Snookertähti näytti ratkaisuhetkillä malliesimerkin siitä, että kyseessä on herrasmiesten peli - Urheilu | HS.fi

Snookertähti näytti ratkaisu­hetkillä malli­esimerkin siitä, että kyseessä on herrasmiesten peli

Kyren Wilson eteni tiukan taistelun jälkeen Mastersin puolivälieriin.

Kyren Wilson eteni kahdeksan joukkoon Mastersissa. Kuva vuodelta 2019.

13.1. 12:14

Snookeria pidetään herrasmiesten pelinä, ja keskiviikkona saatiin hyvä esimerkki siitä, millaiset teot lajin mainetta vahvistavat.

Osaltaan mielikuvaan vaikuttaa tietysti pelaajien pukeutuminen, joka on viimeisen päälle huoliteltua. Pukeutumista merkittävämpää on kuitenkin pelaajien käytös, joka poikkeaa suurimmasta osasta muita lajeja.

Lajin arvoturnauksessa Mastersissa ratkottiin keskiviikkona paikkoja puolivälieriin, ja viimeisenä tiensä kahdeksan parhaan joukkoon raivasi Englannin Kyren Wilson, joka kaatoi maanmiehensä Stuart Binghamin erävoitoin 6–5.

Wilsonin voiton arvoa nosti hänen esimerkillinen toimintansa kuudennessa framessa. Hän johti ottelua siinä vaiheessa erävoitoin 4–1 ja oli kiinni myös kuudennen framen voitossa.

Wilson oli tappiolla lukemin 41–43, mutta edessä oli helppo punaisen pussitus ja rutiininomainen pöydän tyhjennys. Kaikki ei kuitenkaan mennyt suunnitellusti.

Wilson tähtäili valkoista lyöntipalloa, mutta tunsi hipaisseensa sitä kepillä ja nousi välittömästi ylös virheen merkiksi.

Bingham kiitti mahdollisuudesta ja vei framen ja kaksi seuraavakin nousten 4–4-tasatilanteeseen. Wilson siirtyi 5–4-johtoon, Bingham tasoitti, ja ratkaiseva frame meni Wilsonille lukemin 56–39.

Ottelun jälkeen Wilsonilta kysyttiin luonnollisesti kuudennen framen tapahtumista, joka olisi voinut muodostua koko ottelun käännekohdaksi.

”Rehellisyys maan perii. En ollut täysin varma, olinko osunut palloon, mutta ensireaktioni oli nousta ylös. Se ratkaisi asian”, Wilson kommentoi.

”En olisi pystynyt elämään itseni kanssa, jos olisin voittanut tietäen, että tein virheen ottelun aikana.”

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat