HIFK:n yllätys­ratkaisija Miro Karjalainen oli ennen kuin räjähdys­herkkä ruuti­tynnyri, mutta on nykyään muuttunut mies: ”Korvien välissä pyörii muutakin kuin ilma”

Ylilyönteihin nuorena syyllistynyt Miro Karjalainen kertoo saaneensa hyvät neuvot tunteidensa hillintään.

Miro Karjalainen tuuletti voittomaaliaan hampaat irvessä.

29.3. 23:02

HIFK:n voiton takuumies TPS:ää vastaan puolivälierien toisessa ottelussa oli todellinen yllätysnimi.

Kaksimetrinen puolustajajätti Miro Karjalainen kumautti kiekon jatkoajalla maaliin, ja samalla syntyi vasta hänen kauden kolmas osumansa. Yhteensä maaleja on syntynyt seitsemän liigakauden aikana 17.

”Olen treenannut koko kauden sitä, että saisi kiekon maalia kohti ilmassa, niin nyt se meni”, Karjalainen sutkautti pelin jälkeen ja vilautti harvahampaista hymyään.

HIFK:n päävalmentajana tuurannut Samuel Tilkanen kuvaili laukausta ”aikamoiseksi tykiksi”. Karjalaisen mukaan maali oli hänen uransa tähän asti tärkein.

Kun puolustaja asteli tykinkuulansa jälkeen HIFK:n pukukoppiin, metakka oli valmis.

”Järjetön älämölö siellä oli”, hän kertoi.

Helsingin jäähallissa nähtiin tiistai-iltana tunteikas kamppailu. Talonmiehenä toimi tuttuun tapaan herra Karjalainen, joka hanskasi TPS-pelaajien kanssa vaihdosta toiseen.

Takavuosina nuhjaus olisi voinut johtaa ylilyönteihin, mutta nykyään Karjalainen on muuttunut mies.

”Ei se enää ole vaikeaa pitää itseäni kurissa. Olen saanut ihan hyvät keinot korvien väliin, että siellä pyörisi vähän muutakin kuin pelkkä ilma”, hän sanoi.

”Jos huomaan, että alkaa mennä yli, ihan oikeasti katson vaikka jalkoihin ja laitan silmät kiinni. Mietin kymmenen sekuntia jotain ihan muuta ja hengitän syvään, niin se on ainakin tähän mennessä auttanut.”

Tanssiparia, eli toista tappelupukaria TPS:n leiristä Karjalainen ei ole vielä löytänyt, kun sarjaa on takana kaksi peliä.

”Parempi kun ei edes löydy”, kypsynyt Karjalainen totesi.

Hyökkäyspäässä HIFK teki toiseen puolivälierään mielenkiintoisen kokoonpanoratkaisun, joka koetteli jääkiekkofanien loogisen päättelykyvyn rajoja.

Pahoista maalinteko-ongelmista kärsinyt HIFK päätti jättää Liigan maalipörssin kärkisijoja runkosarjassa hätyytelleen Reid Gardinerin ylimääräiseksi hyökkääjäksi, jota kierrätettiin illan aikana ketjusta toiseen.

Vielä sunnuntain pudotuspeliavauksessa Gardiner kurvaili joukkueensa kakkosketjussa Alex Broadhurstin ja Teemu Tallbergin rinnalla.

13. hyökkääjän roolissakin kanadalaishyökkääjä pystyi kuitenkin antamaan ison panoksen HIFK:lle. Häntä käytettiin ahkerasti ylivoimilla, ja Yohann Auvitun ylivoimaosuman jälkeen Gardinerin pistesarakkeessa komeilikin jo kevään ensimmäinen syöttöpiste.

Pelin edetessä Gardineria päästettiin irti enemmän ja enemmän, kun meno oli vahvaa. Toisen erän lopussa hän nosti kiekon 3–3-tasoituksen arvoisesti Andrei Karejevin kainalosta sisään. Täydellinen näyttö valmennukselle.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat