Julija Batenkova-Baumanin (oik.) urheilu-ura jatkuu nyt Suomessa, jossa hänellä on mukanaan aviomies Mykola Bauman ja tytär Zeata.

Täysin tyhjän päällä

Ukrainalaishiihtäjä Julija Batenkova-Bauman, 38, ehti jo ajatella, että hänen urheilu-uransa päättyisi Pekingin paralympialaisiin. Nyt hän ei halua antaa periksi, kun Ukrainakaan ei anna periksi.


8.4. 2:00 | Päivitetty 8.4. 17:57

Ukrainan paralympiamaajoukkueen hiihtotähtiin kuuluva Julija Batenkova-Bauman torkkui bussissa matkalla Milanoon, kun Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan alkoi. Ukrainan paralympiakomitean puheenjohtaja Valeriy Suškevitš soitti joukkueen valmentajalle, että joukkueen pitäisi kotimatkaltaan kahden viikon päästä kääntyä takaisin Italian leiripaikkaan.

Siitä alkoi Batenkova-Baumanin pitkä ja piinaava kisamatka Pekingin paralympialaisiin.

”Harjoitusleirillä en ajatellut, että näin voisi käydä. Sodan alkaminen tuntui pahalta unelta. Edelleenkin on vaikea uskoa, että tällaista voi tapahtua”, Batenkova-Bauman, 38, kertoo Lohjalla Kisakallion urheiluopistossa.

”Ei voi mitenkään ymmärtää, että vuonna 2022 käy näin. Ukrainalaisilla oli kaikki hyvin, emmekä häirinneet ketään. Nyt tehdään sellaisia kauheuksia, että niitä on mahdotonta ymmärtää.”

Kisakallion urheiluopistolle on majoittunut lähes neljäkymmentä ukrainalaista, jotka ovat maan paralympiajoukkueen urheilijoita perheineen. Viisinkertainen paralympiaedustaja ja neljätoista mitalia paralympialaisissa voittanut Batenkova-Bauman saapui Lohjalle viime viikon alussa ja loput ukrainalaisista viime viikon perjantaina.

Mykola Bauman ja Julija Batenkova-Bauman kävelivät Lohjan Kisakallion urheiluopiston pihalla.

Pekingin paralympialaisiin osallistuminen oli ukrainalaisurheilijoiden panos taisteluun Ukrainan itsenäisyyden puolesta. Valeriy Suškevitš sanoi Pekingissä, että sotilailla oli taistelunsa Ukrainassa ja paralympiajoukkueella omansa Pekingissä.

Suškevitš on tehnyt Ukrainasta paralympiamahdin, joka on ollut mitalitilaston kärkikuusikossa paralympialaisissa kymmenen kertaa peräkkäin.

Paralympiaurheilijat ovat Ukrainassa arvostettuja urheilijoita, joilla on lukuisten kansallisten harjoituskeskusten ja mitalibonusten avulla ollut hyvät mahdollisuudet urheilijan ammattiin.

Pekingin paralympialaisissa Ukraina sijoittui 29 mitalillaan mitalitaulukossa toiseksi Kiinan jälkeen. Batenkova-Bauman ei kuitenkaan voittanut viidensissä paralympialaisissaan lainkaan mitalia. Hän panee sen sodan piikkiin. Ampumahiihdossa hän sijoittui viidenneksi siitä huolimatta, että ampui ainoana kilpailijana nollat.

”Hiihtäessäni näin silmissäni kuvia ja videoita Ukrainasta. Sisäinen ääneni sanoi, että tällä kertaa jään mitalitta”, Batenkova-Bauman, 38, sanoo.

Batenkova-Bauman vammautui 8-vuotiaana auto-onnettomuudessa.

Batenkova-Bauman vammautui lapsena auto-onnettomuudessa, jossa hänen äitinsä ja veljensä kuolivat. Hän sinkoutui onnettomuudessa auton ulkopuolelle, ja hänen oikea kätensä jäi auton alle. Ennen onnettomuutta hän oli harrastanut telinevoimistelua.

Kului kymmenen vuotta ennen kuin hän rupesi harrastamaan urheilua uudestaan. Myöhemmin hän valmistui aviomiehensä tavoin urheiluinstituutista. Lapsen syntymisen jälkeen perhe päätti satsata Batenkova-Baumanin urheilu-uraan, ja aviomies vastasi kodista.

Sotšin paralympialaisissa Batenkova-Bauman voitti kolme hopeamitalia ja yhden pronssin. Päätösjuhlassa hän peitti mitalinsa protestina Krimin valtaukselle.

”Halusin näyttää, että en voi juhlia, kun kotimme on viety”, Krimin Simferopolissa syntynyt Batenkova-Bauman sanoo.

Krimille jäivät hänen isoäitinsä, muita sukulaisia ja kummi.

”Sotšissa venäläiset urheilijat sanoivat minulle, että ’Krim on nyt sitten meidän’. Se oli kuin suolaa haavoihin.”

Batenkova-Bauman on päässyt Lohjan Kisakalliolla jatkamaan harjoituksiaan hyvissä olosuhteissa.

Ukrainalaisten suorituksia Pekingissä häiritsi jatkuva huoli läheisistä ja sukulaisista. Batenkova-Baumanin aviomies Mykola Bauman ja 7-vuotias tytär Zeata olivat Kiovassa alueella, jota Venäjän armeija pommitti.

”Olin päivittäin yhteydessä perheeseeni. Oli kauheaa, kun kesken puhelun saatoin kuulla pommitusten ja lentokoneiden ääniä. Lapseni oli paniikissa, ja hän rupesi piirtämään kuvia pommituksista.”

”En pystynyt kunnolla nukkumaan. Rukoillessani en pyytänyt onnistumista urheilussa vaan perheeni pysymistä elossa ja sitä, että mahdollisimman vähän ihmisiä kuolisi.”

Batenkova-Bauman kertoo ukrainalaisten saaneen paljon tukea muiden maiden urheilijoilta.

”He sanoivat, että ’sydämemme on teidän puolellanne’. Mutta yksikään kiinalainen ei tullut sanomaan mitään. Aivan kuin mitään ei olisikaan tapahtunut.”

Paralympialaisten jälkeen hän halusi päästä mahdollisimman nopeasti kotiin Kiovaan perheensä luokse. Kotimatka ei ollut helppo, mutta Puolan Varsovaan saapumisesta hän oli vuorokauden kuluttua Kiovassa. Jälleennäkeminen perheen kanssa oli ”kyyneleitä, itkua ja onnellisuutta”.

”Kiovassa oli jatkuvaa pommitusta ja tykkitulta. Hiljaiset hetket pelottivat. Sitä mietti, että mitä nyt tapahtuu.”

Huonommalla tuurilla Batenkova-Bauman ei istuisi Lohjalla kertomassa tarinaansa. Hän oli kotonaan lähellä ikkunaa, kun lasit rikkoutuivat räjähdyksen voimasta.

Hän kertoo, miten huomasi ihmisten turtuneen pommituksiin.

”Olin ulkona jonottamassa kauppaan, kun kuului räjähdys ja siitä tuli paineaalto. Minä säikähdin sitä kovasti, mutta muut ihmiset seisoivat ihan rauhassa, kun tajusivat, että räjähdys ei osunut kohdalle.”

Muutama päivä kotiintulon jälkeen ohjusisku tuhosi Luoteis-Kiovassa Retroville-kauppakeskuksen, joka sijaitsi vain kilometrin päässä Batenkova-Baumanin kodista. Perhe asui Kiovassa 30-kerroksisessa talossa. Sodan ensimmäisten päivien jälkeen taloon jäi Mykola Baumanin mukaan vain kymmeniä ihmisiä.

Julija Batenkova-Baumanin aviomies Mykola Bauman katsoi puhelinta samalla, kun Batenkova-Bayman kertoi perheen matkasta Suomeen.

”Pommitusten aikana hissin vierusta oli turvallinen paikka. Ilmahälytysten aikana menimme parkkihalliin. Osa istui [asuinkerroksissaan] hissin ympärillä”, Bauman sanoo.

Hän siirtyy kainalosauvojen avulla istumaan vaimonsa viereen. Baumanin proteesi on jäänyt matkan varrelle.

”Proteesini hajosi, kun minun piti välillä kävellä kilometrien päähän hakemaan leipää lapselle. Ulkonaliikkumiskieltojen takia meillä oli vain vähän aikaa hankkia perustarpeita kotiin. Proteesillekin on nyt tarvetta”, hän sanoo.

Julija Batenkova-Baumanin perheeseen kuuluu aviomies Mykola Bauman ja 7-vuotias tytär Zlata.

Ukrainalaisten urheilijoiden matka Suomeen sai alkunsa siitä, kun suomalaisen Slava Ukraini -yhdistyksen perustajan Pasi Sipilän ukrainalainen sukulainen näki paralympiakomitean Suškevitšin puheen, jossa tämä kertoi, että heillä ei ole kotia, mihin palata.

Slava Ukraini -yhdistys teki Olympiakomitealle ja Opetus- ja kulttuuriministeriölle aloitteen urheilijoiden tuomisesta Suomeen ja ryhtyi järjestämään paralympiaurheilijoiden matkaa.

Batenkova-Baumanin perheelle päätös Suomeen lähtemisestä oli helppo, sillä ampumahiihtäjä sanoo Suomen olevan hänelle kuin toinen kotimaa. Hän on harjoitellut usein Vuokatissa.

”Tavaroiden valitseminen matkalle ei ollut minulle vaikeaa, koska olen matkustanut koko elämäni ajan kisojen takia. Tärkeintä on, että olemme hengissä ja turvallisessa paikassa. Olen äärimmäisen onnellinen ja kiitollinen, että pääsimme tänne”, Batenkova-Bauman sanoo.

”Nyt olemme pakolaisia ja tarvitsemme apua. Kiitos siitä, että sitä on saatu. Urheilijoiden näkökulmasta voisi sanoa, että olemme täysin tyhjän päällä. Apu tulee tarpeeseen, jos sellaista pystyy meille antamaan.”

Ukrainalaisten paralympiaurheilijoiden tukemiseksi on perustettu tukiyhdistys. Kisakallio majoittaa urheilijoita ainakin kevään ajan.

Lohjalla pakolaiset on otettu hyvin vastaan, ja lapset ovat pääsemässä päiväkoteihin ja kouluihin. Tiistaina lapset ja nuoret ottivat kaiken ilon irti lumisateesta ja heittelivät lumipalloja Kisakallion edustalla.

Batenkova-Bauman oli ajatellut, että Pekingin paralympialaiset olisivat hänen viimeiset kisansa, mutta nyt mieli on muuttunut.

”Vielä en voi lopettaa. Minun täytyy näyttää seuraavissa kisoissa. Minä en anna periksi, kuten meidän maamme ja ihmisetkään eivät anna periksi.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat