Jan Vapaavuori arvostelee urheilutilojen sulkua baarien ollessa auki: ”Suhde ei ole kansan oikeustajun mukainen” - Urheilu | HS.fi

Jan Vapaavuori arvostelee urheilutilojen sulkua baarien ollessa auki: ”Suhde ei ole kansan oikeustajun mukainen”

Myös jääkiekon Liigan seurat arvostelevat hallitusta ja viranomaisia sekavasta päätöksenteosta koronaepidemian hoidossa.

Jan Vapaavuori toivoisi harkinnanvaraisuutta rajoituksiin.

29.12.2021 14:18 | Päivitetty 29.12.2021 14:39

Suomen Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori kritisoi liikuntatiloihin kohdistuvia koronarajoituksia.

Vapaavuori sanoi Twitterissä keskiviikkona aamupäivällä, että kategorinen kiinnipistäminen ei ole suhteessa muiden rajoitustoimien kanssa.

HS:n iltapäivällä tavoittama Vapaavuori sanoo viitanneensa erityisesti ravintolarajoitusten ja liikuntapaikkoja koskevien rajoitusten väliseen suhteeseen.

”Huomasin keskustelupalstalla tästä käydyn keskustelun, että kumpi on tällä hetkellä hankalampaa: päivällä kaljan juonti baareissa vai liikuntapaikoissa käyminen. Suhde ei ole kansan oikeustajun mukainen”, Vapaavuori sanoo.

Helsingissä sisäliikuntatilat ovat tällä hetkellä avoinna vuonna 2004 syntyneille ja nuoremmille sekä ammattiurheilulle ja lakisääteiselle kuntoutukselle.

Vapaavuori allekirjoittaa sen, että koronaviruksen omikron-muunnoksen takia tiukkojakin rajoitustoimia tarvitaan, jotta terveydenhuollon kantokyky kestää.

Hän toivoisi silti ”hienosyisempiä” rajoituksia ja tapauskohtaisempaa harkintaa.

”Peruslinja on selkeä ja osuu varmasti myös harrastuksiin. Kategorinen kaikki kiinni on vaikea ymmärtää. Se ei ole oikeasuhtaista eikä mielekästä”, Vapaavuori sanoo.

Vapaavuori muistuttaa, että liikunnalla on myös terveyshyötyjä.

”Ei pitäisi tehdä sellaisia rajoituksia, joiden haitat ovat hyötyjä isommat.”

Keskiviikkona rajoituksiin ottivat kantaa myös jääkiekon Liigan seurat, jotka vaativat tapahtuma-alan toimintaedellytysten turvaamista.

Kaikkien Liiga-seurojen toimitusjohtajien sekä Liigan puheenjohtajan Heikki Hiltusen ja toimitusjohtajan Riku Kallioniemen allekirjoittamassa avoimessa kirjeessä sanotaan, että joillakin alueilla on yhä epäselvää, millaisia rajoituksia elinkeinonharjoittamiselle 30. joulukuuta lähtien on voimassa.

Kolme Liiga-seuraa on kertonut keskiviikon aikana, että ne pelaavat torstaina ilman yleisöä, koska Valtioneuvosto teki asetuksen, jonka mukaan koronapassia ei voi enää käyttää vaihtoehtona rajoituksille, jos niitä on alueella voimassa.

"Kuitenkin vain joitakin päiviä aiemmin hallituksen viesti oli, että THL:n matalan riskin tilaisuuksissa koronapassin käyttöä jatketaan. Tilanne on täysin kohtuuton, eivätkä nyt asetetut rajoitukset ole välttämättömiä eivätkä oikeasuhtaisia kokonaisuutta silmällä pitäen”, avoimessa kirjeessä sanotaan.

Kirjeessä arvostellaan myös päätöksenteon sekavuutta.

”Nyt hallituksen ja viranomaisten sekavan päätöksenteon perusteella ollaan kuitenkin päätymässä tilanteeseen, jossa kaikki yleisötilaisuudet turvallisuustoimista ja areenan koosta riippumatta kielletään.”

Lue lisää: Lisää Liiga-otteluita joudutaan pelaamaan tyhjille katsomoille

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat