Atthaya Thitikul harjoitteli viime kesänä muun muassa Hillsin golfkentällä Vihdissä, ja lähistöllä asuva Juha Ritvala oli kannustamassa.

Lämpimät kiitokset Suomeen

Golfin maailmantähdeksi noussut thaimaalainen Atthaya Thitikul harjoitteli viime kesänä Suomessa. Thitikulin menestys lämmittää erityisesti vihtiläisen Juha Ritvalan mieltä.


9.3. 2:00 | Päivitetty 9.3. 8:58

Erityiskiitoksia Suomeen.

Sellaisia lähetti 18-vuotias thaimaalainen Atthaya Thitikul viime vuoden lopulla, kun hän oli voittanut ylivoimaisesti ja kaikkien aikojen nuorimpana golfin naisten Euroopan-kiertueen (LET) kausirankingin sekä heti perään hankkinut karsintojen kakkossijalla odotetusti pelioikeuden maailman kovatasoisimmalle naisten ammattilaiskiertueelle, amerikkalaisvetoiselle LPGA:lle.

”Sanat eivät riitä kuvaamaan, miten kiitollinen olen suomalaisilta ihmisiltä saamastani avusta ollessani Suomessa. Erityisesti Juha Ritvalan ja hänen perheensä antama tuki oli ratkaisevaa. Ilman sitä minä ja tiimini emme olisi saavuttaneet tavoitteitamme”, Thitikul sanoi.

Juha Ritvala on pitkään Aasiassa ja etenkin Thaimaassa asunut vihtiläinen yrittäjä. Hän vaikutti vahvasti siihen, että Thitikul oli osan viime kesää eräänlainen kesäsuomalainen ja pääsi ongelmitta liikkumaan koronapandemian aikana Euroopassa kilpailusta toiseen.

Pandemian aiheuttamien matkustusrajoitusten takia LET:llä pelannut Thitikul tarvitsi Euroopasta tukikohdan kisojen väliajoiksi.

Aloite harjoittelusta Suomessa tuli Ritvalalta, joka tunnetaan Suomen ja Thaimaan välisen golfyhteistyön edistäjänä.

Ritvala oli tuntenut vuosien ajan Thitikulin managerin Kanes Nitiwanakulin ja auttoi tätä viisumien saamisessa ja muissa Suomeen tuloon liittyvissä asioissa.

Asiat järjestyivät, ja Thitikul harjoitteli kesällä pariin otteeseen useilla Etelä-Suomen kentillä sekä asui managerinsa ja ammatticaddiensa kanssa Helsingin seudulla.

”Minun visioitani arvostettiin Thaimaassa heti, mutta minun piti todistaa, että saan ne useaan kertaan myös toteutettua ennen kuin luottamus on riittävällä tasolla isompiin asioihin.”

Thitikul oli vain 14-vuotias amatööri, kun hän vuonna 2017 voitti kaikkien aikojen nuorimpana pelaajana LET:n osakilpailun.

Amatöörinä hän nousi maailman­listan ykköseksi, ja vuonna 2020 alkanut ammattilaisura on edennyt johdonmukaisesti kohti huippua.

Maailmanlistalla Thitikul on noussut jo sijalle 14, ja ura LPGA:lla on alkanut lupaavasti.

Viime viikonloppuna Thitikul sijoittui neljänneksi Singaporessa pelatussa LPGA-kiertueen kilpailussa. Se oli hänen kolmas kilpailunsa LPGA:n jäsenenä.

Lue lisää: Thaimaan golftähti Atthaya Thitikul, 18, on ”kesäsuomalainen” — henkinen tukikohta löytyi Espoosta

Ritvala ei peittele sitä, että Thitikulin menestys lämmittää mieltä.

”Olen ylpeä ja onnellinen Atthayan ja hänen tiiminsä puolesta. Minulle tämä on tärkeä edistysaskel kaikessa urheiluun ja golfiin liittyvässä työssä”, Ritvala sanoo.

Ritvala kertoo tehneensä yhteistyötä Thaimaan golfliiton kanssa seitsemän vuotta. Hän on muun muassa tuonut thaimaalaisia pelaajia leirille ja Erkko Trophyyn eli Suomen avoimeen amatöörimestaruuskilpailuun sekä on järjestänyt kaksi kertaa pelatun amatöörien epävirallisen Suomi–Thaimaa-maaottelun, kotona ja vieraissa. Tällaiset tapahtumat eivät ole mitenkään tyypillisiä golfissa.

”Tämä on ollut erittäin merkittävä asia Thaimaan golfliitolle ja Atthayan nykyiselle managerille. Se on rakentanut ymmärryksen, osaamisen ja luottamuksen todella korkealle tasolle.”

Suomen ja Thaimaan välisessä epävirallisessa maaottelussa pelasi vuonna 2016 muun muassa Pajaree Anannarukarn (toinen vasemmalta), joka on nyt saavuttanut voiton maailman ykköskiertueella LPGA:lla. Keskellä tapahtuman järjestäjä Juha Ritvala.

Vuonna 2016 Hillsiden kentällä Vihdissä pelatussa maaottelussa esiintyi muun muassa nyt 22-vuotias Pajaree Anannarukarn, joka on jo saavuttanut yhden voiton LPGA-kiertueella.

Suomen joukkueeseen kuului maan nykyinen kakkospelaaja Sanna Nuutinen, joka Thitikulin tavoin hankki täksi kaudeksi pelioikeuden LPGA:lle.

Lisää maaotteluita on tarkoitus järjestää, kun koronatilanne helpottaa.

Omaan kokemukseensa pohjautuen Ritvala kertoo, että luottamuksen ja yhteistyön rakentaminen aasialaisten kanssa vie aikaa.

”Varsinkin kun olen tullut golfin ulkopuolelta. Minun visioitani arvostettiin Thaimaassa heti, mutta minun piti todistaa, että saan ne useaan kertaan myös toteutettua ennen kuin luottamus on riittävällä tasolla isompiin asioihin.”

Ennen viime kesän saapumista Suomeen Ritvala vakuutti Thitikulin managerille, että täällä on kaikki valmiina.

”Sanoin, että me saamme hoidettua viisumit, meillä on harjoitusolosuhteet, ja Suomen suurlähetystö auttaa viisumien saamisessa. Vaikka on korona-aika, me hoidetaan asiat kuntoon. He tiesivät, että vain joku käsittämätön force majeure estäisi sen tapahtumisen.”

”Pelaajalla pitää olla mahdollisuus olla näkyvä maailman ykkönen. Silloin nämä suuryritykset ovat kiinnostuneita.”

Ritvala toteaa, että Thitikulin uralle olisi tullut takaisku, jos esimerkiksi viisumiasiat eivät olisi järjestyneet, koska silloin reissaaminen kilpailusta toiseen ei olisi onnistunut.

”Nyt he pystyivät rauhassa matkustamaan Euroopan alueella ja myös Britanniassa ja tulemaan takaisin Schengen-alueelle. Liikkuminen oli todella haastavaa niille, jotka eivät ole Schengen-alueelta.”

Ritvalalla ei ole itsellään varsinaista golftaustaa.

”Olen pelannut elämäni aikana noin 100 kierrosta. Sen sijaan pelasin nuorena kilpatennistä ja vähän valmensinkin.”

Yhdeksän vuotta sitten Ritvala tapasi golfin verkostoitumistapahtumassa Bangkokissa sattumalta suomalaisen bisnestuttunsa.

”Hän kysyi, että miksi suomalaiset eivät pärjää golfissa. Sanoin, että he eivät kehitä riittävästi kansainvälistymisyhteistyötä. Sitä kautta lähdin golfiin.”

Ritvala kertoo ryhtyneensä aluksi ammattilaisena pelaavan Janne Kasken tukijaksi. Kaske pelaa nyt pääasiassa Aasian-kiertueella, ja Ritvala on hänen managerinsa.

”Opin ymmärtämään, millä tavalla Thaimaan ja Aasian golfin yhteistyötä voidaan kehittää. Olen itse nähnyt golfin pidemmän ajan verkostoitumis- ja bisnestyökaluna suomalaisille yrityksille.”

Atthaya Thitikul sijoittui neljänneksi Singaporessa pelatussa LPGA-kiertueen kilpailussa viime viikonloppuna.

Ritvala on taustaltaan Saksassa historiaa, kulttuuriantropologiaa ja kieliä opiskellut humanisti.

”Thaimaan kielen ja kulttuurin oppiminen sujui nopeasti. Pitää ymmärtää, miten se ryhmädynamiikka ja kulttuurin oppiminen toimii. He arvostavat sitä, että ulkomaalainen osaa heidän kieltään.”

Ritvalan mielestä Suomella on ollut hyvin vähän kulttuurien välisen yhteistyön kehittämistä Aasian kanssa maailmalla merkittävissä urheilulajeissa.

”Golf on yksi maailman merkittäviä urheilulajeja. Thaimaassa ja Kaakkois-Aasiassa se on breikannut top 3 -lajiksi. Sellaisena vaikuttajien lajina se on ykkösenä varsinkin Thaimaassa ja muutamassa muussa maassa”, sanoo Ritvala, joka on Thaimaan lisäksi tehnyt pitkään myyntityötä Kiinassa.

Ritvalan mukaan esimerkiksi Thitikulin sponsorit ovat Thaimaan ja Kaakkois-Aasian suurimpia yrityksiä. Niihin kuuluu muun muassa jättiläismäinen monialayhtiö SCG, joka työllistää kymmeniätuhansia henkilöitä.

”Pelaajalla pitää olla mahdollisuus olla näkyvä maailman ykkönen. Silloin nämä suuryritykset ovat kiinnostuneita.”

Ritvalan mukaan golfin suosio kasvaa voimakkaasti myös Aasiassa.

”Sen takia, koska aasialaiset pelaajat, korealaiset ja thaimaalaiset, pärjäävät niin hyvin. Vanhemmat vievät lapsia harrastamaan golfia, koska sen on turvallinen ja terveellinen ja myös kasvattava laji. Siinä tulee nuorille myös sellaista osaamista, miten tullaan toimeen ihmisten kanssa.”

Ritvala kertoo, että hänen nykyinen päätyönsä liittyy kansainväliseen konsultointiin ja suomalaisyritysten työn ja oppimisen keskuksen kehittämiseen Thaimaahan.

”Korona on ikävästi hidastanut sen starttia, mutta toivottavasti päästään käynnistämään se tänä vuonna.”

Ritvalan vieraanvaraisuuteen thaimaalaisia golfinpelaajia kohtaan on kuulunut se, että hän on kutsunut heidät kotiinsa Vihdin Oravalaan, jossa hän kertoo isänsä sukua asuneen 1500-luvulta lähtien.

Siellä ovat käyneet myös LPGA-voittaja Pajaree Anannarukarn ja Atthaya Thitikul. Vierailuun on kuulunut huippupelaajan näkökulmasta rentoa ja eksoottista hupailua.

Ritvala paljastaa, että Oravalassa on pieni yksityinen golfin harjoittelualue eli range, jolla sataa metriä pidemmissä lyönneissä pallot painuvat metsikköön.

”Ollaan pantu pelaajat lyömään isäni mailoilla palloja tuonne metsään. Se on ollut hauskaa hupia, kun puut kolisevat. Se on ollut pelaajille tavallaan hengähdystauko. Olemme sitten keränneet perheen kesken pallot syksyllä sieltä pois”, sanoo Ritvala, joka kertoo vieneensä takavuosina thaimaalaisia junioripelaajia myös poimimaan mustikoita.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat