Lauri Markkasen Clevelandin tie pudotuspeleihin vaikeutui

Cleveland hävisi perjantaina Brooklynillle.

Lauri Markkanen kamppaili tiukasti pallosta Brooklynin Bruce Brownin kanssa.

9.4. 8:42

Koripallon NBA:ssa suomalaistähti Lauri Markkasen joukkue Cleveland Cavaliers pelasi toiseksi viimeisimmän runkosarjaottelunsa Brooklynissä Netsin vieraana. Cleveland joutui taipumaan ja ottelu päättyi numeroihin 118–107.

Cleveland ja Brooklyn kamppailivat paitsi yksittäisestä voitosta, myös seitsemännestä sijasta itäisen konferenssin pistetaulukossa. Brooklynin tavoitteena oli myös kasvattaa kaulaa yhdeksännellä sijalla olevaan Atlanta Hawksiin ja kymmenennellä sijalla olevaa Charlotte Hornetsiin.

Tappio oli Clevelandille kolmas peräkkäinen. Jo tiistain tappion jälkeen oli selvää, että Cleveland joutuu tavoittelemaan paikkaa pudotuspeleissä karsinnan (play-in) kautta.

Perjantain tappion myötä Cleveland on vaarassa pudota sijalle yhdeksän tai kymmenen, jolloin pudotuspelipaikka olisi kahden voiton päässä.

Viimeisin runkosarjaottelunsa Cleveland pelaa kotiareenallaan sunnuntaina Milwaukee Bucksia vastaan. Voitolla Cleveland on runkosarjassa seitsemäs tai kahdeksas. Jos tulee tappio, muiden joukkueiden tuloksista riippuu Clevelandin sijoitus.

Brooklynissä Barclays Centerissä Markkasen kolmen pisteen heitoista sisään meni kaksi, yrityksiä Markkasella oli kaikkiaan viisi. Levypalloja mies poimi neljä ja koko ottelun pistemäärä oli 17. Peliminuutteja Markkaselle kertyi 25.

Joukkueen riveistä kovimmat peliminuutit, runsaat 40, nappasi tähtipelaaja Darius Garland, joka naputteli illan aikana kuudesta kolmen pisteen heitostaan sisään puolet. Pisteitä miehelle kertyi 31.

Brooklyn Nets oli kauden alussa yksi suosikeista ja ennuste oli, että joukkue pelaisi NBA:n finaaleissa. Brooklyn on voittanut joukkueiden välisistä kohtaamisista aiemmin kaksi, Cleveland yhden.

Netsin kovin pistetykki oli 36 pistettä napsinut Kevin Durant, joka sai kuudesta kolmen pisteen heitostaan onnistumaan neljä.

NBA:n varsinaiset playoff-pelit alkavat lauantaina 16. huhtikuuta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat