Keilailun miesten EM-kotikisat siirretään jo neljännen kerran: ”Tilanne alkoi eskaloitua todella nopeasti” - Urheilu | HS.fi

Keilailun miesten EM-kotikisat siirretään jo neljännen kerran: ”Tilanne alkoi eskaloitua todella nopeasti”

Keilailuliitto kertoo, että kisoja yritetään järjestää seuraavan kerran kesäkuussa.

Keilailun EM-kotikisat siirrettiin uudenvuodenaattona jo neljännen kerran. Kuvituskuva.

31.12.2021 15:34

Keilailun miesten EM-kotikisat siirretään jo neljännen kerran koronaviruksen vuoksi, Suomen Keilailuliitto kertoi perjantaina verkkosivuillaan.

Euroopan mestaruuksista oli määrä pelata Helsingissä 19.–29. tammikuuta. Siirron syinä ovat huonontunut koronatilanne sekä kiristyneet matkustusrajoitukset.

”Tilanne alkoi eskaloitua todella nopeasti. Vielä ennen joulua Euroopan liiton hallituksen kanssa käydyssä yhteisessä kisapalaverissa yhteinen tahtotila oli, että kisat voidaan järjestää”, Suomen Keilailuliiton toiminnanjohtaja Sami Järvilä kertoo.

Omikronmuunnoksen aiheuttama tartunta-aalto on Järvilän mukaan nostanut dramaattisesti riskitasoa Suomessa ja erityisesti Helsingissä.

Toimivan koronakuplan järjestäminen olisi Järvilän mukaan haastavaa.

”Pahin skenaario olisi se, että meille kävisi kuten Kanadassa jääkiekon nuorten MM-kisoissa”, hän sanoo.

Kisat piti alun perin käydä elokuussa 2020. Ne siirtyivät ensin tammikuulle 2021, sitten elokuulle 2021 ja kolmannen kerran tammikuulle 2022. Nyt edessä on neljäs siirto.

Uudeksi ajankohdaksi on kaavailtu kesäkuuta 2022. Myös helmikuussa Tanskassa järjestettäväksi tarkoitetut keilailun naisten EM-kilpailut siirtyvät myöhemmäksi.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat