Urheilu on Suomessa paikka, jossa selkeimmin erotellaan miehet ja naiset – ja sikaa pelataan silloin, kun tuomari ei näe

Millaiset mahdollisuudet on kitkeä häirintä urheilusta, jos johtotasolla toiminta on tällaista? Urheilu on yhteiskunnassa paikka, jossa selkeimmin erotellaan miehet ja naiset. Ja tässä hierarkiassa me naiset olemme edelleen isossa kuvassa alempana, toimittaja Lotta Loikkanen kirjoittaa.

Huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki ja Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori yhteisessä tiedotustilaisuudessa.

31.3. 14:41 | Päivitetty 31.3. 16:53

Kun viime viikolla luin Ylen uutisen Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtajan Mika Lehtimäen saamasta varoituksesta, en ollut mitenkään yllättynyt. Ei siksi, että häntä henkilönä tuntisin, mutta urheilumaailmassa näillä käytöskoodeilla on pitkät perinteet.

Lotta Loikkanen

Pettynyt kyllä olin. Millaiset mahdollisuudet on kitkeä häirintä urheilusta, jos johtotasolla toiminta on tällaista?

Taustalla vaikuttaa varmasti se, että yhäkin urheilu on yhteiskunnassa paikka, jossa selkeimmin erotellaan miehet ja naiset. Ja tässä hierarkiassa me naiset olemme edelleen isossa kuvassa alempana.

Naisten urheilun resurssit ja näkyvyys eivät ole samaa luokkaa miesten urheilun kanssa, ammattiliigoissa palkat ovat murto-osa miesten vastaavista. Muutosta parempaan suuntaan tapahtuu, mutta se vaatii aktiivisia toimia. Sitä ei auta se, että juhlapuheissa puhutaan toista, käytännössä viestitellään muuta.

Olen huolissani siitä, ettei arvopohjaa ole ihan oikeasti haluttu sisäistää. Ihan kuin kyse olisi käsivirheestä jalkapallossa, että on vain osattava pelata sääntöjen mukaan.

Olympiakomitean tapauksessa korvaani kalskahti monen muun tavoin Mika Lehtimäen kommentti ”nykyajan pelisäännöistä”. Olen huolissani siitä ettei arvopohjaa ole ihan oikeasti haluttu sisäistää. Ihan kuin kyse olisi käsivirheestä jalkapallossa, että on vain osattava pelata sääntöjen mukaan.

Urheilutermein voikin pohtia, pelataanko sikaa silloin, kun tuomari ei näe. Koska niin häirintä toimii.

Jos esimerkiksi halutaan koetella jonkun fyysisiä rajoja, se tehdään niin, ettei muita, tai ainakaan asiaan puuttuvia, ole paikalla todistamassa tai naamioidaan tilanne vahingoksi. Onneksi viestit ovat konkreettisia.

Härskiähän tässä Olympiakomitean tapauksessa on valta-aseman väärinkäyttö. Se takaa, että epäasiallisen käytöksen kohteeksi joutuneelle puhuminen on vaikeaa.

On käytävä mielessään muutama skenaario. Mitä jos minua ei uskota? Mitä jos laji- tai työyhteisö kääntää minulle selkänsä? Nähdäänkö minut vain syypäänä sille, että hyvä tyyppi menetti työpaikkansa?

En todellakaan ihmettele, että viestien kohteet eivät halua tehdä asiasta julkista omalta osaltaan.

Vaikeaksi tilanteen tekee myös se, että toisille häiritsijä voi olla hyvä ystävä ja tulosta tekevä työkaveri, toisille ihan täysi painajainen.

Mutta vinkiksi kaikille hyvävelikerholaisille, jotka näkevät tai kuulevat hyvän ystävänsä toiminnassa jotain epämääräistä: puuttukaa siihen. Niin tekee tosi ystävä.

Urheilu on miehinen maailma, ja se näkyy urheilun taustatehtävissä. Urheilujohtajissa on vähän naisia ja varsinkin nyt Olympiakomitean kohdalla mietityttää, onko heidän pitänyt hyväksyä vanhat rakenteet, jotta ovat paikkoihinsa päätyneet?

Myös naiset voivat olla osa hyvä veli -järjestelmää. Onhan se mukavampi auttaa eteenpäin naisia, jotka hyväksyvät vanhan toimintakulttuurin, ovat ”hyviä jätkiä” kuin niitä ”räksyttäviä akkoja”. Mutta juuri näitä jälkimmäisiä urheiluorganisaatiot kipeästi tarvitsisivat.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat