpien voittojen listalla.

”Kyllä se suomalaisen jääkiekkoilun siihenastisista voitoista oli suurin. Edellisistäkään ei ollut niin pitkää aikaa, ja ne olivat aikanaan isoja juttuja, kun Suomi onnistui voittamaan minkä tahansa suuren maan. Neuvostoliitto oli suurimmista suurin.”

Juhani Tamminen kuvattuna keväällä 2020. Tamminen täytti 70 vuotta toukokuussa 2020.

Jokisipilä käsittelee lajin historiaa sekä teoksessaan Punakone ja vaahteranlehti että neljän tekijän yhteisvoimin syntyneessä historiikissa Koko kansan leijonat.

”Kovin moni ei varmasti edes uskonut, että se olisi mahdollista. Että Suomi voisi edes ystävyysottelussa voittaa Neuvostoliiton”, hän kertoo asenteista.

Myös herääminen ammattimaiseen harjoitteluun tapahtui myöhään. Tamminen muistelee oheisharjoittelun olleen taannoin ”melkein käsien pyöritystä ja hei-huutoja”.

”Sen jälkeen veljet ihmettelivät, että ryssän kanssa alkoi tulla vähän kiire”, hän lisää.

Tamminen viittaa neuvostopelaajiin toistuvasti ryssä-sanalla, joka nykyaikana luokitellaan halventavaksi.

Raaka työ alkoi, kun Tammisen oppi-isä Juhani ”Juuso” Wahlsten oivalsi harjoittelun merkityksen. Tamminen pitää itseään onnekkaana päästessään mukaan flow’hun.

”Silloin oli spesiaalia kuulua Leijoniin.”

Samassa veneessä oli Tammisen mukaan muitakin samanhenkisiä jätkiä. Hän nostaa esiin Veli-Pekka Ketolan, Juha Rantasilan, Heikki Riihirannan ja Jorma Valtosen.

Kaikki heistä olivat Moskovassa kaatamassa Neuvostoliittoa.

”Ruotsalaiset käyttävät termiä minne för livet. Meillä oli harvinaisen kiinteä maajoukkue, jossa kohtasi kolme pelaajasukupolvea”, Tamminen kertoo historiallisista sankareista.

Seppo ”Kimi” Liitsolan ja Rauli Virtasen joukkue oli sekoitus kokeneita legendoja Lasse Oksasen ja Seppo Lindströmin tapaan, Esa Peltosen edustamaa keski-ikäisten klaania sekä junioritähtiä, kuten Tamminen ja Lauri Mononen.

”Yhteiset hetket maajoukkueessa nostivat yhteenkuuluvuuden tunteen. Termini on leijonaylpeys, koska silloin oli spesiaalia kuulua Leijoniin.”

”Altavastaaja voittaa sen jättiläisen, kun asiat vain natsaavat sinä yhtenä iltana.”

Urpo Ylönen (vas.), Seppo Lindström, Heikki Järn ja Juhani Tamminen kuvattuna keväällä 1971 Sveitsissä järjestetyissä MM-kisoissa.

Tuolla yhteisöllä oli Tammisen mukaan sekä kykyä että fyysisiä, henkisiä ja taktisia ominaisuuksia pelata kansainvälistä kiekkoa.

”Meillä oli dna:ssa, että emme ole tulleet parkumaan tänne elämän kovuutta”, hän tiivistää.

Totuus kuitenkin oli, että ottelut Neuvostoliittoa vastaan olivat toiselta planeetalta kuin sarjapelit kotimaisessa mestaruussarjassa.

”Naapurissani on veljellä diesel-Mersu, mutta kun hyökkään Jaguarin kanssa tuossa motarilla, niin se veli jää kilometrien päähän. Tässä oli vähän samanlainen efekti.”

”Jonain päivänä tulemme kuitenkin tämmöiseen termiin kuin given night. Altavastaaja voittaa sen jättiläisen, kun asiat vain natsaavat sinä yhtenä iltana”, Tamminen jatkaa.

”Ei silloin ollut mitään henkisiä valmentajia tai jotain saatanan guruja roikkumassa tuolla noin.”

Esikoisteoksensa Aurinkokuningas lopussa Tamminen kertoo kahden asian, uskon ja pelon, ohjaavan ihmistä. Hallitsevampi puoli ratkaisee menestyksen pelikentillä.

Esimerkiksi Tamminen nostaa juuri Neuvostoliitto-voiton. Se loi Leijoniin uskoa ja toi Konovalenkolle pelkoa.

”Se on juuri näin. Ei silloin ollut mitään henkisiä valmentajia tai jotain saatanan guruja roikkumassa tuolla noin. Ne piti itse oivaltaa”, Tamminen kertoo jakamastaan opista.

Hän on palannut historialliseen iltaan myös myöhemmissä teoksissaan. Juha Rantasila sivuaa ottelua elämäkerrassaan Puolustaja ikään kuin ohimennen mainiten, Heikki Riihiranta puolestaan paljastaa enemmän Marko Lempisen kirjassa Hexi – Taistelija.

Lempinen maalaa tarinaa karvalakkirivistöstä, joka ei hievahdakaan päätössummerin jälkeen. Järkytys oli käsin kosketeltavaa.

Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja, apulaisprofessori Markku Jokisipilä nostaa Neuvostoliiton lyömisen korkealle merkittävimpien voittojen listalla.

Riihiranta kertoo todenneensa Matti Murrolle, että muutaman Punakoneen jätkän seuraava osoite taitaa olla Siperia. Tammisen mieli ”leijaili jo stratosfäärissä”, ja HIFK-puolustaja päätti kiusoitella ratkaisijaa median edessä.

”Voiton avain oli se, että Tami teki neljä ja syötti kaksi. Hän on ihmemies, ehtii joka paikkaan”, Riihiranta oli kertonut kirjan mukaan.

Todellisuudessa Tamminen teki kaksi tai kolme pistettä. Hänen nimensä löytyy HS:n julkaisemista tilastoista 1–0- ja 3–0-maalien kohdalta, mutta Veli-Pekka Ketola kertoo kirjassa Don Tami – My Story Tammisen tehneen kaksi häkkiä ja antaneen maalisyötön.

”Se on juuri näin. Meidän kentällinen teki kaikki maalit”, Tamminen sanoo.

Hänen ketjukaverinsa Matti Murron 2–0-osumalla ei ole HS:n tilastoissa syöttäjää.

”Vaatimustaso ja kilpailu siihen joukkueeseen nousivat sfääreihin.”

Moskovan taianomainen ilta antoi Tammisen mukaan suuntaviivoja koko suomalaiselle kiekolle. Valmistautuminen Izvestijaan oli ollut tasokasta kesästä lähtien, sillä turnaus oli viimeinen näyttöpaikka ennen helmikuisia Sapporon olympialaisia.

Leijonat kohtasivat Izvestija-voiton jälkeen Punakoneen seuraavan kerran Sapporon olympialaisissa helmikuussa 1972. Neuvostoliitto ei enää antanut Suomen yllättää ja voitti ottelun 9–3. Juhani Tamminen (keskellä) ottelun tuoksinnassa.

”Vaatimustaso ja kilpailu siihen joukkueeseen nousivat sfääreihin. Oli aika luonnollista, että jokainen joukkueeseen mahtunut jätkä oli tikissä”, Tamminen muistelee.

Tikissä oli myös maalivahtipeli. HS kertoi Jorma Valtosen torjuneen kaiken mahdollisen, pelanneen loistavan pelin ja saaneen neuvostoliittolaiset pudistelemaan päätään.

”Pelaajani ovat väsyksiin asti kuunnelleet luentoja, että jos maalivahtipelissä on eroa, niin paremman maalivahdin joukkue voittaa, tapahtui kentällä mitä tahansa”, Tamminen sanoo.

Valtsu oli helvetin hyvä, ja me olimme oppineet kollektiivisen puolustamisen.”

”Kesti yllättävän kauan siirtyä yksittäisistä otteluista menestykseen.”

Kokenut kiekkotoimittaja, tietokirjailija ja Suomen jääkiekkohistoriallisen seuran (SJHS) puheenjohtaja Hannu Kauhala kertoo Neuvostoliitto-voiton osoittaneen, että Suomi kykenee kaatamaan kaikki kiekkomaat.

Voitto Neuvostoliitosta osoitti Hannu Kauhalan mukaan Suomen voivan kaataa kaikki maat. Arvokisojen kestomenestyjäksi Suomi nousi vasta yli 20 vuotta myöhemmin.

”Maailman parhaaksi katsottu ja epäilemättä maailman paras maa kaatui kotikentällä, mutta kesti yllättävän kauan siirtyä yksittäisistä otteluista menestykseen”, hän sanoo.

Yksilötasolla menestystä niittivät edelläkävijät, kuten Tamminen. Markku Jokisipilä näkee Neuvostoliitto-voiton ja tienraivaajien pääsyn WHA:han henkisenä käännöksenä.

”Kyllä se varmaan toi luottamusta omiin kykyihin, että oli pystytty Neuvostoliitto kaatamaan. Sitten uskallettiin lähteä rapakon taaksekin pelaamaan”, Jokisipilä kokee.

”Se on juuri näin – näihin läpimurtoihin tämä perustuu. Olen ylpeä, että sain kuulua siihen sukupolveen”, Tamminen lisää.

50 vuoden takaisen Neuvostoliitto-voiton painoarvo tuntuu Jokisipilän mukaan kasvaneen vuosikymmenten saatossa, vaikka merkitys ymmärrettiin jo tuoreeltaan.

”Vasta sen jälkeen kun Neuvostoliittoa ei ollut enää olemassa, ymmärrettiin, kuinka iso juttu se oli, ja nähtiin, kuinka harvinaiseksi maan voittaminen jäi”, hän sanoo.

Uroteosta ei ole säilynyt Yleisradion mukaan lainkaan tallennetta, sillä ajan tavan mukaan filmejä uusiokäytettiin.

Pelaajien muisto saavutuksestaan ei ole päässyt vuosikymmenten aikana haalistumaan. Jokainen ymmärsi, että Lužniki-hallin tapahtumat olivat erityisiä.

Karvahatut laittoivat mahorkan huuleen ja lähtivät Moskovan yöhön parkumaan elämän kovuutta”, Tamminen sanoo.

Kokoonpanot

Suomi

  • Maalivahdit: Jorma Valtonen (Stig Wetzell)

  • Puolustajat: Juha Rantasila–Heikki Riihiranta, Ilpo Koskela–Seppo Lindström, Heikki Järn–Pekka Marjamäki

  • Hyökkääjät: Juhani Tamminen–Matti Murto–Harri Linnonmaa, Lauri Mononen–Timo Turunen–Seppo Repo, Esa Peltonen–Veli-Pekka Ketola–Lasse Oksanen

  • Ylimääräiset: Matti Keinonen, Jorma Vehmanen, Jorma Peltonen

Neuvostoliitto

  • Maalivahdit: Viktor Konovalenko (Vladislav Tretjak)

  • Puolustajat: Igor Romiševski–Gennadi Tšigankov, Vladimir Luttšenko–Viktor Kuzkin, Vitali Davidov–Valeri Vasiljev

  • Hyökkääjät: Valeri Harlamov–Anatoli Firsov–Vladimir Vikulov, Boris Mihailov–Vladimir Petrov–Juri Blinov, Anatoli Motovilov–Aleksandr Maltsev–Jevgeni Zimin

  • Ylimääräiset: Aleksandr Martinjuk, Vladimir Šadrin, Juri Ljapkin

Neuvostoliitto–Suomi 2–4 (0–3, 2–0, 0–1)

  • 1. erä: 2.59 Juhani Tamminen (Matti Murto) 0–1, 8.59 Murto 0–2, 17.27 Tamminen (Harri Linnonmaa) 0–3.

  • 2. erä: 27.40 Vladimir Vikulov 1–3, 38.33 Vikulov (Anatoli Firsov) 2–3.

  • 3. erä: 46.47 Juha Rantasila (Lasse Oksanen) 2–4.

  • Jäähyt: Neuvostoliitto 8 min, Suomi 4 min.

  • Yleisömäärä: 14 000.

Lähde: Helsingin Sanomat 18.12.1971. Ottelu pelattiin Moskovassa 17.12.1971.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat