Nuorten MM-kisoissa tapahtui selittämätön henkilökemiallinen ihme – Samuel Heleniuksen ketju tuhoaa vastustajan toisensa jälkeen - Urheilu | HS.fi

Nuorten MM-kisoissa tapahtui selittämätön henkilö­kemiallinen ihme – Samuel Heleniuksen ketju tuhoaa vastustajan toisensa jälkeen

Kahdessa ensimmäisessä MM-ottelussa Samuel Heleniuksen johtama ketju latoi kuusi maalia ja yllätti valmentajansakin.

Brad Lambert (vas.) ja Ville Koivunen ovat Nuorten Leijonien kolmosketjun taitavat laitahyökkääjät.

29.12.2021 2:00 | Päivitetty 29.12.2021 9:08

Kahden ottelun jälkeen Nuorten Leijonien tehokkuus näyttää kasaantuneen yhteen suuntaan.

Joel Määtän ympärille kasatun Roni Hirvosen ja Kasper Simontaipaleen ketjun piti ottaa ohjat käsiinsä ensi hetkistä lähtien, mutta ”väärä” kolmikko johtaakin Suomen peliä.

Senttiä vaille kaksimetrinen Samuel Helenius sai laidoilleen Ville Koivusen ja Brad Lambertin, ja tehoja ropisee. Ennen tiistain otteluita kolmikko valtasi turnauksen pistepörssin kolme ensimmäistä paikkaa.

Kukaan ei oikein tunnu tietävän, miten tässä näin kävi. Kärppien Koivunen tuntee Heleniuksen aiemmilta maajoukkuereissuilta. Myös Lambertin kanssa Koivunen on pelannut jonkin verran.

Kemiat vain osuivat yhteen. Kahdessa ottelussa Saksaa (3–1) ja Itävaltaa (7–1) vastaan Nuoret Leijonat punnersi kymmenen maalia. Tämä kolmikko tuuppasi osumista peräti kuusi.

Pitäisikö tästä olla huolissaan?

Ei ainakaan hyvistä tehoista – pikemminkin siitä, mihin on kadonnut Hirvonen, varsinkin Määttä ja osittain Simontaival.

Yhdellä pistelingolla ei MM-kultaa voiteta, kenties ei pelata edes mitaleista.

Joka tapauksessa Heleniuksen ketjussa riittää niin paljon positiivisia ominaisuuksia, ettei tarvitse pelätä, että pisteputki jäätyisi umpeen.

Päävalmentaja Antti Pennanen puhuu itsekin, että kombinaation toimivuus tuli yllätyksenä. Sitä on jopa vähän vaikea analysoida, Pennanen sanoi Itävalta-ottelun jälkeen.

Samuel Heleniuksen isä Sami Helenius pelasi puolustajana ja arvosti kiekkoja, jotka sai lyötyä rännien ja pleksien kautta pois omalta alueelta. Kaukalon kulmissa Samuelkin viihtyy, mutta paremmin hyökkäyspäässä kuin isänsä.

Sami Helenius lunasti NHL-paikkansa nyrkeillä, mutta poika voi pukea Los Angeles Kingsin paidan päälle pelaavana kolmosketjun sentterinä. Jos niin käy, vertaus kahteen kaukana toisestaan olevaan ääripäähän osuu oikeaan.

Kun 19-vuotias nuorukainen kasvaa 199-senttiseksi, ovat liikkeet ja luistelu usein hiomattomia. Niin Heleniuksellakin, mutta käsistään ja asenteeltaan hän on kyllin taitava rouhimaan ketjun keskellä.

Kolmikon isoin taito kiitää laidoilla. Lambertilla riittää mailatekniikkaa ja jalkoja vauhdin pitämiseen. Koivunen kuuluu siihen harvinaiseen joukkoon, jossa nostetaan ensimmäisenä esille kiekkoilijan pelilliset vaistot. Niin on tehty toisellekin oululaiselle, joka pelaa Carolinassa.

Onnistuessaan Koivunen voi pelata Sebastian Ahon seurakaverina vuoden päästä. Carolinan NHL-varaus on jo olemassa, ja tulokassopimuskin tehtynä.

Koivusen syyskauden tehopisteet (9+10) Kärpissä eivät voi olla sattumaa. Yksi temppu on mahtua pelaamaan Kärpissä 18-vuotiaana ja toinen on tehdä tulosta.

Molemmat ovat onnistuneet.

Joukkueesta puuttuu johtava keskushyökkääjä.

Nykyisestä Nuorten Leijonien joukkueesta paljastuu yksi iso ero vuoden takaiseen ryhmään. Vuosimallin 2022 MM-joukkueesta puuttuu kaikesta huolimatta johtava keskushyökkääjä.

Helenius on omassa roolissaan hyvä, mutta keskikaistan kiintotähdelle olisi tilausta.

Anton Lundell johti Nuoria Leijonia vuosi sitten. Juuso Pärssinen antoi hyvää tukea, ja sen joukkueen kaari kantoi pronssille.

Lundell sijoittui vuosi sitten pistepörssin kolmanneksi. Koko silloinen kärkinelikko punnertaa vahvaa tulosta NHL:ssä.

Nuorten MM-turnaus heijastelee vahvasti pelaajan mahdollisuuksia ottaa seuraava askel kohti NHL:ää. Tehtaan takuuta ei ole, mutta vahvoja viitteitä.

Kun keskushyökkääjä Aatu Räty joutui jäämään pois tämän vuoden joukkueesta, täytyy joukkueen pelin rakentua laitahyökkääjien taitojen varaan.

Ykkösen Joel Määttä puolustaa paremmin kuin hyökkää. Oliver Kapasen esiintulo sopisi Joakim Kemellille, joka odottaa hyviä laukaisupaikkoja. Kemell elää maaleista, eikä niitä ole vielä tullut, vaikka niin sanotut helpoimmat pelit pyyhittiin alta pois.

Seuraavaksi Suomi kohtaa Tšekin, joka otti nokkaansa Saksaa vastaan jatkoajalla.

Tšekki säikäytti ensimmäisessä ottelussaan Kanadaa johtamalla 3–1 mutta otti lukua lopulta 3–6. Tšekin juniorikoneisto yskii, eivätkä maan nuoret nouse sille tasolle kuin parhaina vuosina.

Sekin kertoo tšekkien nykytasosta, että heidän NHL:ään varatut pelaajansa kuuluvat pääosin alemmille kierroksille.

Puolustaja David Jiříček lasketaan ensi kesän varaustilaisuudessa ensimmäisen kierroksen pelaajaksi, mutta hän loukkaantui Kanadaa vastaan.

Alkulohkon kärkipaikat jaetaan kahdessa seuraavassa pelissä Tšekkiä ja Kanadaa vastaan, ja Nuoret Leijonat on kiinnostunut paalupaikasta.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat