Suomen Davis Cup -unelma lässähti viidennessä ottelussa – Ruusuvuoren ja Heliövaaran huikea työ valui hukkaan

Otto Virtanen ei pystynyt ratkaisemaan Suomelle voittoa Belgiasta.

Otto Virtanen oli pää painuksissa tappionsa jälkeen.

5.3. 16:48 | Päivitetty 5.3. 20:41

Suomella oli kaikki ainekset sankarilliseen loppuun tenniksen Davis Cup -maaottelussa Espoossa, kun Otto Virtanen kohtasi viidennessä kamppailussa Belgian Zizou Bergsin.

Kaikki lässähti, kun Virtanen ei saanut peliään kulkemaan missään vaiheessa. Bergs naulasi maaottelun 6–4, 6–0 ja heitti suomalaisten unelman maailmanlohkosta sikseen.

”Toinen oli hyvä ja pelasi älyttömän hyvin”, Virtanen sanoi ja valitteli, ettei saanut mitään otetta Bergsin syöttöihin.

Belgia voitti maaottelun 3–2 ja Suomi jatkaa samalla tutulla tasolla ensi syksynä.

Virtanen myönsi, että kyseessä oli uran isoin ottelu ja isoimmat paineet. ”Kun ikää on tullut lisää, olen oppinut sietämään paineita.”

Nyt mikään ei auttanut, kun Bergs vei kamppailua toisessa erässä lujalla otteella.

Nelinpelipari Harri Heliövaara ja Emil Ruusuvuori järjesti uskomattoman nousun ja antoi Suomelle mahdollisuuden pelata maaottelun voitosta ja noususta maailmanlohkoon aiemmin lauantaina.

Heliövaara ja Ruusuvuori voittivat 6–3, 2–6, 7–6, vaikka belgialaiset Sander Gille ja David Goffin johtivat kolmatta erää 4–1 ja saivat kaksi ottelupalloa Heliövaaran syöttäessä 4–5-tilanteessa.

Voitollaan suomalaiset siirsivät kotijoukkueen karsintamaaottelussa 2–1-johtoon.

”Senteistä oli kiinni ja ihanaa, että tuli näin päin. Davis Cup on vielä ihan spesiaalijuttu”, Heliövaara sanoi.

Maaottelu tasoittui 2–2:een, kun Goffin kaatoi jopa yllättävän helposti Ruusuvuoren 6–4, 6–2. Tiukan ensimmäisen erän jälkeen Ruusuvuorelta toinen erä alkoi hapuilleen ja jatkui niin loppuun asti.

Sekä Goffin että Ruusuvuori joutuivat noin puolen tunnin palautumisen jälkeen nelinpelistä kaksinpeliin. Ensin oli alla yli kaksi tuntia pelaamista, kunnes alkoi ratkaisukamppailu.

”Kyllä se vähän outoa oli. Se puoli tuntia meni siinä, just ehdin käydä suihkussa ja syödä jotain”, Ruusu vuori sanoi, mutta korosti, ettei nelinpelin rasitus pyyhkinyt kaksinpeliä pois.

”Verotti vähän, mutta hänellä oli kaksi ensimmäistä gamea huteraa, mutta sen jälkeen hän ei antanut yhtään mitään. Ihan eri Goffin, jota vastaan pelasin Dohassa.”

Ruusuvuori voitti Goffinin kolmessa erässä, mutta nyt osat vaihtuivat korkojen kanssa.

”Hän liikkui ihan älyttömän hyvin ja tuntui, että oli tosi vaikea saada mitään rakennettua. Aina tuli pallo takaisin ja pahoihin paikkoihin. Kaikki upposi, mutta tuon tasoiset jätkät ovat noin hyviä.”

Ratkaisu maaottelusta siirtyi nuoren Virtasen, 20, harteille, mutta hän ei ollut valmis lunastamaan suuria odotuksia.

Nelinpelin epävarmuus ja haavoittuvuus oli Suomella tiedossa, mutta Heliövaara ja Ruusuvuori kaivoivat parhaat lyöntinsä esille tärkeimmällä hetkellä.

”Oli draamaa, tasoa ja tunnetta, ja jos joku oli sitä mieltä, että maksoi pääsylipuista liikaa, voi soittaa minulle”, Heliövaara heitti erittäin tyytyväisenä.

Goffin tuli varamiehenä mukaan koronavirustapauksen takia ja otti paikkansa erinomaisesti. Hän näytti monipuolisuutensa suomalaisten toisen erän vaikealla hetkellä. Lopussa hänestä ei ollut enää ratkaisijaksi.

Karsintaottelu jatkuu Ruusuvuoren ja Goffinin välisellä kaksinpelillä. Maaotteluvoittoon vaaditaan kolme yksittäistä voittoa.

Ensimmäisen erän loistokkuus ja onnistuneet vaikeatkin lyönnit katosivat suomalaisilta täysin toisessa erässä. Yhtään helpompi ei ollut kolmannen erän alku.

”Se, että noustiin 2. erän jälkeen ja voitettiin, tapahtuu kotiyleisön edessä, kun yleisö kannustaa”, Heliövaara sanoi.

Heliövaara näytti maagisen tarkalta avauserässä, mutta ihan kuin taikuus olisi lähtenyt mailasta toisessa. Kun Heliövaara alkoi haparoida, hukkui Ruusuvuori samaan vaikeuksien lammikkoon.

”Jollain lailla oli sellainen fiilis, että jalat olivat tahmeat, vaikka söin kaikki ravintogeelit.”

Sitä ei voi missään nimessä vähätellä, että belgialaiset kohensivat otteitaan kaiken aikaa heille vaikean alun jälkeen. Varsinkin toinen erä oli heiltä hienoa.

Suomalaisille voitto oli maukas, ja sen huomasi yleisön käyttäytymisestä. Tällaisia nousuja ja suorituksia näkee harvoin edes koko vuoden rullaavalla ATP-kiertueella.

Ruusuvuoren kausi jatkuu erittäin tiiviinä. Hän matkustaa jo sunnuntaina Kaliforniaan Indian Wellsin masters-turnaukseen. Ensimmäinen ottelu odottaa siellä torstaina tai perjantaina.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat