Tiger Woods pelasi epätasaisesti mutta ylsi jatkoon golfin Mastersin toiselle kierroksella

Woodsin tulos vaikean alun jälkeen viheriöllä perjantaina oli kaksi yli par 74:n.

Tiger Woods on Mastersissa jaetulla 19. sijalla kahden päivän jälkeen.

9.4. 8:23

Yhdysvalloissa golfin miesten Mastersissa supertähti Tiger Woods pelasi perjantaina epätasaisen toisen kierroksen, mutta eteni jatkoon ja pelaa turnauksessa yhä lauantaina.

Woodsin tulos vaikean alun jälkeen viheriöllä perjantaina oli kaksi yli par 74:n. Woods kuvaili perjantaina pelioloja tuulisiksi.

Woodsille osallistuminen Georgian Augustassa pelattavaan kauden ensimmäiseen arvoturnaukseen on paluu golfin huipulle. 46-vuotias Woods loukkaantui vakavasti auto-onnettomuudessa vain 14 kuukautta sitten.

Maailmanlistalla sijalle 973 tipahtanut Woods tunnustikin, ettei hän tunne oloaan niin hyväksi kuin haluaisi. Viisinkertaisen Masters-voittajan mukaan hänellä on silti mahdollisuus pärjätä kisassa viikonloppuna.

”Sunnuntain viimeisellä yhdeksällä reiällä mitä vain voi tapahtua, mutta minun on vain saatava itseni sinne asti.”

Turnausta johtaa perjantain jälkeen golfin maailmanlistan ykkönen Scottie Scheffler, joka jahtaa ensimmäistä arvoturnauksen voittoaan.

Tilanne 36/72 reiän jälkeen, par 72:

136 (8 alle parin): Scottie Scheffler USA 69+67,

141 (–3): Hideki Matsuyama Japani 72+69, Shane Lowry Irlanti 73+68, Im Sung-jae Etelä-Korea 67+74, Charl Schwartzel Etelä-Afrikka 72+69,

142 (–2): Cameron Smith Australia 68+74, Kevin Na USA 71+71, Dustin Johnson USA 69+73, Harold Varner III USA 71+71,

... 145 (+1): mm. Tiger Woods USA 71+74 (jakaa 19. sijaa).

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat