Ounasvaaran SM-latu on yhdellä kriteerillä sääntöjen vastainen ja päihittää komeasti Holmenkollenin: ”Se on brutaali”

SM-hiihdoissa Rovaniemellä kilpaillaan raskaalla Ylävitosella. 50 kilometrillä kertyy kiivettävää 1 900 vertikaalimetriä. ”Nyt kilpaillaan ladulla, joka on yksi Suomen rankimmista.”

Iivo Niskanen voitti huhtikuussa 2021 Suomen cupin 20 kilometrin yhteislähdön (v) Kuusamon Rukalla.

1.4. 2:00 | Päivitetty 1.4. 7:46

Kevättalvella 2016 Iivo Niskanen oli päässyt sairastelun sävyttämän kauden päätteeksi mukavaan kuntoon ja voitti Kuusamon Rukalla 50 kilometrin Suomen mestaruuden runsaan viiden minuutin erolla seuraavaan.

Silloin hiihtotapa oli perinteinen. Vuosi sitten se oli vapaa, kun Niskanen pani vielä paremmaksi. Viidenkympin mestaruus tuli Ristijärvellä viiden minuutin ja 40 sekunnin erolla.

Tänään perjantaina alkavissa SM-hiihdoissa Rovaniemellä yksi mielenkiinnon kohteista on se, millaisella erolla Niskanen voittaa sunnuntaina 50 kilometrin tittelin perinteisellä.

Ounasvaaralla kilpaillaan kotimaan mittapuulla poikkeuksellisen vaativalla ladulla, joka on omiaan kasvattamaan eroja kärjessä.

”Nyt kilpaillaan ladulla, joka on yksi Suomen rankimmista”, sanoo SM-kisojen tekninen asiantuntija (Td) Jussi Prykäri, joka toimi samassa tehtävässä muun muassa Pyeongchangin ja Pekingin olympialaisissa.

Toisin kuin monesti marraskuussa Rovaniemellä hiihdetyissä Suomen cupin kilpailuissa, nyt on käytössä niin sanottu Ylävitonen.

Tällä perjantain vapaan matkoilla (naiset 5 ja miehet 10 km) hiihdettävällä ladulla on korkeuseroa suomalaisittain hulppeat 77 metriä ja kokonaisnousua 211 metriä.

Kansainvälisen hiihtoliiton homologointisääntöjen mukaan viiden kilometrin radalla kokonaisnousua saa olla enintään 210 metriä.

Prykärin mukaan yläraja oli aiemmin 200 metriä, mutta lisäys johtui siitä, että Oslon Holmenkollenin vitonen saatiin sääntöjen mukaiseksi.

”Tämä on siis kovempi latu kuin Kollenin vitonen, kun on metri enemmän kokonaisnousua. Se on brutaali”, Prykäri sanoo ja virnuilee, että Ylävitosen kokonaisnousu pitää varmaan korjata paperilla 210:een, jotta se on sääntöjen mukainen.

Sunnuntaina miehet hiihtävät 50 kilomerillä kuusi kertaa 8,3 kilometrin ladun, johon sisältyy Ylävitonen. Sillä lenkillä korkeuseroa on 92 metriä ja kokonaisnousua 321 metriä.

Kisassa kertyy siis vertikaalista kiivettävää noin 1 900 metriä. Naisten 30 kilometrillä hiihdetään neljä kertaa 7,5 kilometrin lenkki, jolla korkeuseroa on 71 metriä ja kokonaisnousua 295 metriä.

Niistä kisoista tulee kansallisen tason hiihtäjille todella raaka haaste, mikä saattaa näkyä suurena keskeyttäneiden määränä.

Prykärin mukaan vuoden 2004 SM-kisoissa 50 kilometriä hiihdettiin lähes samalla ladulla. Hän muistaa spontaanisti ulkoa Mika Myllylän voittoajan 2.16.48, kun tämä saavutti uransa viimeiseksi jääneen Suomen mestaruuden.

”Olin silloin kilpailunjohtajana. Mika sanoi, että tällaisia viisikymppisiä pitäisi hiihtää enemmän.”

Rukan latua pidetään maailmancupin mittarillakin vaativina. Siellä vitosen lenkillä korkeuseroa on 57 metriä ja kokonaisnousua 174 metriä.

”Ylävitonen on sekä teknisiltä mitoiltaan että hiihdettävyydeltään kovempi kuin Rukan vitonen. Laskutkin ovat teknisesti vaativia, koska ne ovat hyvin mutkaisia. Näin palautumisajat jäävät aika lyhyiksi. Rukalla laskut ovat suorempia ja palauttavampia.”

SM-kisat sisältävää Suomen cupia kilpaillaan nyt 11. kautta. Muutamaa Rukan osakilpailua lukuun ottamatta Ounasvaaralla vaatimustaso poikkeaa jyrkästi Suomen cupin keskiarvosta.

SM-kisoja ja muita Suomen cupin kilpailuja on monesti kritisoitu siitä, että ne kilpaillaan liian helpoilla laduilla kansainvälisiä kisoja ajatellen.

”Kyllä ne olivat pääasiassa järkytyksiä, kun nuorena pääsi maailmancupiin”, uransa parhaan kauden vetänyt maajoukkuemies Perttu Hyvärinen muisteli helmikuussa ja viittasi siihen, että kotimaassa kilpaillaan verrattain helpoilla laduilla.

Suomen cupin johtaja Hannu Koivusalo toteaa, että kilpailusarjan kalenteri on tavallaan pakotettu ajallisesti kaksijakoiseksi, kun se painottuu alkutalveen ja kevättalveen. Tämä johtuu kansainvälisestä kalenterista arvokisoineen ja maailmancupeineen.

Alkutalvesta kilpailut järjestetään siellä, mistä löytyy lumetettuja latuja ja kisajärjestäjiä. Ja yleensä ne ladut ovat helppoja, koska kustannuksia aiheuttava lumetus tehdään potentiaalisten maksajien eli myös kuntohiihtäjien ehdoilla.

”Meillä on aika kovia latuprofiileja, mutta ne ovat valitettavan harvoin käytössä”, Koivusalo tiivistää.

SM-kisoille ei myöskään ole halukkaita järjestäjäseuroja jonoksi asti. Esimerkiksi Kuopion Puijolta ja Jyväskylän Laajavuoresta löytyy kovan vaatimustason latuja, mutta siellä ei ole ollut pitkään aikaan valmiutta ja halukkuutta järjestää yleisen sarjan SM-kisoja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat