Jan Vapaavuoren luottamus joutuu testiin – Sami Itani: ”Urheilun päätöksenteko ei ole tarpeeksi läpinäkyvää”

Jääkiekkoliiton Harri Nummelan mukaan ulkopuolisen selvityksen tilaaminen Olympiakomiteaan on oikea ratkaisu. SUL:n Sami Itani patistelee suuria lajiliittoja ottamaan kantaa siihen, nauttiiko puheenjohtaja Jan Vapaavuori luottamusta.

Sami Itani sanoo SUL:n vievän luottamuksen Olympiakomiteaan hallituksensa käsittelyyn.

1.4. 9:00 | Päivitetty 1.4. 13:21

Suomen Urheiluliitto (SUL) ottaa kantaa Olympiakomitean puheenjohtajan Jan Vapaavuoren asemaan ensi viikolla hallituksen kokouksessaan.

Urheiluliiton puheenjohtaja Sami Itani kertoo, että luottamus Olympiakomitean puheenjohtajistoon ja hallitukseen on hallituksen kokouksen asialistalla.

HS teki torstaina soittokierroksen suomalaisten lajiliittojen puheenjohtajille. Tavoitetuista lajiliitoista SUL oli ottamassa asian selkeimmin keskusteluun.

”Sen enempää en halua tässä vaiheessa sanoa. Asian kannaltakin pidän tärkeänä, että koko hallitus osallistetaan keskusteluun”, Itani sanoo.

Itani viittaa siihen, että Olympiakomiteassa hallituksen jäsenet puheenjohtajistoa lukuun ottamatta kuulivat huippu-urheiluyksikön johtajan Mika Lehtimäen syksyllä saamasta kirjallisesta varoituksesta Ylen uutisoitua siitä viime viikolla.

Isojen lajiliittojen kannanotto on tärkeää.

Lehtimäki sai varoituksen naisiin kohdistuneesta epäasiallisesta käytöksestä. Varoituksen saamisen jälkeen hän sai jatkosopimuksen pestiinsä.

Jatkosopimusta tehtäessä varoituksesta tiesivät vain puheenjohtaja Vapaavuori, varapuheenjohtajat Susanna Rahkamo ja Sari Multala sekä toimitusjohtaja Mikko Salonen.

Itani patistelee myös muita suuria lajiliittoja ottamaan kantaa siihen, nauttiiko Vapaavuori luottamusta.

”Se on hyvin olennainen kysymys ja isojen lajiliittojen kannanotto on tärkeää”, Itani sanoo.

Harri Nummela on tyytyväinen, että Olympiakomitean tekemiset selvitetään ulkopuolisen tahon avulla.

Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela sanoo, että lajiliitoissa ollaan mediatietojen varassa siinä, mitä on tapahtunut.

Vapaavuori lupasi torstaina, että asiasta tehdään ulkopuolinen selvitys. Nummela antaa päätökselle tukensa.

”Sen jälkeen uskon ja toivon, että on oikea tieto arvioida luottamusta. Tällä hetkellä ei ole riittävästi tietoa tällaiseen arviointiin”, Nummela sanoo.

Laajemmassa kuvassa Nummela sanoo, että epäasialliselle käytökselle ei ole sijaa urheilussa.

”Minkäännäköinen ahdisteluun liittyvä käyttäytyminen ei ole hyväksyttävää.”

”Olympiakomiteassa tapahtunut on koko urheiluyhteisölle vakava muistutus, että häirinnän poiskitkeminen on yhä kesken. On tärkeää ja välttämätöntä, että ulkopuolinen selvitys tehdään, jotta asia saadaan käsiteltyä ja toimenpiteet tehtyä.”

Torstaina myös Olympiakomitean henkilöstö julkaisi oman kannanottonsa. Henkilöstö irtisanoutui toimintatavasta, jolla Lehtimäen jatkosopimusta on käsitelty ja miten siitä on päätetty.

Nummela pitää henkilöstön kannanottoa vahvana ja merkittävänä.

”Kun Olympiakomitealla on tärkeä yhteiskunnallinen tehtävä, organisaation ja koko Olympiakomitean osaavan henkilökunnan toimintaedellytykset pitää saada kuntoon”, Nummela sanoo.

Ratsastajainliiton puheenjohtaja Marjukka Manninen sanoo, että tilannekuva asiassa tuntuu vaihtuvan päivittäin.

Ratsastajainliiton puheenjohtaja Marjukka Manninen sanoo uskovansa, että asiasta keskustellaan hallituksen kokouksessa ensi maanantaina. Varsinaisena lista-asiana Olympiakomiteaan liittyvät asiat eivät kuitenkaan ole.

”Arviota luottamuksesta tehdessä pitää katsoa kaikkinensa, mitä tilanne on syönyt. Tilanne näyttää elävän ja joka päivä tilannekuva muuttuu sen osalta, kuka on tiennyt asiasta, mitä oikeasti on tapahtunut ja miten asiat ovat edenneet. Emme ole vielä ottaneet kantaa”, Manninen sanoo.

Päätösten tekemisessä Manninen jakaa saman ajatuksen Nummelan kanssa. Johdon luottamuksen kokonaisvaltainen arviointi vaatii myös Mannisen mielestä sen, että Olympiakomitean jäsenliitot saavat riittävän tarkan kuvauksen siitä, mitä on tapahtunut. Esimerkiksi Ratsastajainliitolla ei ole jäsentä Olympiakomitean hallituksessa.

”Emme pysty ottamaan kantaa ennen kuin tiedämme, mitä on tapahtunut.”

”Tämä skandaali vahingoittaa paljon, mutta voi mahdollistaa myös sen, että jatkossa urheilu voi olla turvallisempaa ja tasa-arvoisempaa.”

Ratsastajainliiton piirissä on jouduttu käsittelemään esimerkiksi tilanteita, joissa alaikäiset ovat joutuneet seksuaalisen häirinnän uhreiksi. Liiton kanta on kaikkeen ahdisteluun on tiukka.

”Minkäännäköinen ahdisteluun liittyvä käyttäytyminen ei ole hyväksyttävää. Emme suvaitse sitä. Olympiakomitean tapaukseen ei liity alaikäisiä, mutta työyhteisössäkin pitää olla kaikilla turvallinen olo ja koskemattomuus”, Manninen sanoo.

HS:n tavoittamista lajiliittojen puheenjohtajista Voimisteluliiton Kaisa Vikkula, Koripalloliiton Timo Elo ja Taitoluisteluliiton Janne Korhonen arvioivat torstaina Vapaavuoren nauttivan luottamusta.

Koripalloliitossa hallitus ei ole ollut koolla kohun alkamisen jälkeen. Lehtimäen osalta Olympiakomitea on Elon mielestä toiminut asianmukaisesti.

Olympiakomitean hallituksen varajäsenenä oleva Vikkula sanoi pitävänsä tärkeänä, että Olympiakomitean sisällä tehdään laaja selvitys talon kulttuurista.

Samaten Taitoluisteluliiton Korhonen piti tärkeänä Olympiakomitean omien toimien tarkastelua.

”Meillä on Taitoluisteluliitossa ollut viime vuosina useita prosesseja, joissa olemme joutuneet miettimään omaa tekemistämme ja sitä, mikä kuvastaa meidän arvojamme. Kun tällaisia asioita uutisoidaan, pitää katsoa omia asioita”, Korhonen sanoo.

Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori ja huippu-urheiluyksikön entinen puheenjohtaja Mika Lehtimäki saapuivat maanantaina tiedotustilaisuuteen Urheilumuseolle.

Suomen Urheiluliiton Itani sanoo olevansa surullinen siitä, että häirintää urheilussa edelleen tapahtuu. Urheilun johtamiskulttuuria hän sanoo pitävänsä tunkkaisena.

”Olemme palveluorganisaatioita, joiden pitää olla esimerkillisiä. Tämä tapaus kertoo kahdesta asiasta. Ensinnäkin sukupuolittuneita käytäntöjä on edelleen olemassa. Se ei tarkoita, etteikö niiden eteen olisi tehty aiemmin arvokasta työtä, mutta työ on kesken. Toiseksi urheilun päätöksenteko ei ole tarpeeksi läpinäkyvää”, Itani sanoo.

Itani haluaa, että Olympiakomitean toimintakulttuuri selvitetään laajasti. Rakenteellisena ongelmana hän pitää sitä, että Olympiakomiteasta puuttuu ulkoinen kurinpitojärjestelmä, vaikka sellaista on suositeltu lajiliitoille.

Hän toivoo, että Olympiakomitean tapauksesta voisi tulla 2020-luvulla vastaavaa mitä Lahden dopingskandaali oli 2001.

”Lahti vahingoitti huippu-urheilua, mutta oli myös palvelus ja pelastus. Nyt urheilu on puhtaampaa kuin koskaan. Tämä skandaali vahingoittaa paljon, mutta voi mahdollistaa myös sen, että jatkossa urheilu voi olla turvallisempaa ja tasa-arvoisempaa.”

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat