Tero Seppälän nousu uudelle tasolle näkyi myös maailmancupin kokonaiskilpailussa: ”Sai otettua stepin eteenpäin”

Seppälä kertoi saaneensa rutkasti motivaatiota uuteen kauteen valmistautumiseen.

Tero Seppälä sijoittui tällä kaudella parhaimmillaan viidenneksi. Kuva Kontiolahdelta maaliskuun alusta.

20.3. 20:06

Tero Seppälän uran viides kausi ampumahiihdon maailmancupissa toi kokonaiskilpailussa 12. sijan. Harppaus oli melkoinen, sillä neljänä edellisenä kautena Seppälä oli cupin lopputuloksissa parhaimmillaan 36:s.

”Tyytyväinen olen kokonaisuutena tähän koko kauteen. On ollut hieno homma, että sai nyt otettua sen stepin eteenpäin. Kuitenkin tein koko harjoituskauden tosi kovasti töitä tämän eteen, niin on hienoa, että sai siitä palkintoja. Antaa tosi paljon motivaatiota kohti uutta kautta”, Seppälä summasi tiedotteessa.

Seppälä arveli kilpailevansa vielä SM-kisoissa, joiden jälkeen on huilin vuoro.

”Sitten ruvetaan rakentamaan uutta kautta. Tukiasiat ja treenisuunnitelmat kuntoon ja toukokuussa kovalla innolla kohti uutta talvea.”

Sunnuntaina Holmenkollenilla mc-kauden päättäneessä yhteislähdössä Seppälä oli puhtaan avausammunnan jälkeen kuudentena, mutta sen jälkeen hän ampui kaikkiaan neljä sakkoa ja tuli maaliin 15:ntenä.

”Ihan hyvä kisa vielä tähän viimeiseen. Rankka ja kova kisa. Käytiinhän siellä aivan keulassakin taistelemassa, mutta ei ollut vielä aivan minun aikani nousta sinne palkintokorokkeelle. Taas jatketaan treenihommia ja pikkuisen tuota ammuntaa paremmaksi, niin kaikki on mahdollista. Kyllähän tänäänkin hiihtovauhti riitti aivan hyvin”, kauden mittaan parhaimmillaan viidenneksi yltänyt Seppälä sanoi.

Kisan voitti Norjan Sivert Bakken ennen maanmiestään Sturla Holm Lægreidia. Maailmancupin voitti Ranskan Quentin Fillon Maillet.

Naisten yhteislähtökisan voitti Ranskan Justine Braisaz-Bouchet, ja cupin kokonaiskisan vei Norjan Marte Olsbu Røiseland.

Mari Eder oli 22:s, eroa kärkeen kertyi kaksi minuuttia ja 15,3 sekuntia. Eder ampui kisan ensimmäisellä ampumapaikalla kolme sakkoa ja otti vielä neljänneltä eli viimeiseltä ampumapaikalta yhden sakon.

Eder on maailmancupin lopputuloksissa 27:s. Hänen paras sijoituksensa kaudella oli kahdeksas Oberhofin pikakisassa tammikuussa.

”Hienoa oli olla massassa mukana. Tällä kaudella niitä on ollut yllättävän monta ja neljä viidestä olen saanut kisata. Tuntuu hyvältä päättää maailmancup-kausi kauden viimeiseen kisaan”, Eder sanoi tiedotteessa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat