Valtteri Bottas hämmästyi moottori­ongelmasta: ”Tällaista ei ole ennen ollut”

Bottas totesi Viaplayn haastattelussa, että alkukauden hyvä vauhti on jonkin verran yllättänyt.

Valtteri Bottas oli ajamassa MM-pisteille, mutta hän joutui keskeyttämään.

27.3. 22:41 | Päivitetty 27.3. 23:00

Formula ykkösten kauden toinen osakilpailu Saudi-Arabian Jeddan radalla päättyi suomalaiskuski Valtteri Bottaksen osalta valtavaan pettymykseen. Bottas oli ajamassa selkeästi MM-pisteille, mutta alle 20 kierrosta ennen loppua auto hyytyi.

”Lämpötilat alkoivat koneessa nousemaan pikku hiljaa ja sitten yhtäkkiä tosi paljon”, Bottas kertoi Viaplayn haastattelussa.

Bottas kävi varikolla, jossa yritettiin tarkistaa, olisiko jotain tehtävissä.

”Siellä tsekattiin, olisiko jäähdytyksessä jotain roskaa, mutta mitään ei ollut. Jatkoin, mutta lämmöt vain nousivat ja piti keskeyttää, jotta moottori ei menisi sen takia. Harmi, oli hyvä kisa siihen mennessä.”

Bottas kertoi Alfa Romeon tallenteella, että ”tällaista ei ole ennen ollut”.

”Tutkimme asian.”

Bottas korosti, että ennen ongelmia vauhti oli ihan hyvää ja kaikkien kanssa pystyi taistelemaan.

”Kuudes sija olisi ollut ihan realistinen mutta turha jossitella. Vauhti oli samanlaista kuin Bahrainissa. Kyllä niitä pisteitä vielä tulee.”

Bottas myös myönsi, että hän on jopa hieman yllättynyt alkukauden vauhtiin. Avauskisasta tuli kuudes sija.

”Lähtökohta oli tähän kauteen, että tämä [nopeus] olisi paras skenaario. Kehitystyö pitääkin jossain näkyä.”

Bottas on nyt kahden osakilpailun MM-pisteissä sijalla yhdeksän kahdeksalla pisteellään.

MM-sarjan kärjessä jatkaa Ferrarin Charles Leclerc, joka kovan kisaamisen jälkeen oli sunnuntaina toinen. Leclercillä on 45 pistettä.

”Ei ollut tarpeeksi tänään, mutta herran jestas, todella nautin kilpailusta. Kisaaminen oli kovaa mutta rehtiä. Jokaisen kisan pitäisi olla tällainen. Olisin halunnut voittaa tänään”, Leclerc totesi ratahaastattelussa kisan jälkeen.

Muutama kierros ennen loppua kärkeen ja lopulta voittoon noussut Red Bullin Max Verstappen korosti myös, että kärkipaikasta käytiin kovaa kisaa.

"He [Ferrari] olivat nopeita mutkissa ja me suorilla. Olen todella tyytyväinen, että saimme vihdoinkin avauspotkun kauteen”, Verstappen totesi ja viittasi viikon takaiseen Bahrainin osakilpailuun, jossa molemmat Red Bullit joutuivat keskeyttämään aivan kilpailun loppuvaiheessa.

Hallitseva maailmanmestari Verstappen on nyt MM-pisteissä kolmantena 25 pisteellään. Hänen edellään on Ferrarin Carlos Sainz, 33 pistettä.

Mercedeksen Lewis Hamilton on MM-pisteissä viides, 16 pistettä.

F1-kausi jatkuu kahden viikon päästä Australian Melbournessa.

Lue lisää: Valtteri Bottaksen auto hyytyi, joutui keskeyttämään – Max Verstappen nousi voittoon

Lue lisää: Nicholas Latifin paikka olisi Suomen huonoin kuski -ohjelmassa – muita törmäilyjä ei juuri nähtykään

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat